Ladataan...
Sanna R.

On kaksi asiaa, jotka aiheuttavat minussa jäätävän matkakateuden. Toinen on vuoret ja toinen New Yorkin skyline. Tämä tapahtuu jopa silloin, kun olen itse vielä kohteessa. Liki näin kävi viime viime viikolla; olimme palanneet kotiin neljä päivää aiemmin ja kaverin postatessa kuvan Staten Islandin lautalta, viiltävä matkakateus valtasi mieleni. 

Itä-rannikkon road tripimme viimeinen kohteemme oli siis New York, josta lensimme sitten myös takaisin kotiin. Olimme varanneet New Yorkiin viisi yötä, jonka arvelimme riittävän, semminkin kun olemme käyneet tuolla useamman kerran aikaisemmin ja kolunneet kaikki must see -paikat New York -passilla läpi. Lisäksi majoittuminen on sen verran tyyrista, jotta vuorokausia on pakko vähän rajoittaa. Aikaisemmilla reissuila olemme olleet selkeästi pidempään, yhtenä jouluna taidettiin olla jopa yli kaksi viikkoa, joten tällä kertaa oli pakko suunnitella vähän tarkemmin, mitä tehdään vai mennäänkö vähän sen mukaan, miltä tuntuu, ja hyväksytään se, että paljon jää taas näkemättä ja tekemättä. Ja jälkimmäiset kävi, enimmäkseen hengailtiin.

Niin kuin tuossa jo aiemmin mainitsin, majoitus on kallista. Huone Manhattanilla maksaa halvimmillaankin 120 taalasta ylöspäin. Hotellit, ne kälyisimmätkin, ovat yli 200 $/yö. Meidän majoitus oli tietty Airbnb kautta; huone pienestä kaksiosta. Halusin kämpän ehdottomasti enemmän alhaalta kuin ylhäältä, ja saatiinkin sellainen todella helmisijainnilta East Villagesta, aivan Stuyvesan Townin vierestä, vajaan kymmenen minuutin kävelyn päässä Union Squarelta. Talo oli rauhallinen, todella tyypillinen noilta hoodeilta löytyvä rakennus. Eli aivan ihan siis. Hinta oli piirun päälle 130 $/ yö.

Saapuminen meni erinäisistä säädöistä johtuen alkuiltaan ja koska tämän lisäksi satoi vielä vettä, oli tuon illan ohjelmassa ainoastaan ruokapaikan löytäminen. Käytämme aika paljon Lonely Planetin tipsejä ja ne ei pettäneet tälläkään kertaa. Mieli teki vähän meksikolaista ja paikaksi valikoitui liki naapurikorttelista Tacos Cuautla Morelos. Pieni paikka, joka selkeästi oli profiloitunut enemämmän home deliveryyn, mutta erinomaiset burritot oli ja halvat. 

Seuraava päivä valkenikin sitten aurikoisena ja lähdimme haahuilemaan vailla sen kummempia suunnitelmia ja päädyimme High Linelle. Puisto on Central Parkin ja Staten Islandin lautan lisäksi ehdottomasti top 3:ssa NYC:n ilmaisista nähtävyyksistä. Vanha junaradan pohja, joka on rakennettu puistoksi. Hienoja muraaleja, näkymiä kaupungille sekä puistomaista ympäristöä. Suosittelen ehdottomasti käymään. Kokonaispituus taitaa olla inan alle puolitoista mailia, joten kovin mittavastakaan lenkistä ei ole kyse. 

Puiston jälkeen päätettiin vielä ajaa etelään ja käväistä nopea shoppailukierros Centery 21:ssa. Käynti oli tuloksekas, koska sain yliviivata ostoslistaltani kaksi artikkelia; Uggit ja villakangastakin.  Zero pointin alueelle on rakennettu ja ja rakennetaan hurjasti. Sinne oli sitten viime käynnin noussut sekä uusi ostoskeskus että metroasema. Shoppailun jälkeen käytiin vielä ansaituilla after workeilla, joita muuten kannattaa tuolla oikeasti hyödyntää. Alennukset on hyviä ja usein tarjous kattaa koko hanaolut valikoiman. 

 

Illalla kävimme syömässä Katz Delissä, joka on aikaisemmilla reissuilla jäänyt väliin, kulttimaineestaan huolimatta. Pastramileipä oli maineensa veroinen ja lihaa siinä oli varmaan lähemmäs kiloa. Meininki tuossa ravintolassa on aavistuksen kaoottinen ja hetki menee, ennen kuin avautuu, kuinka homma toimii. Mutta yksinkertaisuudessaan; saat ovelta menun sekä kortin, johon tilaukset tullaan merkkaamaan. Tämän jälkeen menet johonkin tiskin edessä olevista jonoista ja tilaat tiskiltä haluamasi artikkelin. Saat tilauksen tiskiltä ja tilattu tuote merkataan tähän korttiin. Tämän jälkeen menet juomatiskille (jos siis juomaa haluat), tilaat juomat ja taas homma merkataan siihen korttiin. Sitten haet vapaan pöydän, nautit aterian ja syötyäsi menet kassan kautta ulos. Kuullostaa varsin iisiltä, mutta paikassa on koko ajan todella härdelli ja homman hahmottaminen otti tosiaan hetken. No mutta päästiin ulos ja ymmärrettiin myös maksaa. 

 

Seuraavat päivätkin kuluivat aikalailla puistohommissa; käytiin sekä Keskuspuistossa että East River Parkissa. Jälkimmäinen oli ihan uusi tuttavuus,  mutta mukava rauhallinen puisto, josta oli hienot näkymät sekä Manhattan että Brooklyn Bridgelle. Keskuspuistokierroksen jälkeen kuuluu tietty käydä Bryant Parkissa bissellä ja näin tehtiin nytkin. 

 

Koska olimme jonkinasteisella budjettimatkalla, olivat illallispaikat sen mukaiset; kävimme Shake Shackissa (tietty) ja parissa legendaarisessa pizzeriassa. Toinen oli John's of Bleecker Street (nimensä mukaisesti Bleeckerillä) ja toinen Joe's Pizza, joka oli aivan meidän hoodeilla, E14 streetilla. Jälkimmäinen on pystybaari-slice -tyyppinen mesta, ensimmäinen pieni, melko raffi ravintola, seinäkirjoituksineen ja julkkiskuvineen, jonne kannattaa varautua jonottamaan. Koitimme ensin urpo-turisteina päästä lauantai-iltana syömään, mutta jo seiskan-kasin pintaan jono oli vähintää kaksi tuntia, joten jätimme homman suosiolla viimeisen päivän lounaalle.

Shoppailuhommissa olen ilmeisesti saavuttanut jonkinlaisen saturaatiopisteen, koska jopa tuolla, shoppailijan taivaassa, jossa olen aikaisemmin pitänyt toimintaa jonkinlaisena normina, ei homma oikein kiinnostellut. Kävimme toki tekemässä hankintoja 21:n lisäksi Uniqlolla, A&F:lla sekä TJMaxxilla, mutta listan ohi en ostanut kuin yhdet kengät (Ralph Laurenin avokkaat 34$, niitä ei voi jättää kauppaan), mutta semmoinen yltiöpäinen rättien haaliminen tai edes hiplailu ei vaan huvittanut. Toki, eipä kyllä olisi ollut laukuissa enää tilaakaan; ruumaan menevä laukku näytti 18,8 kg, kabiini 8,8 kg. Eli jotain siellä sitten kuitenkin oli, koska lähtiessä painoa ei kovin paljon yli 10 kiloa ollut. Mutta sen verran laiskasti tosiaan Uniqlollakin suoritin, jotta joudun turvautumaan heidän nettikauppaan, kunhan liksapäivä koittaa. 

Tämä siis edellisiltä reissuilta, joten olen minä joskus tuonkin homman osannut.

 

Mutta ihanaa oli ja matkahaikeus on taas vallannut mieleni. Koen joka kerta, kun palaan kotiin, omituista haikeutta siitä, mitä jäi tekemättä ja näkemättä. Esimerkiksi nyt minua surettaa se, että skippasimme Brooklyn Bridgen (olen käynyt siellä varmaan kolme kertaa aikaisemmin), en nähnyt Vapauden patsasta, emmekä ehtineet syömään Mulberry Streetille. Mutta ensi kerralla sitten. 

 

 

Ladataan...
Sanna R.

Hetken piti ihan miettiä, jotta oliko viime viikko tosiaan vasta ensimmäinen loman jälkeinen duuniviikko (ja jos rehellisiä ollaan, niin piti tarkistaa kalenterista). Ja näinhän se oli. Se ehkä selittää osaltaan sitä, miksi maanantain kohdalla tuntui torstailta ja niin pois päin. Nuku edelleen aivan sairaan huonosti, olen herännyt joka yö siinä kahden-kolmen välillä ja valvonut tikkana pari tuntia. Nukahtaakseni sitten sopivasti siinä kohtaa, kun kello alkaa herätellä. 

Mutta ai että mitä kelejä oli liki koko viikon.

 

Maanantai meni siis aikamoisessa koomassa sähköposteja purkaessa ja työmoodia etsiessä. Olin maanantain suosiolla kotitoimistolla, koska homma on huomattavasti tehokkaampaa, kun loman jälkeinen minglaaminen jää pois. Koirien kanssa ei juurikaan tarvitse virka-aikaan sosialisoida, he ovat priorisoineet nukkumisen tuohon kohtaan. 

Olen rötvännyt treenien kanssa enemmän ja vähemmän koko kesän, ja treenikerrat ovat jääneet varmaan semmoiseen kolmeen per viikko, ainakin kesä -heinäkuun kuumimpien kelien aikaan. Elokuun loppua kohden sain sitten vähän paremmin rytmistä kiinni, ja ennen lomaa menikin jo ihan hyvin. Mutta kokemuksesta tiedän, jotta kun on parikin viikkoa totaalista taukoa, takaisin, silleen oikeesti treenaamisen makuun, pitää vähän potkia. Tästä syystä olin päättänyt, että kun palaan duuniin, ei ole mitään selittelyjä väsyttämisestä tai muusta hölynpölystä, vaan jumpalla käydään vähintään neljästi viikossa. Joten maanantaina siis toimiin. Ja kuten arvelin, rauta painoi ja kaikki oli vaikeaa. 

Tiistai olikin sitten toimistopäivä. Ja ai että mikä syyskeli taas. Nahkarotsi, eikä sukkia. Ja melkein lokakuu jo. Päivä hujahti toimistolla ja ilta jumpalla. Välissä koirat pihalle. Jumpan jälkeen herkuttelin mun yhdellä fiksaatioistani; maksamakkaraleivillä. En pidä maksan mausta sitten yhtään, mutta Herra Snellmannin maksamakkara, ai että. Vedän sitä suoraan pötköstä lusikalla. Tästä syystä meillä ei ole maksamakkaraa juuri ikinä, koska se ei nyt mitään varsinaista terveyssafkaa ole, mutta nyt oli pakko napata mukaan, kun sunnuntaina käytiin Prismassa ostoksilla (Lidlistähän tuota ei onneksi saa).

Keskiviikkona pidin treeneistä suosiolla lepopäivän, koska en päässyt enää kyykkyyn, enkä saanut käsiä nostettua hartialinjaa ylemmäksi. Lisäksi minun piti väijyä alkuviikosta tekemääni ostostoksen kotiin toimitusta. Koska en ostanut Jenkkireissulla yhtään laukkua, tein sen sitten heti kotiin palattuani. Mutta tuli sen verran loistava tilaisuus vastaan, että ei voinut jättää hyödyntämättä. Nyt on tosin hieman haasteita haalia rahat kokoon luottokorttilaskun osalta, mutta ehkäpä tuo siippa suostuisi lainamaan puuttuvan osan liksapäivään asti.

Loppuviikon olinkin sitten kotitoimistolla, koska mitään merkittäviä palavereja ei ollut ja loman jälkeistä sumaa oli edelleen purkamatta. Kävin jumppaamassa, lenkitin koiria ja niin pois päin. Torstaina tein makaroonilaatikkoa Prismasta hankitusta Murusta. Käytämme viikoittain sekä Nyhtökauraa että Härkistä, mutta tuo Muru oli uusi tuttavuus. Ja täytyy kyllä sanoa, jotta jatkoon. On minusta parempaa kuin Härkis. Ja muistaakseni oli halvempaakin, mutta tästä en mene takuuseen. 

Perjantaina oli burgerilounas, koska Treffipubissa oli Burgeriperjantai. Tuo joka kuun viimeisen perjantain lounasbakkanaali on kyllä semmoinen setti, että ei mitään rajaa. Treffin bursat on ihan sairaan hyviä ja sitten kun niitä saa syödä ihan niin monta kuin haluaa, ymmärtänette miten käy. Takin vetoketju ei mahtunut kiinni, kun läksi lyllertämään lounaalta himaan. No, kävin sentään illalla jumppaamassa. 

Viikonloppuna käytiin pitkästä aikaa koirien kanssa Uutelassa ja retkeen mahtui vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Salli oli jotenkin aivan liekeissä mielettömästä syyssäästä ja putosi kaiken muun touhuamisen ohella mereen. Onneksi on pieni koira, jonka sai helposti nykäistyä valjaista ylös. Lauantai-iltana oli myöskin tarjolla Keisari Aarnio -maraton. Ensimmäinen jakso oli niin hyvä, jotta päädyttiin tilaamaan Ruutu+ ihan tuota varten. Ihan kelpo kamaa, sanoisin. Käytetyn ajan väärti, Ruutu+:n ensimmäinen kuukausi oli ilmainen, joten rahallista menetystä ei tule. Aarniota katsellessa nautittiin Mozartin kuulia. En ole aikaisemmin näitä Lidlissä nähnyt, mutta ihan ok tavaraa. Ei nyt missään nimessä Mirabellin veroisia, asiansa ajoivat.

Sunnuntai menikin sitten lähinnä pyykin pesussa ja muissa kodinhoidollisissa hommissa. Lisäksi saatiin uudet vuokralaiset meidän toiseen vuokrakämppään, joten vuokraisäntähommia oli myös illanmittaan. 

 

Ladataan...
Sanna R.

Meillä menee ihan kiitettävät määrät maapähkinävoita; itse käytämme puurossa, koirat Kongeissa. Olenkin jo hetken (eli varmaan vuoden tai kaksi) suunnitellut, että voisin tehdä sitä itse. Ainesosaluettelo kun ei ole kovin pitkä; maapähkinöitä.

No, lauantaina kurvattiin sitten Uutelan ulkoilukierroksen jälkeen paikalliseen Prismaan ostamaan pähkinöitä, niitä kun ei Lidlistä jostain kumman syystä saa. En ole muuten varmaan koskaan aikaisemmin ostanut noita kuorimattomia pähkinöitä. Halpaa ovat kuin saippua verrattuna vaikkapa cashew- tai saksanpähkinöihin, 3,15 € kilo (joo, tiedän ettei maapähkinä ole varsinaisesti pähkinä, mutta vertaan silti hintaa). 

Varsinaisen valmistusohjeen olin kaivanut internetistä, yhdistellen eri lähteitä ja homma meni yksinkertaisuudessaan näin:

  1. Paahda pähkinät uunissa noin 200 asteessa, kymmenisen minuuttia
    Meillä mahtui uunipellille niukasti se kilon pussi. Vähempi olisi ollut parempi, mutta menin oikoen.


     
  2. Kuori pähkinät
    Homma onnistui niin, että kääräisin pähkinät pyyhkeeseen ja hankasin. Tämän jälkeen laitoin pähkinät isoon laakeaan kulhoon ja puhalsin kuoret hittoon (eli kylppärin lattialle) hiustenkuivaajalla. Ihan täydelliseen lopputulokseen en päässyt, mutta close enouhgh.

  3. Laita pähkinät blenderiin.
    Mutta muista, älä laita liikaa, vaan mieluummin liian vähän. Jauhaminen vaatii laitteelta yllättävän paljon poweria ja koska itse laitoin tietty sen koko kilon, sain meidän melko tehokkaan Kenwoodinkin savuamaan. Eli sanoisin, jotta tuon tasoiselle vehkeelle semmoinen 300 - 500 g on varmaan aika passeli, ja jos on pienempi, sitten vielä vähemmän. Ja se jauhaminen, se kestää. Eli ei ihan muutamalla pyöräytyksellä ole valmista. Mutta lopulta kyllä. Ja hyvää tuli, kelpasi koirillekin. 


    Näyttää kerran syödyltä, tiedän.

 

Pages