Parhaat joululahjaideat 2023!

Mitä ostaisin lahjaksi? Kysymys on varmasti monelle tuttu, etenkin näin joulun lähestyessä. Mä olen aina rakastanut antaa lahjoja, mutta vuosi vuodelta tuntuu vaan hankalammalta keksiä enää yhtään mitään ostettavaa. Välillä ehkä haluaisikin keksiä jotain vähän spessumpaa, mutta viimetingassa tai ajan tullessa vastaan tuntuu houkuttelevammalta hankkia vaan jotain helppoa. Mulla on ollut tapana listata vähän ylös, että millaisia lahjoja sitä onkaan tullut hankittua ja nyt ajattelin jakaa osan niistä tänne. Kokosin tähän postaukseen mun parhaat lahjaideat ja vinkit, joista voi toivottavasti saada jotain inspiraatiota!

 

Usein joulun alla mainostetaan jos jonkinmoista tuotetta sekä tavaraa ja ainakin mulle tulee helposti jopa kuormittunut fiilis kaikesta siitä ostelun määrästä. Siksi yksi parhaista ratkaisuista onkin antaa aineettomia lahjoja! Toimii myös hyvin sellaiselle, jolla tuntuu olevan jo ”ihan kaikkea”. Tykätyimpiä aineettomia lahjoja ovat olleet kaikenlaiset lahjakortit, esimerkiksi hierontaan tai ravintoloihin ja myös yöpyminen hotellissa voisi lukeutua samaan kategoriaan. Usein myös mietin, mistä lahjan saaja erityisesti tykkää. Liikunnasta pitävälle jokin kausikortti tai muutaman kerran käynti mieleisessä harrastuksessa voisi toimia loistavasti ja esimerkiksi lukutoukalle voisi antaa kokeilujakson äänikirjapalveluun.

 

Tavarakin voi silti olla aivan ihana lahja, jos vain viitsii käyttää vähän vaivaa ja aikaa sen miettimiseen! Mikäli tietää, mitä toinen mahdollisesti toivoo, niin tällöinhän lahja on kaikista hyödyllisin ja helpoin ostaa. Hyvä keino onkin pysyä skarppina keskusteluissa, mikäli toinen sattuu puhumaan jostakin tuotteesta, jolle olisi tarvetta. Mun mielestä on ihan parasta, jos joku on haikaillut esimerkiksi tietyn vaatekappaleen perään ja sitten saat nähdä saajan yllättyneen ilmeen, kun lahja on mennyt ihan nappiin!

 

Mutta mitä sitten lahjaksi sellaiselle, joka ei toivo mitään? Ainakin esimerkiksi leffaliput tai arvat ovat sellaisia helppoja ja hauskoja lahjoja, jotka ovat todennäköisesti saajan kuin saajan mieleen. Itse olen tykännyt antaa myös erilaisia kodintuotteita ja vaikka monella saattaa olla tosi omanlainen maku, niin silti voi ostaa esimerkiksi kynttilän tai jonkun muun aika ”turvallisen” tavaran. Muutenkin sellaiset pienet ”arjen luksus” -tuotteet ovat mun mielestä ihania lahjaideoita. Ei välttämättä tarvitse olla mikään kalliskaan, mutta uskon, että moni arvostaa sellaisen asian saamista, mitä ei välttämättä itse raaskisi ostaa.

 

Mä oon käynyt monen kanssa keskustelua siitä, että millainen lahja olisi sitten ihan jokaisen mieleen ja lopputulos on lähes poikkeuksetta sama, eli kosmetiikka. Moni voi miettiä, että eihän toiselle voi ostaa mitään, jos ei tiedä, mitä tuotteita tämä käyttää, mutta mun mielestä silti löytyy keinoja. Esimerkiksi yleisesti tykätyt tai paljon käytetyt tuotteet, kuten käsi -tai huulirasva voisi tällöin olla hyvä vaihtoehto! Joskus voi olla kiva saada vanhankin tilalle jotain uutta, kuten uusi hiusharja tai vaikka toilettilaukku kaikille purnukoille. Kaikenlaiset kasvonaamiot, rasvat, kuorinnat, lahjasetit, tuoksut ja saippuat ovat myös mun mielestä oikeasti ihania lahjoja, jotka ilahduttaa monia iästä ja sukupuolesta riippumatta!

 

 

Viime vuosina mulle on tullut yhä vahvempi fiilis siitä, että haluaisin antaa jotain, millä olisi merkitystä tai tunnearvoa. Sitten törmäsin joku kerta tähän tuotteeseen, joka tuntui täyttävän nämä toiveet täydellisesti. Kyseessä on siis kirja, mutta ei mikä tahansa kirja, vaan sellainen, joka annetaan ja saadaan sen jälkeen takaisin. Elma Van Viletin kirjoittama Kerro minulle –sarja on ehkä koskettavimpia lahjaideoita, mitä tiedän. Kirjoja löytyy eri henkilöille suunnattuina, kuten vanhemmille ja isovanhemmille. Lahjan saajan on tarkoitus täyttää kirjassa olevat kysymykset oman elämäntarinansa avulla. Myöhemmin pääset sitten itse lukemaan heidän kirjoittamansa vastaukset ja saat näin ollen myös ikuisen muiston sinulle tärkeästä henkilöstä <3.

 

Merkityksellisistä lahjoista puhuttaessa tulee väkisinkin mieleen myös Joulupuu-keräykseen (tai johonkin muuhun hyväntekeväisyyteen) osallistuminen, joka on mun mielestä ehkä tärkein lahja, jonka voit jouluna antaa. Ideana on siis etsiä lähin paikalliskeräys, josta löytyy erilaisia lahjalipukkeita, joiden avulla tuetaan vähävaraisia perheitä. Lapuissa mainitaan yleensä henkilön ikä ja sukupuoli, mutta lahjan saa päättää itse. Mun mielestä kenenkään ei pitäisi jäädä jouluna ilman lahjaa ja näinkin pieni teko voi oikeasti merkata toiselle todella paljon. Joulupuu-keräyksen sivuilta löytyy hyvät ohjeet ja esimerkiksi lahjavinkkejä eri ikäisille, joten sieltä kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa lisää, jos kiinnostaa!

 

Mun mielestä itse tehdytkin lahjat ovat yksiä mieleenpainuvimpia juttuja, joita voi toiselle antaa. Usein myös puhutaan, ettei moni tule välttämättä edes muistamaan jotain yhtä tavaraa, minkä he saivat 10 vuotta sitten. Sen sijaan aika ja varsinkin yhdessä vietetty sellainen luo muiston, joka on ja pysyy. Tästä ajatuksesta inspiroituneena löysin yhtenä vuotena Pinterestistä ”Grandma’s adventure box” nimisen lahjaidean. Tarkoituksena on siis laittaa laatikoon vuoden jokaiselle kuukaudelle yksi kirjekuori. Jokaiseen kirjekuoreen laitetaan joku tekeminen tai aktiviteetti, jonka voitte sitten yhdessä lahjan saajan kanssa toteuttaa. ”Lahja, joka jatkaa antamistaan ympäri vuoden”, yksi rakastetuimmista lahjoista, mitä olen koskaan antanut.

 

Siinä jokunen lahjaidea, mikäli ette ole ehtineet niitä vielä miettimään tai jos pää lyö ihan tyhjää. Kiitos, jos jaksoit lukea ja laittakaa ihmeessä myös omia parhaita lahjaideoitanne, sillä niitä on aina ihana kuulla. Hyvää loppuviikkoa ja joulunodotusta kaikille!

 

Sara

Puheenaiheet Suosittelen Tapahtumat ja juhlat Ostokset