Kolmenkympin kriisi

Siitä aina puhutaan. Kun joku täyttää 30v, kysytään rutiininomaisesti, että “onko sulla jo kolmenkympinkriisi?”. Aiemmin ajattelin, että tällä tarkoitetaan, alkaako ikä (tai vanhuus) ahdistamaan jotenkin. Mutta nyt hieman vanhempana tuntuu, että vasta nyt ymmärsin kolmenkympinkriisin todellisen merkityksen. Se iski suoraan vasten kasvoja.

Kolmenkympinkriisi on sitä, kun muilla elämä etenee. Suurin osa kavereista ja tuttavista on naimisissa, osa ollut jo useamman vuoden. Vuoron perään joku kaveri ilmoittaa olevansa raskaana. Aluksi yksi, sitten useampi ja taas useampi. Lopulta ilmoitusten vauhti vain kiihtyy ja tajuat, että aika menee liian lujaa, ja et pysy vauhdissa mukana. Et oikeastaan edes ole päässyt koko kelkkaan, vaan tipuit matkasta jo ennen mäkeä.

Sitä ollaan töissä ja käydään töissä. Herätys, töihin, kotiin, salille, ruoka, nukkumaan – repeat. Mutta kun tätä samaa on tehnyt tarpeeksi kauan, alkaa kaivata muutosta. Edes pientä muutosta tai tunnetta muutoksesta. Okei myönnän, tähän liittämäni muutokset ovat kyllä kaikkea muuta kuin pieniä. Ehkä näiden reilun kolmenkymmenen vuoden aikana sitä vain toivoo, että jotain sellaista vihdoin tapahtuisi, mistä on lapsesta saakka haaveillut. Ehkä tässä vaiheessa tajuaa kirkkaasti, että 30 vuotta elämästä on takana päin, eivätkä lapsuuden unelmat ole vieläkään toteutuneet. Näin voi toki olla osin itsestä riippumattomista syistä, mutta yhtä pahalta tuntuu silti. Unelmat meinaavat karata ennen kuin saat niitä toteutetuksi.

Ehkä aiemmin kolmenkympinkriisi tuli lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta, mutta nyt kun ensisynnyttäjien ikä nousee ja halutaan luoda ennen kaikkea ura, uskon, että myös kriisi siirtyy myöhemmäksi. Ei silloin juuri 30v täyttäessä niin kovin moni kaveri ollut raskaana.

Kolmenkympinkriisi aiheuttaa pahaa mieltä ja turhautumista. Ajoittain tuntuu jopa epäreilulta ja ulkopuoliselta. Varmasti jokaisen pitää löytää tähän omat keinonsa selviytyä. Jokaisella on tietenkin myös omat selviytymiskeinonsa, ja jokainen kokee asiat eri tavalla. Joku vaihtaa kumppania, joku työtä, joku alaa (kuten tällä kertaa toinen meistä). Kumppaneita emme kuitenkaan ole vaihtamassa.

 

A&M

puheenaiheet ajattelin-tanaan mieli oma-elama

Kahden kauppaa

Useimmiten parisuhteessa riitojen keskellä, tai pienten kinojen välissä sitä mutisee mielessään, kuinka ärsyttävä toinen osapuoli osaa olla. Miten ihmeessä se toinen ei muka huomaa, että kotona vallitsee älytön kaaos? Miksi se ei hoitanut asiaa, joka sovittiin, että hänen on hoidettava? Tai miksi hän ei ole vähään aikaan tullut viereen ja suukottanut? Näitä valituksia pääsee usein myös kaverille avautumaan, ja vertaistukea löytyy. 

Näinhän se menee. Kun vuosia asuu ja elää yhdessä toisen kanssa, ei voi olettaakaan, että kaikki olisi aina ruusuilla tanssimista. Välillä (=aika usein) turhanpäiväiset asiat ärsyttävät. 

Kuitenkin joskus on hyvä pysähtyä ajattelemaan sitä toistakin puolta. Olenko minä itse mennyt viereen ja suukottanut, olenko minä antanut huomiota hänelle? Jos kaipaan lisää huomiota, syliä ja kosketusta, on minun myös oltava valmis antamaan sitä toisellekin. Hyvä ruokkii hyvää! 

Kaaos kotona saattaa olla vain minun silmissäni, ja toinen ei edes ole huomannut mitään sotkua. Varsin usein asiasta tulee tiuskaistua ja yleensä se ei auta mitään. Päinvastoin, se aiheuttaa vain molemmille osapuolille huonon fiiliksen. Jos asiasta mainitsee nätisti, esimerkiksi: ”Täällä on aika sotkuista, voitaisko yhdessä hoitaa tämä kuntoon?” ja vaikka jakaa työtehtävät, niin väittäisin, että molemmille tulee asiasta hyvä mieli. 

Olen joskus testannut mitä tapahtuu, jos antaa positiivista palautetta enemmän ja keskittyy negatiivisen sijaan positiivisen huomaamiseen (se kun on kasvatuksessakin äärimmäisen tärkeää). Kokeilin sanoa entistä huomattavasti enemmän kivoja lauseita avopuolisolle, kuten: ”Olipa kiva tulla kotiin kun olit tyhjentänyt tiskikoneen”,  ”kiitos kun petasit sängyn”, tai ”ihanaa kun keitit kahvit tänä aamuna”. Ja niin vaan huomasin, että hyvä todellakin ruokkii hyvää. Tiskikone tyhjentyi useammin ja sänky oli pedattuna seuraavanakin päivänä.  

En halua kuitenkaan uskotella, että tällainen toiminta tulisi itseltäni automaattisesti tai luonnostaan. Tämä on lähinnä sellaista, mihin tulisi pyrkiä, ja jonka eteen on tehtävä töitä. Vihaisena, kiukkuisena, väsyneenä tai nälkäisenä ei todellakaan tule ensimmäisenä mieleen, että voi kun kiva kun toinen tyhjäsi tiskikoneen. Tyhjennänhän itsekin sen ihan ilman mitään kehumisia. Mutta jos itseään herättelisi välillä ja muistuttelisi, että asiat sujuu paljon paremmin, kun muistaa itse käyttäytyä sillä tavalla kuin haluaisi toisen käyttäytyvän itseään kohtaan. Usein on myös hyvä ensin vähän rauhoittua, ennen kuin suusta pääsee sammakko. Jos ei juuri sillä hetkellä huvita kiitellä tiskeistä, kannattaa ehkä olla hiljaa, ja sanoa kiitos vasta kun on oikeasti rauhoittunut, ja kykenee ajattelemaan hyviä ajatuksia. 

Muunkin huomioonottamisen kohdalla samat säännöt pätevät. Jos itse haluat suukon tullessa kotiin, olisiko hyvä tehdä itse aloite ja suukottaa, ja katsoa toimiiko homma toisinpäin. 

Miten sitä pitkässä parisuhteessa unohtaakin niin sanotusti perusasiat? Positiiviset sanat ja lauseethan pitäisi kuulua arkipäivään.  

Onnistuuko muilta pitkässä parisuhteessa olevilta positiivisen palautteen antaminen tai hyvän ruokkiminen? 

 

A&M 

suhteet parisuhde ajattelin-tanaan rakkaus