Vihkoon meni

Olen jo joskus aiemminkin maininnut olevani hamsteri, joka haluaisi olla minimalisti. Ikuinen suo, josta yritän päästä tänä vuonna. Yksi pahimmista hamstrauskohteistani on kaikennäköinen paperitavara. Kohde voisi siis olla huonompikin. Olen heikkona kaikkiin erilaisiin vihkoihin, kortteihin, lahjapapereihin yms. Pupulandian Jenni oli näköjään ajatellut ihan samoja asioita ja tehnyt eilen tästä jutun. Itse sain kuvat räpsittyä pari päivää sitten, mutta muuten homman sain vasta nyt pakettiin. Ideani tähän koko hommaan lähti, kun löysin pari päivää sitten yhdestä kangaskassista Pariisista ostamani suloisen, käyttämättömän muistivihkon. Ikään kuin huomaamattani ostelen erilaisia vihkoja ja muistikirjoja, varsinkin ulkomailla tunnun sortuvan näihin. Ja Tiimarin konkurssiloppuunmyynnissä. Ja IKEAn paperiosastolla. Ja, noh vähän kaikkialla. Tykkään vieläkin näin teknologian aikana kirjoittaa kaikki jutut konkreettisesti paperille. Kun vielä omistin iPhonen, käytin aika ahkeraan sen kalenteria, mutta silti rinnalla kulki aina paperinen kalenteri ja jonkin sortin vihko.

DSC_1522.JPG

Kokosin teille pienen kokoelman vihkojani näytille. Tuota nahkakantista olen säilyttänyt koskemattomana jo kolme vuotta. Odotan sitä päivää, kun olen työelämässä ja voin rustailla sinne siistejä luonnoksia ja ideoita. Kouluhommille en ole halunnut sitä uhrata. Ostin sen ihan lemppariliikkeestäni Typosta, Australiasta. Samalla kerralla ostin myös tuon valokuva-abumin, jonka kannessa komeilee vintage-kamera. Vihkoissa ja muistikirjoissa tykkään eniten tyhjistä sivuista, siis sellaisista, missä ei ole viivoja tai ruudukkoa. Tämä ihan vain jo alani puolesta: helpompi tehdä luonnoksia tyhjälle paperille. Sellaisia vihkoja vain löytyy harmittavan harvoin tai ihan kiskurihintaan. Opparivihkoni on tuollainen tyhjäsivuinen (tai siis olenhan minä sinne rustaillut vaikka ja mitä) ja se on IKEAn paperipuolelta. Ostinkin muutaman vihkon jemmaan 0,99€ kappalehintaan. Tosin eipä ne kauheasti jemmassa ole, sillä vain yksi taitaa olla käyttämättömänä. Näitä minulla on mm. keittokirjana, oppari-, luonnos- ja muistivihkoina.  Kuvassa auki oleva vihko on juuri se Pariisista ostettu yksilö. Kansi on samanlaista ruskeaa pahvia kuin IKEAn vihkossakin. Minuun vetosi erityisesti sisäsivut, ne on hauskasti sekä valkoisia että ruskeita tyhjiä sivuja. Kyseinen vihko on toisen lempparini, Paperchasen. Ostin Pariisista samalla reissulla Paperchasen muistilappupakkauksen. Ihan harmittaa, etten muistanut kuvata sitä teille. Paketissa on kahdeksaa erilaista post it -lappua. Ruskealla paperilla ihania printtejä. Kyllä muuten kelpaa merkkailla sivuja yms! Sinertävän harmaa vihko onkin sitten sieltä Tiimarin loppuunmyynnistä. Niitäkin löytyy pari kappaletta eri tarkoituksiin.

DSC_1524.JPG

Yllä näkyvien Typon ja Paperchasen lisäksi Muji on vallan ihastuttava liike (myös nettikauppa) toimisto- ja paperitarvikkeineen sekä pariisilainen Merci-sisustusliike, josta löytyy paperitavaraa mukavasti. Amsterdamissa ihastuin tavaratalo Heman paperitavaraosastoon! Sieltä mukaan tarttui suloinen kalenteri.

Mihin sinä olet heikkona?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *