Horinaa ja valitusta viimeiseltä viikolta
Iltakävelyreitiltäni Passyn sillalla (jep, se Inception-silta) on ollut viime päivinä komeet näkymät, kun synkkien sadepäivien pilvet peittävät mahtipontisina taivaan ja Eiffel valaistaan kello yhdeltätoista jonkin EM-kisamaan lipun värein. Mitä vähemmän päiviä on Suomeen paluuseeni, sitä enemmän oon ikävöinyt Helsinkiä ja saanut kummallisia yksinäisyydenpuuskia. Juhannuspäiväisen uusintatenttini takia olen viimeisiä erasmuslaisia, jotka vielä dallaavat näitä katuja ja koputtelevat kv-toimiston ovea. Kämppä ja puhelinliittymä venaavat valmiina Suomessa, kun vielä taistelen ranskalaisen nettioperaattorin kanssa liittymän irtisanomisesta. (Vinkki Ranskaan muuttaville ja nettiliittymää hankkiville: ilmeisesti Orangella hommat toimii kaikista jouhevimmin – katsoin vierestä parin kaverin helppoa irtisanomisprosessia, jonka vastakohtaa nyt itse käyn läpi SFR:n kanssa.) Kaiken päälle olin pari päivää kipeenä. Mökötin himassa syöden jäätelöä.
(Peruspariisilaisen opiskelijan keittiössä, jossa ei ole juoksevaa vettä tai joka ei oikeasti ole keittiö vaan ullakkohuoneen kulma, jossa on huoneen ainoa pistorasia)
Lähtemisen vitutusmelankoliasta huolimatta oon pitänyt kiinni sanattomasta sopimuksesta itselleni: mene, jos kutsutaan, vaikka väkisin. Sen ansiosta sain muun muassa kuvan aivan järjettömän herkullista hot potia/shabu shabua, yhdyin hämmästyksekseni bailaukseen Champ de marsilla Ranskan voitettua matsin, käynyt vuokraisännän antamalla ilmaislipulla teatterissa ja puhunut ekan onnistuneen kunnon puhelun ranskaksi kävellen meluisalla kadulla. Yhtenä päivänä opiskellessani taidehissan tenttiin tajusin, että melkein kaikki teokset, joiden vuosilukuja pänttäsin, löytyvät parin kilsan päästä Musée d’Orsaysta. Hyppäsin bussiin, jonotin sateessa sisään, parkkeerasin Courbetin Un enterrement à Ornans’n eteen ja vaikutuin.
Kulttuurielämyksistä puheen ollen, joka vuoden 21. kesäkuuta on Pariisissa Fête de la musique, paikallinen taiteiden yö, jossa on huomattavasti enemmän väkeä mutta vähemmän kännisiä teinejä, ja performanssien tilalla spontaaneja musiikkiesityksiä bussipysäkeillä, siistejä konsertteja leipomoiden edessä ja klubi-iltoja aukioilla. Musiikki-ilotteluillan jälkeen kaupunki alkaa hiljalleen tyhjentyä paikallisista, jotka lähtevät provinceihin heinä- ja elokuuksi. Mäkin lähden tasan viikon päästä. Jatkuvasta valituksesta (sori kamut) ja lähestyvän kotiinpaluun tuomasta helpotuksesta huolimatta tästä vuodesta jää hyvät fiilikset.