Unohdetusta klassikoksi

Viime viikko oli melkoista hulabaloota, joten blogi jäi ihan suvereenisti kakkoseksi. Ehkä jopa kolmoseksi. Muotoilun opiskeluni rupeavat olemaan jo lähestulkoon loppusuoralla, joten koulu syö aikaani huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, vaikka lukujärjestykseni ammottaa melko tyhjänä. Niitä hommia kun pukkaa olemaan hyvin paljon kotona tehtävänä, ei viikkonäkymä kerro koko totuutta. Katsotaan raotanko jossain vaiheessa mystisyyden verhoa opinnäytetyöni ympäriltä täälläkin. Nyt kaikki on vielä niin auki sen saralta, etten uskalla ruveta lörpöttelemään siitä vielä sen enempää.

Asia mistä halusin kuitenkin tulla huikkaamaan, oli uudet vanhat klassikot. Tänä vuonna on otettu uustuotantoon mukavan paljon jo unohdettuja, tuotannossa vuosikymmeniä sitten olleita tuotteita. Yllätin itseni tykkäämällä erityisesti Alvar Aallon tuoleista 23 ja  26. En ole kauheasti koskaan välittänyt Alvar Aallon puisista, ehkä raskaistakin pöydistä tai tuoleista juurikaan. Toki helmiäkin mahtuu mukaan, mutta yleisesti en ole kokenut niitä omikseni (valaisimet ovat asia erikseen). Mutta tänä vuonna uustuotantoon otetut metallirunkoiset tuolit ovat mukavan kevyitä ja siksi varmasti niihin tykästyinkin. Itseasiassa tuo käsinojallinen 26 ei ole ollut koskaan tuotannossa, vaan ainoastaan prototyypiksi saakka päässyt klassikko. Onneksi Artek kuitenkin päätyi ottamaan tämän tuotantoon 80 vuotta myöhemmin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mitä mieltä olette? Onko Alvar Aallon tuotteet iso peukku vai sytyttekö hitaasti?

Kuva: Artek