Kamerarulla viime viikoilta

Oon tänä vuonna rakastunut käyttämään värikkäitä vaatteita! Oikeastaan tämä näkyy muussakin kuin pelkässä vaatetuksessa, sillä mm. kodintarvikkeissa, asusteissa ja muissa tavaroissa on nykyään paljon enemmän vaihtelevuutta. Tämän hetken lemppareita on ehdottomasti pinkki ja sellainen ihana pastellinvihreä! Jotenkin myös fiiliksestä tulee heti paljon parempi (erityisesti näinä talven pimeinä päivinä), kun laittaa edes jotain pirteää päälle.

 

 

Marraskuinen valonpilkahdus keskellä pimeyttä <3. Heräsin tuona kuvanmukaisena aamuna siihen, että verhojen raosta pilkotti pitkästä aikaa oranssina hehkuvat valonsäteet. Mun huoneeseen paistaa lähes ympäri vuoden aamuaurinko ja talvisin tulee kyllä aina ikävä niitä kesän päivittäisiä valoisia aamuja. Näin joku päivä postauksen, jossa hehkutettiin kesään olevan enää 7 kuukautta jäljellä ja näin ikuisena kesäihmisenä en voinut muuta kuin hymyillä. Talvi on myös ihana, mutta valehtelisin, jos sanoisin, etten yhtään odota piteneviä päiviä, lämpöä ja sitä ensimmäistä reissua rannalle.

 

 

Muutaman viikon takainen dinneri, jonka perään haikailen edelleen. Margherita pizza on mun all time lemppareita. Otan ravintolassakin oikeasti joka kerta sen, koska ei vaan tunnu siltä, että siihen voisi koskaan kyllästyä. Mun poikaystävä on tässä asiassa täysin vastakohta ja hänestä uusien makuyhdistelmien kokeileminen on juuri se paras osuus.

 

 

Luonnolliset kiharat ja lisää väriä. Muodonmuutos, jota mun vuodentakainen minä ei ehkä edes uskoisi todeksi. Oon niin onnellinen, että paria yksittäistä kertaa lukuun ottamatta suoristusrauta on pysynyt kesästä asti visusti poissa! Hiusten kunnossa huomaa nimittäin jo tällaisella aikavälillä huomattavan eron. Pari päivää sitten itse asiassa myös leikkautin mun hiuksia varmaan ekaa kertaa 5 vuoteen! Tuntuu ihan hullulta, että viime kerrasta oli niin pitkä aika, mutta nyt latvat on ainakin vähän freesimmässä kunnossa.

 

 

Polaroid-kuva työpaikan pikkujouluista <3. Mua usein vähän jännittää tällaiset tilaisuudet etukäteen, mutta onneksi rohkenin ja menin, sillä oli jälleen yksi hauskimmista illoista hetkeen! Ihanaa vaihtaa kunnolla kuulumisia, syödä hyvää ruokaa ja viettää aikaa huikeiden tyyppien kanssa. Oon joka päivä valtavan kiitollinen kaikista ihanista työkavereista, joihin oon vuoden aikana päässyt tutustumaan. Ootte best <3.

 

 

Ruoanlaitto on taas vihdoin alkanut tuntumaan siltä, ettei jokapäiväinen keittiössä hääräily ole pelkkää tuskailua (välillä toki niitäkin päiviä löytyy, mutta huomattavasti vähemmän). Oon kokeillut muutamia uusia reseptejä ja esimerkiksi tämä kuvassa näkyvä alkupala tyyppinen annos oli niiiin hyvää. Uunissa paistettuja tomaatteja mausteineen, mozzarellaa ja tuoretta leipää. Yksinkertaista, mutta todella maukasta!

 

Tuntuu, että talvi on vierähtänyt vauhtiin niin nopeasti, ettei oikein perässä meinaa pysyä. Viime aikoina on tapahtunut paljon ihania juttuja, mistä oon tosi onnellinen. Tällä hetkellä elämässä on sellainen tasaisen hyvä fiilis, mutta samalla odotan jo innolla tulevaa joulua ja uuttavuotta! Palataan toivottavasti taas pian uuden postauksen parissa.


<3 Sara 

Puheenaiheet Oma elämä