On viime aikoina ollut vähän kiireen tuntua tässä muuten niin seesteisessä, keski-ikäisessä elämässä. Yleensä se hätä ja paniikki tuolla duunishommis alkaa, sanotaanko siinä noin neljä päivää ennen lomaa, mutta tänä vuonna kosahti sitten täydellä teholla jo neljä viikkoa ennen lomaa. Sen verran on painettu pitkää päivää ja valvottuja öitä, että elohiirenkin onnistuin saamaan oikeaan silmäkulmaan. On muuten harvinaisen rasittava vaiva tuo, kun reilun pari viikkoa on siinä sykkinyt.

No lohduttaudun sillä, jotta ensi viikolla tähän aikaan olen juonut elohiiren tainnoksiin reissun ensimmäisellä afterilla. Meillä menee silleen hyvin tuo saapuminen, jotta kylässä pitäisi olla perillä siinä kahden kolmen välissä, joten siinähän ehtii mitä parhaiten kovimmille aftereille, kun rivakasti liikkuu. Kamat on eniveis vietävä huoltoon, joten samallahan sitä kietaisee muutaman olusen iltapäiväauringossa alppihumppaa kuunnellen. Se huono puoli tuossa hyvässä saapumisessa tietty on, jotta kentällä pitää olla ennen sianpierua mikä on noin viiden aikaan. Mutta senkin kestää, koska lounge.

Sen verran hoppu on tosiaan ollut, jotta ihan treeneistäkin on pitänyt tinkiä. Kolme on ollut viikkotasolla semmoinen hyvä, jonka on jaksanut, neljättä on saanut jo vähän itkun kanssa tehdä. Joten niiden kanssa on sitten vähän tasapainoiltu. Nyt tulee tietty parin vielä viikon breikki varsinaiseen jumppaamiseen, joten sekin varmasti auttaa normaalirytmiin pääsemiseen. Ja uskoni on vahva, jotta joku korjaa nuo päällä olevat haasteet mun loman aikana, joten sielläkin kiire sitten helpottaa.

Mutta loma siis lähestyy ja se on hyvä asia se. Ohessa muutama kuva odottavista seikkailuista. Ja luntahan kohteessa on tämän päivän tiedon mukaan vaatimattomattomat 190 cm. Riittänee.