Oman kodin kadottaminen
Oman kodin kadottaminen
Välillä sitä eksyy elämässä tilanteeseen jossa oma koti ei olekaan oma koti. Se on jonkun toisen koti, jonkun toisen turvasatama, mutta ei minun. Erilaisuus parisuhteessa tuntuu korostuvan yhdessä asuessa ja nimenomaan asunnossa. Ehkä oli virhe muuttaa toisen luokse, asuntoon missä toinen on asunut jo vuosia (myös muiden kumppaneiden kanssa). Miten sellaisesta asunnosta voi tehdä kodin itselleen? Toisen tavarat vievät tilaa eikä omille rakkaille tavaroille löydy paikkaa, omaa kotia. Ennen kun tapasin nykyisen kumppanini, olin käynyt pienen asuntoni läpi konmari ohjeiden mukaan, jokaisen pienenkin tavaran, tavarat mitkä eivät herättäneet minussa mitään tunteita saivat siirtyä joko kierrätykseen tai herättämään tunteita toisissa ihmisissä. Olin tilanteessa, jossa oma kotini oli oma turvapaikkani, jokainen tavara kodissani oli omia ja rakkaita. Kaikilla tavaroilla oli myös oma kotinsa.
Koska kumppanini asunto oli isompi ja omistusasunto, oli järkevämpää että muutin sinne, hylkäsin oman turvapaikkani ja pakkasin rakkaat tavarani laatikkoon. Optimistisena ihmisinä ajattelin tietysti, että teen uudesta kodistani turvapaikan, rakkaille tavaroilleni löytyy oma koti sieltäkin ja saan samanlaisen autuuden ja lempeyden tunteen myös uudessa kodissa. Toisin kuitenkin kävi, kumppanini tavarat veivät suurimman osan tilasta ja vaikka hän rakastavaisena ja hyvää ajatellen teki kaapeista tilaa minun tavaroilleni, ei se kuitenkaan ollut tarpeeksi. Oli vain säilytyspaikkoja siellä täällä pitkin asuntoa, osalle tavaroista oli koti, suurimmalle osalle ei.
Olin vieraana omassa kodissani. Tai asunnossa, jonka olisi pitänyt olla minulle oma koti. Mutta harmoniaan ja lempeään, hiukan minimalistiseen sisustukseen tottuneena tumman vihreät ja mustaksi maalatut seinät eivät tuoneet sitä samaa rauhaa. Sisustukseen liittyen mistään ei päästy yhteisymmärrykseen, vaan kumppanini asunnon omistajana tietysti päätti viime kädessä mikä on hänestä paras ratkaisu, joten vihreät ja mustat seinät jäi.
Muutama kuukausi myöhemmin tajusin miksi sisälläni tuntui olevan totaalinen kaaos, tuntui kuin koko elämä olisi kaaoksessa, vaikka asiat olivat hyvinkin selkeästi luoviutuvissa uomissaan. Tajusin, että asunnon kaaos ja ”oman paikan ja rauhan” puuttuminen ahdisti ja loi kaaoksen, seinät alkoivat kaatua päälle. Epäreilulta tilanne alkoi tuntua kun sanoin asiasta kumppanilleni,hänen kantansa oli, että minun tarvitsisi järjestää tavarani pois pöydiltä jos niiden siellä olo ahdistaa. Oivallisesti sivutettu koko sanomiseni siitä kuinka koti ei tunnu kodilta. Sekä ajatukset yhteisen kodin hankkimisesta sivuutettiin käden huiskaisulla, maksaa liikaa, tilan lisääminen tuo vaan lisää tavaraa, jos haluat oman huoneen niin tyhjennetään mun työhuone sulle tyhjäksi. Siinä vaiheessa kun ideat alkaa olla luokkaa saat sitten tyhjän huoneen mitä halusit niin siirretään täysi työhuone työkaluineen, tietokoneineen, harrastusvälineineen olohuoneeseen, on sitte sulla oma tyhjä huone. Tiedät keskustelun olevan menetetty peli eikä kumppani ole ymmärtänyt mitään siitä mitä juuri hänelle kerroit.
Toisin sanoen ratkaisua asialle ei tullut, sain keskustelusta vain olon, että minun tavarani ovat roinaa, roskis kamaa ja aina tiellä ja levällään. Ratkaisua ei asiaan löytynyt ja kumppanini sulkeutui omaan työhuoneeseensa, omaan tilaansa todennäköisesti pelaamaan. Olikohan virhe muuttaa yhteen..?