Aika katoaa, stressi kasvaa.

Oon nyt toista viikkoa töissä, ja voi huh miten päivät meneekin ihan ohi. En todellakaan oo kerenny edes treenaamaan kroppaa kesäkuntoon tässä hullunmyllyssä, ja tietenkin ja tottakai sitä pitää myös stressata. Miten musta onkin kuoriutunu maailman paras stressiapina. Stressaan nykyään kaikesta, ihan pienistäkin asioista. Ja koska Sophia aloittaa tarhan ensi kuun alussa, voin nyt myös stressata mm.  kaikesta siitä sinne hankittavasta tavarasta, kuten kurapuvusta ja välikausihaalarista ja oikeanlaisista kengistä. 

Vaikka kaiken järjen mukaan jokaisessa viikossa on myös kaksi vapaapäivää, niin en oo ihan varma minne nekin on kadonnu. 

Mut töissä on ollu kivaa, virkistävää vuoden tauon jälkeen. Ja ihanaa taas päästä sen pariin mitä oikeastan olen aina rakastanut-ihania vaatteita! Taas hyvä syy alkaa kerryttää uutta vaatekaappiin, kun enhän mä voi myyjänä siellä vanhoissa rytkyissä kulkea. 

Ahh, ihanaa arkea. Puss!