Moi!
Mä oon maannut koko viikon kotona, koska oon ollut nyt oikeen kunnolla kipeenä. Harmittaa, kun jouduin perumaan aika paljon menoja, mutta onneksi alkaa vihdoin tuntumaan, että voiton puolella ollaan! Viimeiset päivät ovat kuitenkin vielä menneet sängyn pohjalla maatessa, eikä rutiineista ole ollut oikeastaan minkäänlaista tietoa. Siksi tuntuu, että joulukuu on vierähtänyt nyt tavallistakin nopeammin ohi ja ensi viikolla onkin jo jouluaatto (ei tunnu todelliselta)!!

Mä oon yrittänyt keksiä näiden sairastelujen ohelle edes jotain kivaa tekemistä ja sen takia mm. leipominen on ollut viime aikojen lemppari juttuja! Eilen pilkoin parit omenat ja sekoitin ne kaurahiutaleiden sekä kaneli-voi-sokeri -seoksen kanssa. Lopputuloksena oli suussasulava omena-kaurapaistos – täydellinen makeanhimon taltuttaja! Tehtiin myös äidin kanssa muutama päivä sitten pipareita omasta taikinasta ja koristelin ne myöhemmin vielä sokerikuorrutteella. Jouluun kuuluu mun mielestä ihan ehdottomasti piparit ja glögi, joten ehditään varmaan tekemään vielä toinenkin satsi ennen virallisten pyhien alkamista!

Mainitsin edellisessä postauksessa, että olen rakastunut värityskirjoihin ja sen innoittamana päätin askarrella laatikoiden vanhoista kartongeista kirjanmerkkejä. Mulla on yleensä useampi kirja kesken ja käytän lähes aina vaan kirjastosta mukana tullutta kuittia. Nyt ajattelin, että olisi itse asiassa tosi kätevää, jos laatikosta löytyisi yksi tai useampi merkki, sillä ne ovat käytössä huomattavasti kivempia! Katsoin netistä vähän inspiraatiota ja lopulta päädyin tällaisiin hedelmä-kuvioisiin. Piirtäminen ja ylipäätään käsitöiden tekeminen on kyllä jotain niin terapeuttista puuhaa ja samalla saa hetkeksi suljettua muun maailman ympäriltä ihan kokonaan.

Kuten arvata saattaa, niin viime aikoina on tullut luettua myös kirjoja ihan huolella. Tällä hetkellä on menossa Delphine Jonesin tuhat pientä unelmaa, joka on tosi kiva ja just sellaista ihanaa feel-good luettavaa. Tykkään myös tosi paljon tuosta kuvassa näkyvästä Brianna Wiestin kirjoittamasta 101 essays that will change the way you think -kirjasta. Sitä en lue joka päivä, vaan enemmänkin silloin, kun siltä tuntuu, koska sain kirjan lahjaksi mun synttäreinä, niin ei tarvtse miettiä mitään palautuspäiviä!
Nyt olen tämän kasvaneen vapaa-ajan myötä koukuttunut myös Pinterestiin ihan toden teolla. Selaan sitä siis ihan kokoajan! Toisaalta saan sieltä myös niin paljon inspiraatiota, että ehkä voin tämän pienen paheen itselleni sallia, haha. Musta on oikeasti vaan niin ihanaa käydä luomassa kaikkia erilaisia kansioita ja omia lisäyksiä. Rakastan myös lueskella sieltä kaikkia tekstejä ja etenkin monien kirjailijoiden jutut ovat mun mielestä super mielenkiintoisia. Suurin osa kirjavinkeistäkin on löytynyt juuri kyseisen sovelluksen kautta! Mun käyttäjä löytyy täältä, jos kiinnostaa käydä kurkkaamassa <3.
…
Seuraavien päivien suunnitelmissa olisi päästä ostamaan loput joululahjat (onneksi hoidin suurimman osan tosin jo marraskuussa, sillä nyt ei ole paljoa päässyt kiertelemään!) ja piipahtaa Tampereen joulutorilla, josta onkin muodostunut jo jokavuotinen perinne <3. Toivottavasti tämä inhottava nuha ja kurkkukipu olisi nyt jo lopuillaan. Ihanaa viikonloppua kaikille!
Sara