Hertta ja Lenni

Kuvat: Petri Ukkonen

Tässä hieman erillaista postausta tällä kertaa. Multa toivottiin postausta, jossa kertoisin elämästä tämän suloisen villakoiran Hertan kanssa. Mukana tietysti vanhaherra Lenni, sillä en halua häntä unohtaa:)

Hertta on hieman yli vuoden ikäinen, ja syntyi toyvillakoirana. Nyt taitaa säkäkorkeus kuitenkin olla ”sallitun” säkäkorkeuden yläpuolella kuin toylla yleensä. Pieni se silti on ja meidän silmäterämme. Hertta on avoin, iloinen, energinen ja kaikinpuolin kiva koira. Me otettiin se mukaan kaikkialle mahdollisiin paikkoihin jo pentuna, että se tottuisi elämän ääniin ja paikkoihin. Hertta on ihmisille sydämellinen, ja tervehtiikin meitä ja vieraitamme aina koko kropallaan ja hauskalla vikinällään.

Me käymme koirien kanssa paljon ulkona. Ne rakastavatkin metsässä vapaana liikkumista ja nuuskimista. Hertta rakastaa yli kaiken palloja, mutta metsälenkillä kepit ja kävyt, jopa kivetkin saavat kyytiä. Hertta on tosiaan energinen tapaus, yleensä lenkittäjä on se jolta loppuu vauhti ennen koiraa. Lenkinkin jälkeen pitäisi heittää palloa. 

Lenni tyytykin jolkottelemaan itsekseen ja seurailemaan meitä. Sen vauhti on tietysti hidastunut, onhan sillä ikää jo 14v joka on korkea ikä noinkin isolle koiralle. Nyt se on piristynyt todella paljon kun tuli lunta ja pakkasta. Sadekeleillä sen jalkoja koski niin paljon, että mietimme pitäisikö Lenni jo armahtaa. Se onkin vaikea päätös omistajalle, ja tulee olemaankin sitten kova paikka. Mutta nyt nautin vielä sen piristymisestä ja sen suurista tassuista. Lenni on Hertalle tärkeä myös, ja ne nukkuvatkin joka päivä lusikassa lampaantaljalla tai lattialla tassut vastakkain.

Anoppikokelaani, joka on muuten Hertan yksi lempi ihmisistä, näkisitte kuinka se sekoaa Erjan nähdessään, teki näppärillä käsillään tälläisen ihanan neuleen pienelle palelijalle. Eikö ole aivan ihana? Eikä tule muuten samanlaista shaalikauluksista neuletta kaupungin joka puudelilla vastaan.

Olen aina ollut koiraihminen. Jo pienen leikittiin parhaan kaverini kanssa huskyja lumisissa metsissä ja ulvottiin kuuta. Nyt Tanjalla on kaksi huskyä ja minulla lappiksen seurana puudeli. Myönnän että olen ollut ennakkoluuloinen pienistä koirista. Ne murisee ja on ärsyttäviä. Tämä pikkukoira vei ainakin sydämeni kertaheitolla heti ensikerralla. Olen varmaa vannonutkin että en ota koskaan pikku koiraa, enkä varsinkaa pue sille mitään vaatetta päälle. Elämässä ei koskaan pidä yleistää ilmeisesti mitään. En voisi olla iloisempi meidän koiristamme!