Olen luonteeltani sellainen ihminen, etten halua huolestuttaa muita, joten kahden viikon odotus tuntui kamalalta. Halusin puhua asiasta, mutta toisaalta taas en halunnut puhua kenenkään kanssa. Kaikkien mielessä pyöri sama kysymys. Mitä munasarjoissani oli ja oliko se vakavaa. Muistan ajatelleeni, että siskoni koulukaveri kuoli samaisen alueen syöpään. Olin päättänyt, että mitä ikinä saisin eteeni, niin taistelen. Yritin pysyä positiivisena.

Kaksi viikkoa tuntui todella pitkältä ajalta. Tuntui, etten pystynyt syömään, enkä nukkumaan. Pelkäsin sitä, että leikkaus tehtäisiin ja kasvain olisi taas hävinnyt. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta niin lääkäritkin ajattelivat ja siksi halusivat leikkauksen tapahtuvan mahdollisimman nopeasti.

Muistan miettineeni, että mitä jos kasvain olisi kadonnut, enkä saisi mitään vastauksia. Se ajatus pyöri päässäni lähes tauotta. Pelkäsin myös, että minulla olisi endometrioosi. Olin aina kärsinyt todella kovista kuukautiskivuista ja saanut satunnaisia kipukohtauksia. Ymmärrän, ettei endometrioosi ole sama, kuin kasvain, mutta pelkäsin sitä melkein yhtä paljon. Ajattelin, että kilpirauhasen vajaatoiminnan ja pcos:n kanssa se olisi lapsihaaveidemme loppu.

Päivä ennen leikkausta minulle oli varattu aika verikokeisiin ja lääkärille. Arvot tulisi olla tuoreita ennen leikkausta ja lääkäri tutkisi minut vielä kerran ennen. Päivä koitti ja menin mieheni kanssa sairaalaan. Lääkäri otti minut vastaan verikokeiden jälkeen. Hän ilmoitti heti alussa, ettei tutkisi minua, koska ultra oli tehty ihan vasta. Se harmitti minua. Olisin halunnut varmistuksen, että kaikki näytti samalta ja tietäisin seuraavaa päivää varten, että kasvain olisi vielä samassa paikassa. Lääkäri halusi tietää, oliko minulla jotain kysyttävää leikkauksesta, johon vastasin, etten tiennyt oikeastaan yhtään mitään. Hän vastasi, että kai tiesin sen, että suurella varmuudella toinen munasarjani poistettaisiin. En todella tiennyt. Lääkäri pyöritteli silmiä minulle ja oli ihmeissään, etten sitä tiennyt. Näin jälkeenpäin ajateltuna minulle ei kerrottu lähes mitään, kun kasvain löydettiin. Kai he eivät vielä osanneet sanoa mitään.

Olin todella musertunut siitä, että toinen munasarjani saatettaisiin poistaa. Ajattelin tulevaisuuden lapsettomuushoitojani ja niiden mahdollista onnistumista.  Nämä kaksi viikkoa olivat saaneet minulle paljon pelkoja aikaan. Mitä munasarjoissani on, onko se vakavaa, onko minulla endometrioosi, pitääkö minulta poistaa toinen munasarja, tai saanko koskaan lasta. Rehellisesti sanottuna minä pelkäsin myös syöpää ja kuolemaa. Olin laatinut tekstiviestin päässäni valmiiksi, minkä lähettäisin perheelleni, jos saisin tietää sairastavani syöpää. Pääpointti oli siinä, etten halunnut kenenkään huolestuvan ja olin valmis taistelemaan.

En kokenut olevani kovin uskonnollinen ihminen, mutta löysin itseni iltaisin ruokoilemassa universumilta voimia ja ymmärrystä. Oli helppoa ajatella, että suuremmalla taholla oli suunnitelma ja voisin luottaa siihen. Se antoi lohtua. Uskon edelleen samoin.

Toistan itseäni ,mutta tässä kirjoittaessani mietin edelleen kuinka paljon haluan asiasta kertoa.On vaikea kirjoittaa julkisesti asioista, joita tuolloin en edes sanonut ääneen miehelleni. En ole lukenut blogeja, jossa asioista puhuttaisiin näin rehellisesti. Mutta toisaalta uskon, että te saatte enemmän, jos olen rehellinen. Voin luvata, että tarinalla on onnellinen loppu. En malta odottaa, että pääsen sinne asti. Kunpa olisin tiennyt sen vuosi sitten, sillä leikkausta seurasi elämäni vaikeimmat kuukaudet.

On vaikea miettiä, kuinka paljon kertoisin tästä aiheesta, sillä itselleni nämä kyseiset kuukaudet olivat todella vaikeita, mutta lupasin olla rehellinen ja kerron teille nyt kaiken. Haluaisin kiirehtiä tämän ajanjakson yli, jotta pääsisin kirjoittamaan iloisemmista aiheista, mutta haluan pitää mielessäni, miksi alunperin aloin lapsettomuudesta ja meidän plussaan johtaneesta tiestä kirjoittamaan.

Oli marraskuun alku 2018. Olin valittanut miehelleni muutaman viikon vatsakipuja. Tarkemmin sanottuna kipu tuntui oikealla puolella alavatsassa ja aina ennen pissaamista. Kipu yltyi aina pissatessa ja helpotti sitä mukaan, kun rakkokin tyhjentyi.

Olimme mieheni kanssa kauppakeskuksessa ja päätin mennä käymään vessassa. Kipu tuntui jälleen, jonka jälkeen mietin ääneen miehelleni, mikä ihme kipua aiheutti. Päätimme yhdessä, että soittaisin heti lapsettomuuspoliklinikalle ja kysyisin neuvoa. Olin siellä muutenkin hoidossa, joten oli luonnollista kysyä neuvoa sieltä. Soitin kauppakeskuksen rullaportaista soittoaikaa ja sainkin onnekseni ajan puolen tunnin päähän.

Ystävällinen hoitaja soitti ja kerroin oireeni. Hän päätti konsultoida lääkäriä, että oliko minulla aihetta tulla tarkastukseen. Lääkäri oli sitä mieltä, että aika kannattaisi varata ja sain ajan seuraavan viikon keskiviikolle. Hassua miten tällaiset asiat jäävät mieleen, kuin viikonpäivät. Odotin siis aikaa lähes viikon.

Olin kertonut töissä asiasta yhdelle työkaverilleni ja olimme molemmat sitä mieltä, että kyse ei varmasti ollut mistään suuremmasta, mutta parempi käydä näytillä. Keskiviikko tuli ja menin yksin sairaalaan lapsettomuuspoliklinikalle.

Lääkäri kysyi miksi olin tullut ja minä selitin asian. Hän katsoi minua todella kummissaan ja kysyi uudelleen miksi olin siis tullut. Mietin siinä, että mitä ihmettä. Kerroin, että olin soittanut ja kysynyt mielipidettä asiaan ja minulle sanottiin, että minun täytyy tulla. Lääkäri siihen sanoi, että jos häneltä olisi kysytty olisi hän sanonut, että älä tule. Juuri näillä sanoilla hän asian ilmoitti. Sanoin taas, että siksi minä soitin, sillä minä en ole lääkäri. Hän sanoi, että olisinko mennyt johonkin muualle, jos minua ei olisi sinne otettu. Vastasin, että en. Hän kuulemma yritti kartoittaa, kuinka kipeä olin. Kerroin lääkärille, että minulla on pcos ja hän ilmoitti, että siitä ei tarvitse tehdä mitään ongelmaa, sillä olinhan vielä niin nuori, että raskaus varmasti alkaisi itsestään. Lääkäri oli todella töykeä ja hetken luulin, ettei hän edes aijo minua tutkia. Halusin lähteä vain kotiin. Minua hävetti, että miksi olin edes soittanut ja tullut.

Lääkäri alkoi kuitenkin tutkimaan ja hetken kuluttua hän sanoi minulle, että onneksi olin tullut ja toisti tämän kaksi kertaa. Hän kertoi, että munasarjastani löytyi 4cm x 6cm x 7cm kasvain. Kasvain oli painanut virtsarakkoani, joka aiheutti kipua. Kysyin, että oliko kyse kystasta, mihin hän vastasi että ei. Olin todella ihmeissäni, kun lääkäri alkoi muodostamaan kasvaimesta 3D kuvaa ja mittailemaan kasvaimen virtauksia. Kasvaimessa oli verisuonia ja kyseessä oli kuulemma kiinteä kasvain, mikä ei siis ollut vain täynnä nestettä. Kirjoitan asiasta niin hyvin, kuin muistan. Minulle sanottiin, että kyseessä ei voinut olla kysta, vaan kyseessä oli kasvain.

Lääkäri lopetti ultrauksen ja sanoi, että tämä täytyy lähteä poistamaan. Säikähdin jo hetken, että nyt heti. Lääkäri ilmoitti, että mahdollisimman pian ja saisin ensimmäisen vapaan ajan. Leikkausta ei onneksi tarvinnut tehdä sillä sekunnilla. Vaihtoehtoja leikkauspaikalle olisi kaksi ja katsottaisiin kummassa olisi ensimmäinen vapaa aika.

Minulla oli näkynyt aikaisemminkin hoitojen aikana munasarjoissa isoja kystia, jotka olivat hävinneet itsestään ja siksi leikkaus päätettiin tehdä mahdollisimman pian. Kystat olivat olleet todella isoja ja ajateltiin johtuvat lääkkeistä. Kaikki lääkkeet päätettiin lopettaa heti. Tämä kyseinen lääkäri oli sitä mieltä, että kasvain olisi minulla ollut koko ajan ja sitä ei vain oltaisi havaittu. Hän siis epäili, että aikaisemmin ultrassa nähty iso kysta olisikin ollut kyseinen kasvain. Hän harmitteli, että olisinpa käynyt hänellä aikaisemmin, jotta kasvain olisi löytynyt jo aikaisemmin.

Hän oli kuin eri ihminen ja todella ystävällinen. Tämä sai minut säikähtämään. Miksi hänen käyttäytymisensä muuttui näin paljon? Lääkäri lähti huoneesta ja kertoi hakevansa hoitajan, jotta hän voisi varata ajan leikkaukseen. Lääkäri myös ilmoitti, että voisin soittaa jollekin, jos halusin. Soitin miehelleni. Kerkesin kertoa hänelle, että minulta oli löytynyt kasvain, kunnes lääkäri tulikin jo takaisin ja löin miehelleni luurin kiinni. En halunnut puhua lääkärin kuullen.

Sairaanhoitaja saapui huoneeseen ja lääkäri kertoi hänelle erilaisia koodeja, johon sairaanhoitaja aina vastasi ja sitten katsoi minua. Minä istuin hiljaa ja katsoin ymmärtämättä mistä he puhuivat. Lääkäri sanoi jälleen koodeja ja hoitaja vastasi, että siis kiireellisenä ja taas katsoi minua. Sitten ymmärsin, että leikkaus tehdään kiireellisenä. Lääkäri kehotti minua menemään käytävälle odottamaa, kun he järjestäisivät kaiken. Lääkäri kävi kysymässä vointiani vielä käytävässä ja halusi tietää, oliko minulla herännyt vielä kysymyksiä. Siinä hetkessä ei ollut.

Sain ajan kahden viikon päähän, pinon papereita, sekä kuvat kasvaimesta, jonka jälkeen lähdin kotiin.