Tuohirullat

Tuohirullat-Desing by Nature

 

Löysin puuvarastosta rullaantuneita koivuntuohia. Minusta ne ovat aina olleet suloisen näköisiä ja olen koittanut säästää niitä, jos vaikka keksisin niille jonkin kivan keinon käyttää koristeena. Mieleeni juolahtikin tehdä niistä soma kevätasetelma Iittalan Kastehelmi lautaselle. Kasvimateriaaleina käytin ihastuttavaa jouluruusua ja herttaista luhtalemmikkiä. Sekaan laitoin myös kallioimarteen oksia.

Valmiiksi rullaantuneita tuohia ei löytynyt kuitenkaan tarpeeksi, joten kiinnitin irrallisia tuohenpalasia rautalangalla yhteen rullaksi. Tuohia kannattaa kostuttaa, että ne taipuvat käytössä paremmin halkeamatta. Rautalangan piilotin juuttinarulla, joka sopii hyvin luonnonläheiseen teemaan. Piilotin tuohikiehkuran sisälle pullonkorkin jossa oli vettä kukille. Varsinkin lemmikki kärsii, jos se ei saa tarpeeksi vettä. Jouluruusu sen sijaan on hyvinkin kestävä leikkona.


Suomessa jouluruusua myydään paljon joulunaikana suosittuna ruukkukukkana. Sen kukinta-aika on kuitenkin keväällä. Jos olet onnistunut pitämään jouluruususi hengissä kevääseen, istuta se pihallesi jatkamaan elämää perennana puolivarjoiseen paikkaan. Se viihtyy puiden ja pensaiden alla. Koska jouluruusu kukkii keväällä lumen ja jään keskellä, pidetään jouluruusua toivon kukkana. Jouluruusun käsittelyn jälkeen kannattaa pestä kädet, sillä se on myrkyllinen. Latinankielinen nimi Helleborus sen kertoo, ”tappava ruoka” . Kaunis mutta myrkyllinen.


Keväiset vihreän ja valkoisen sävyt yhdessä tuohen kanssa hivelevät silmää. Hauskaa miten tuo jouluruusun kukka muistuttaakin valkovuokkoa. Ei aikaakaan, kun niitäkin on metsät valkoisenaan. 

Parhaimpia asioita arjen keskellä ovat metsäretket. Olen yrittänyt oppia elämään hetkessä. Joskus onnistun siinä vallan mainiosti joskus en. Joskus elämä tuo pysäyttäviä uutisia eteen. Silloin tajuaa miten elämä lipuu ohi, jos vain stressaa kaikesta. Itsellä ainakin metsä ja luonto helpottavat stressiä. Luonnossa on vain niin hyvä olla, sitä ei vie minulta kukaan. Varsinkin nyt, kun lumi on sulanut ja vihreys valtaa luonnon.


 

 

koti sisustus diy sisustus

Väriä elämään

Väriä elämään

 


Joskus elämässä tarvitaan väriä. Itselläni on ainakin ollut sellainen viikko flunssan ja selkävaivojen takia, että aimo annos värikkyyttä hivelee kyllä silmiä ja mieltä. Onneksi vaivat alkavat väistyä ja voin taas alkaa nauttimaan kevään tulosta. Kyllä terveys on vaan niin tärkeää. Sen tajuaa kyllä, kun makaa neljä päivää sohvan pohjalla.

Tähän kranssiin tein pohjan koivun letkeistä oksista. Taivuttelin aluksi oksia kiinni toisiinsa tiukasti käyttäen rautalankaa ja samalla hakien kranssille pyöreää muotoa. Halusin koivukranssista rennon, joten jätin loppua kohden oksia rennommin roikkumaan. 

Tulppaanit ja narsissit oli helppo pujotella oksien lomaan. Niiden varsiin voisi laittaa esim. kostutettua pumpulia tuomaan kosteutta kukille. Jos kranssin jättää ulos tai viileälle kuistille, tulppaanit ja narsissit kestävät ilman vettä muutaman päivän hyvinä.


Värikkäitä yksityiskohtia.

Lämpimän oranssin ja pinkkien tulppaanien väriyhdistelmä on todella herkullinen. Valkoiset perunanarsissit raikastavat kranssia ja tuovat siihen samalla ihanan tuoksun. Löysin metsäretkellä kallioimarteen oksia. Ne on vaan niin hienoja, ajatella miten kauniin kasvin luonto on luonutkaan. Kallioimarteen oksa tuo kranssiin elävyyttä ja mielenkiintoa.

Vielä on aikaa nauttia tulppaaneista. Oikein hoitamalla ne voivat kestää yllätävänkin pitkään. Pikku vinkkinä kaikille, kerratut tulppaanit kestävät kauemmin kuin yksinkertaiset. Kokeile laittaa tulppaanien joukkoon koivunoksia tai omenapuun oksia. Tai osta kukkakauppiaaltasi tulppaanien joukkoon muita sipulikukkia, narsisseja ja hyasintteja.

 

 

koti sisustus diy sisustus