Museot pakopaikkana

 

G3vVq6D8.png

 

Pariisilaiselämäni on koomisen stereotypista; patongin ylensyönnin, metroasemilla eksymisen ja muiden mitättömien epäonnistumisten lisäksi olen kohdannut lähes kaikki ne vastoinkäymiset, joista Pariisista haaveilevaa varoitellaan. Jonojen pituus ja mielettömyys on välttämätön paha, mutta viimeisimpänä tein tuttavuutta luteiden kanssa. Kämppäni myrkytystä pakenin Louvreen. Ensimmäinen käyntikerta oli kurssin välitenttiä varten, mutta palasin seuraavana päivänä heti takaisin (vain eksyäkseni flaamilaisen taiteen sekaan reiluksi tunniksi). Louvre ei ole hermolepoa, mutta se on vaikuttava. Noin tunnin kestävä käynti vielä virkistää mieltä, varsinkin jos ei jonota sisään pääovelta (metrosta voi nousta suoraan pyramidin alle, ja opiskelijoiden ei tarvitse jonottaa lippua kassoilta – opiskelijakortti riittää) ja skippaa tämänhetkisen sankariteemaisen näyttelyn (vaikka siellä onkin hienoja Star Wars -juttuja). Tuntia pidempään ei jaksa väistellä nuoriapareja ja eläkeläislaumoja.

Eilisenä vapaapäivänä pakenin huonettani Musée d’art moderneen Andy Warhol -näyttelyyn, joka yllätti iloisesti lehmätapetillaan. Kompakti, mutta kattava valikoima Warholia, joka hymyilytti myös ihmisiä, jotka eivät oikein tiedä, mitä Warholista ajatella. Silver cloudsien tökkiminen oli mun lempijuttu. Lehmätapetista haaveilemisen lisäksi, siis.

Vastoinkäymiset ja koulustressi lienevät saaneet mut ikävöimään koti-Suomeen, sillä museokaupassa hihkaistessani innostuksesta kaveri kysyi heti ”onko sekin Suomesta?” Ei, se oli kirjahyllyjä esittelevä taidekirja. Ymmärrän kyllä turhautumisen – huomaan jatkuvasti ajattelevani ääneen, jos jokin muistuttaa edes etäisesti jotain Helsingistä. Ei kuitenkaan ole kahdessa kuukaudessa tullut itkeskeltyä sentään.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *