PIINAAVA KAHDEN VIIKON ODOTTAMINEN ENNEN LEIKKAUSTA
Olen luonteeltani sellainen ihminen, etten halua huolestuttaa muita, joten kahden viikon odotus tuntui kamalalta. Halusin puhua asiasta, mutta toisaalta taas en halunnut puhua kenenkään kanssa. Kaikkien mielessä pyöri sama kysymys. Mitä munasarjoissani oli ja oliko se vakavaa. Muistan ajatelleeni, että siskoni koulukaveri kuoli samaisen alueen syöpään. Olin päättänyt, että mitä ikinä saisin eteeni, niin taistelen. Yritin pysyä positiivisena.
Kaksi viikkoa tuntui todella pitkältä ajalta. Tuntui, etten pystynyt syömään, enkä nukkumaan. Pelkäsin sitä, että leikkaus tehtäisiin ja kasvain olisi taas hävinnyt. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta niin lääkäritkin ajattelivat ja siksi halusivat leikkauksen tapahtuvan mahdollisimman nopeasti.
Muistan miettineeni, että mitä jos kasvain olisi kadonnut, enkä saisi mitään vastauksia. Se ajatus pyöri päässäni lähes tauotta. Pelkäsin myös, että minulla olisi endometrioosi. Olin aina kärsinyt todella kovista kuukautiskivuista ja saanut satunnaisia kipukohtauksia. Ymmärrän, ettei endometrioosi ole sama, kuin kasvain, mutta pelkäsin sitä melkein yhtä paljon. Ajattelin, että kilpirauhasen vajaatoiminnan ja pcos:n kanssa se olisi lapsihaaveidemme loppu.
Päivä ennen leikkausta minulle oli varattu aika verikokeisiin ja lääkärille. Arvot tulisi olla tuoreita ennen leikkausta ja lääkäri tutkisi minut vielä kerran ennen. Päivä koitti ja menin mieheni kanssa sairaalaan. Lääkäri otti minut vastaan verikokeiden jälkeen. Hän ilmoitti heti alussa, ettei tutkisi minua, koska ultra oli tehty ihan vasta. Se harmitti minua. Olisin halunnut varmistuksen, että kaikki näytti samalta ja tietäisin seuraavaa päivää varten, että kasvain olisi vielä samassa paikassa. Lääkäri halusi tietää, oliko minulla jotain kysyttävää leikkauksesta, johon vastasin, etten tiennyt oikeastaan yhtään mitään. Hän vastasi, että kai tiesin sen, että suurella varmuudella toinen munasarjani poistettaisiin. En todella tiennyt. Lääkäri pyöritteli silmiä minulle ja oli ihmeissään, etten sitä tiennyt. Näin jälkeenpäin ajateltuna minulle ei kerrottu lähes mitään, kun kasvain löydettiin. Kai he eivät vielä osanneet sanoa mitään.
Olin todella musertunut siitä, että toinen munasarjani saatettaisiin poistaa. Ajattelin tulevaisuuden lapsettomuushoitojani ja niiden mahdollista onnistumista. Nämä kaksi viikkoa olivat saaneet minulle paljon pelkoja aikaan. Mitä munasarjoissani on, onko se vakavaa, onko minulla endometrioosi, pitääkö minulta poistaa toinen munasarja, tai saanko koskaan lasta. Rehellisesti sanottuna minä pelkäsin myös syöpää ja kuolemaa. Olin laatinut tekstiviestin päässäni valmiiksi, minkä lähettäisin perheelleni, jos saisin tietää sairastavani syöpää. Pääpointti oli siinä, etten halunnut kenenkään huolestuvan ja olin valmis taistelemaan.
En kokenut olevani kovin uskonnollinen ihminen, mutta löysin itseni iltaisin ruokoilemassa universumilta voimia ja ymmärrystä. Oli helppoa ajatella, että suuremmalla taholla oli suunnitelma ja voisin luottaa siihen. Se antoi lohtua. Uskon edelleen samoin.
Toistan itseäni ,mutta tässä kirjoittaessani mietin edelleen kuinka paljon haluan asiasta kertoa.On vaikea kirjoittaa julkisesti asioista, joita tuolloin en edes sanonut ääneen miehelleni. En ole lukenut blogeja, jossa asioista puhuttaisiin näin rehellisesti. Mutta toisaalta uskon, että te saatte enemmän, jos olen rehellinen. Voin luvata, että tarinalla on onnellinen loppu. En malta odottaa, että pääsen sinne asti. Kunpa olisin tiennyt sen vuosi sitten, sillä leikkausta seurasi elämäni vaikeimmat kuukaudet.