KUINKA PÄÄDYIMME LAPSETTOMUUSHOITOIHIN

Kuten ensimmäisessä tekstissäni kerroin, aion kirjoittaa meitä kohdanneesta lapsettomuudesta rehellisesti. Uskon itse silloin asioita läpikäydessäni, että vastaavanlaiset kirjoitukset olisivat toimineet itselleni lohdullisina ja vertaistuellisina. On hyvä kuulla, että asioiden kanssa ei ole yksin ja samamanlaiset ajatukset pyörivät jonkun toisenkin ihmisen päässä. Minulle asioista puhuminen on helppoa nyt ja suorastaan haluan puhua asiasta. Se helpottaa. Uskokaa. Niin ei kuitenkaan aina ollut.

Haluan heti alussa suorastaan ylistää omaa miestäni, sillä hänen tukensa on ollut mitä parhain vuosien aikana. Onhan tämä asia koskettanut häntäkin. Mutta väittäisin muuta, jos sanoisin että hän ymmärtäisi ajatuksiani täysin. Olihan vika minussa.

Päätimme toukokuussa 2013, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Kuukausia kuitenkin vieri ja jopa vuosia. Meillä ei kuitenkaan ollut kiire mihinkään, vaikka asia vaivasi takaraivossa suorastaan kokoajan. Ovulaatiotestejä kului satoja, samoin satoja euroja. Löysin aina uskoakseni ovulaation kierrostani, mutta yhden yhtä plussatestiä ei silti iloksemme piirtynyt testeihin. Ei edes niitä kuuluisia haamuplussia, vaikka uskokaa tai älkää minä niitä yritin tihrustaa.

Olin paininut pitkään kovien selkäkipujen kanssa ja magneettikuviin päädyttiin marraskuussa 2016. Muistan ikuisesti lääkärin puhelun. Selästä löytyi pieni välilevyn pullistuma, mutta lääkäri takertui johonkin aivan muuhun. Hän ihmetteli olinko raskaana, tai tupakoinko. Myöskin kysyi ehkäisymenetelmääni. Sitä ei ollut. Kerroin, että lasta oli yritetty useampi vuosi, jonka jälkeen hän oli sitä mieltä, että lähete lapsettomuustutkimuksiin olisi paikallaan. Minulla näkyi magneettikuvissa pco tyyppiset munasarjat.

Tutkimuksiin aika tuli meille molemmille heti tammikuussa. Asiat etenivät nopeasti, mikä yllätti täysin. Olin aina olettanut, että tutkimuksiin pääsemisestä jouduttaisiin taistelemaan. Olin kuitenkin silloin vasta 25-vuotias. Meidät vastaanotti ihana lääkäri. Hän oli ymmärtäväinen, sillä me emme tienneet oikein edes mitä siellä teimme. Eihän meissä mitään vikaa ollut. Ja miehessäni ei tutkimusten jälkeen ollutkaan. Ultra ja verikokeet paljastivat minulta kuitenkin pcos:n. Pcos itselläni näin jälkeenpäin oli todella itsestäänselvä. Korkea testosteroni ja korkea amh-arvo puhuivat puolestaan. Pcos oirehti todella epäsäännöllisillä kuukautisilla, aikuisiän aknella, sekä liiallisella karvankasvulla. Minulla rakkuloita oli molemmissa munasarjoissa yli 20. Ei siis ollut epäselvää, että minulla oli pcos. Lääkäri kirjoitti minulle keltarauhashormonit tasoittamaan kiertoa ja tarkoitus oli kuukautisten alkaessa soittaa aika ultraukseen, jotta voidaan tarkistaa ovulaation ajankohta. Näillä tiedoilla lähdimme kotiin.

Jotta postauksesta ei tulisi liian pitkä, niin jatkan seuraavassa postauksessa, mitä ajatuksia lääkärikäynti meissä herätti ja miten päätimme jatkaa. Kuulisin mielelläni, miten te olette päätyneet hoitoihin?

Sara