– Ensimmäisinä päivinä tunsin äärimmäistä kiinnostusta täällä vallitsevaan pikakahvin diktatuuriin Ouranin poikien tapaan. Mut ihan tosi: oon kahden viikon sisään juonut yhden (1) espressokoneella tehdyn americanon. Kaikki ne muut lukuisat kupilliset on sekoittanut automaatti tai – valitettavasti – minä itse kämpillä. À la ville du café et des croissants ! Googlettelin just epätoivoissani lähimmän Bodumeja myyvän kaupan (lähellä, ouiiii).

– Byrokraattiset järjestelmät ovat täällä kieltämättä turhauttavia, mutta ainakin viralliset asiakirjat ja niiden hoitaminen otetaan vakavasti. Olen kolmen pankkipäivän sisään saanut 5 kirjettä pankilta, joista jokainen oli tärkeä ja huolellisesti salassa pidettävä paperi. Herättää kunnioitusta. 

– Edellisiin huomioihin liittyen: paperin, kertakäyttöisten asioiden ja yksittäispakkauksien määrä on suuri. Roskan määrä ahdistaa. Jätteitä ei edes lajitella, paitsi kouluruokalassa (jos ruokailija itse jaksaa vaivautua).

– Syksy saapuu hitaasti.

– Kasvissyöjänä on hankalahkoa, mutta ei mahdotonta. Näin siis, jos kouluruokalassa lounaaksi kelpaavat spagetti ja vihreät pavut.

– Professorit vastaavat sähköpostiin minuuteissa tai vähintään päivän sisällä, ja ovat niissä äärimmäisen ystävällisiä. Taidehissan proffa kertoi tänään aamumeilissään heidän tiedekuntansa olevan erittäin otettuja, jos vous haluaa osallistua heidän opetukseensa. Lopussa kieli tosin vaihtui puhekieleen. Liekö kettuilua vai vaan leppoisaa ystävällisyyttä? Joka tapauksessa, hymyilytti.

– Kirjallisuuden kurssit ovat paljolti pienryhmäkursseja. Sille kaks peukkua ylös, joskin vähän vastahakoisesti, sillä se tarkoittaa keskustelupainotteisia luentoja. Rankan taitoni ovat puolikkaan kielikurssin jälkeen tasolla, jossa bravuurini on kuunnella suloisesti hymyillen ja hokea ”d’accord” / ”bah ouiii” / ”ah, c’est bon”.

– Kaupunki tuntuu yllättävän kaukaiselta, vaikka ostinkin (aivan liian kalliin) matkakortin. Silti mulla on jo kahden viikon banlieue’ssa asumisen jälkeen lempparikaupunginosat Pariisissa. Jospa löytäisin vielä vakkaribaarin ja -kahvilan! Maanantai-Molotowia on tullut jo ikävä, mutta tähän kaupunkiin asettumisen halu sitä kaipuuta suurempi. Olen saanut yhden ystävän, joka asuu 16. kaupunginosassa. Aattelin tehdä siitä mun parhaan ystävän, ihan vaan siksi, että mäkin haluun olla très 16ème. Vois määritellä itsensä kaupunginosan mukaan. Siistii.

Ah, tämä alkuaikojen naiivin innostuksen ja masentavan turhautuneisuuden yhteisvaikutus! Omituinen tunnetila.