Marraskuuregressio

Lokakuun lopusta asti olen ollut varsin levoton mutta samalla väsynyt. Muita vaihtari- ja ulkkisblogeja lukiessa olen saanut vertaistukea – tää on ilmeisesti ihan yleistä, synkistely ja turhautuneisuus, siis. Ehkä tässä turhauttaa vain se, että kaikki tasaantuu ja arkistuu. Olin toista kuukautta erikoistilassa, jossa olin jatkuvasti liikkeessä ja puhumassa poikkeuksellisen spontaanisti tuntemattomille ja puolituntemattomille. Erityisvaihe on ohi ja hyviä tyyppejä löydetty, mutta muutaman viikon tuntemisen jälkeen ei vielä kuitenkaan oikeasti tunne ketään, ja pre-erikoisminääni edeltänyt ujo luonne ei uskalla enää täysin mututuntumalta kutsua jengiä hengailuseuraksi. Pussiviinisään viilennyttyä viikonlopuiksi pitää keksiä etukäteen tekemistä. Syyskäpertyjäluonteeni saa mut jäämään asuntolahuoneeseen tekemään koulujuttuja ja katsomaan Downton Abbeytä, siis tekemään just sitä, mitä Erasmus-vaihtarin ei pitäisi tehdä. Sanon yhdeksi tekosyyksi sen, että moni ennalta odotettu tapahtuma on turvallisuuteen vedoten peruttu. Ja siihen, että olen yksi niistä ainoista, jotka eivät lähde tammikuun puolessa välissä kotiin, sekä niistä, joiden on tehtävä enemmän kuin kolme noppaa.

Olen kuitenkin viettänyt rauhallisia iltoja (ja piessyt vastustajia baby-footissa) ja juossut viimeisten metrojen perässä sekä vapauden puolesta. Pariisissa on helppoa leikkiä aktivistinuorta: sanoisin, että osallistuminen vähintään yhteen Bastillesta Républiquelle kulkevaan mielenosoitukseen on pakollista, jos aikoo joskus kertoa asuneensa Pariisissa, niitä kun on jatkuvasti – yksi jopa kokoontumiskiellon olevan voimassa. Porvarillis-boheemiutta on melkein mahdotonta välttää, kun luentosalin vieressä on kommunistikerhon huomaamaton päämaja ja kun kylmänä iltana on helppo siirtyä vallatun talon taideillasta sadan metrin päähän punaviinille. Elävän kulttuurin hedelmällisessä ilmastossa olen innostunut uudestaan myös opiskelusta. Olen saanut ensimmäisiä esseitä takaisin kirjallisuustieteilijän ja ranskanpuhujan itseluottamustani murskaavin kommentein, mutta saanut ylsitystä sanavarastostani ja artikkelinkirjoitustaidoistani lemppariproffalta. Tänään traductionin luennolla viereeni istui ensimmäistä kertaa ranskalainen tyttö – ja vielä puhelias sellainen –, mutta mun orastavan flunssan painaman äänen muodostamista ranskan sanoista en ottanut ees itse selkoa. Kylmetyn ulkona jäätävässä tihkusateessa välikausitakissa ja katson Snapista kateellisena lumikuvia Suomesta. Mulla on lentoliput jouluksi ja uudeksi vuodeksi, lähtö heti partieleiden eli loppukokeiden jälkeen. Kaipaan eniten glögiä. Pariisin joulumarkkinat taitaa aueta tällä viikolla. Aion tutustua huolella jouluhalkotarjontaan. 

(Arkipäivinä käytän lähinnä lyhennettyjä lauseita akateemisella ranskalla, joten mun aivojen mielestä sanoille kuten regressio ei ole selkokielisempää synonyymia. Ajattelin sisäisen monologin aukikirjoittamisen ajatusten virran sijaan kirjoittaa jonkinlaista yliopisto-opasta Ranskaan tämän kohta päättyvän syyslukukauden kokemuksistani, mutta taidan olla vielä hetken turhan pihalla. Katotaan uusiksi joulukuun partieleiden jälkeen.)