Kiitoksia kommenteista. Häkellyin kun huomasin ne. Vastailen kyllä.

Vointini vaihtelee paljon. Tällä viikolla on väsyttänyt elämää suuremmin. Toivon viikonlopun antavan ruumiilleni lepoa. Pidän voittona sitä kun pääsen lähtemään töistä kotiin. Olen väsynyt, kyllästynyt ja menettänyt kaiken intoni työntekoon. Iltaisin tällä viikolla olen vain toivonut saavani aikaisin unta. Nukkunut olen huonosti. Koska täytän pian pyöreitä, elättelin toiveita että pääsen työterveyden vuosihuoltoon ennen lomia. Olisin saanut itkeä ammattilaiselle. Nyt täytyy itkeä kotimatkat. Se on hyvää aikaa siihen. Aurinkolasit päähän, ja aurinko kuivaa kyyneleet. Jos ei se niin sitten nessu. En ikinä olisi uskonut että tämä voi olla näin rankkaa. Mutta enää 13 ja puoli työpäivää lomaan. 

Vauvauutisia taas. Naapurin takki alkanut kiristää mahan kohdalta. Syksyllä seinämme takaa kuuluu vauvaelämä. Meillä ei. 

Työkaverien idiootit töksäyttelyt kännissä kesäjuhlissa minulle: milloin teille tulee vauva? Helppo on kahden lapsen isänä udella tällaista. Joskus minä vielä sanon takaisin. 

Miten innostua yhtään mistään? Vauvantekokin kun tuntuu myöskin siltä, että haluan että saan kirjoittaa keskenmenon päälle. Tahdon mielelleni uuden asian mitä vatvoa. Yleensä aihe löytyy omasta elosta tai töistä. Edes töitä en saa syömään mieltäni.k En ymmärrä myöskään sitä, miksen kerro tästä parhaalle ystävälleni. Hänellä ei ole lapsia. Enkä oikein tiedä miten asian kertoisin.

Tänään on kp 27 ja pyyhkiessä tuli hiukan verta. Menkat, tulkaa vaan, niin saan lisää syitä itkeä.

Toim. Huom. Kirjoittelen nämä yleensä aika synkissä tunnelmissa. Ei minulla ole mikään hätä. Olen vain surullinen.