Marraskuun parhaat
Makaan tällä hetkellä kotona kuluneen viikon kipeydestä toipuen, joten ajattelin aikani kuluksi kirjoitella jälleen viime aikojen suosikeista! Etenkin talvella usein tuntuu, että haluaa panostaa yhä enemmän niihin arjen pieniin ja yksinkertaisiinkin iloihin, jotta pimeydenkin keskellä olisi aina jotain, mistä nauttia. Tässä siis muutamia kuukauden aikana kertyneitä lemppareita <3.
Kirja: Milly Johnsonin Kirsikoita ja joulun taikaa oli ehkä ihanimpia hetkeen lukemiani kirjoja. Tuntuu, että sanon joka kerta samaa, mutta –tämä- oli kyllä todellinen lukunautinto! Kirjassa seurataan kuutta toisilleen tuntematonta ihmistä, jotka joutuvat vaikeiden sääolosuhteiden takia suojautumaan pienen kylän tyhjään majataloon. Kuusikko tajuaa varsin pian, ettei talosta ole poistumista ainakaan ennen joulua, joten he jäävät yhdessä viettämään tulevia päiviä rakennuksen suojiin. Aivan ihana, sydämellinen ja tunnelmallinen tarina, joka tuo takuuvarmasti mukanaan jouluisen fiiliksen. Tarina etenee sopivan verkkaisesti ja myös henkilöhahmot ovat jotenkin tosi ihania sekä samaistuttavia. Tätä kirjaa lukiessa tuntui siltä kuin olisin oikeasti uppoutunut osaksi tuota porukkaa ja taianomaista tunnelmaa. Lämmin suositus joulukuulle, mikäli oma lukukirja jouluksi on vielä hakusessa!
Rutiini: Viikottaiset Koti-spa -illat! Niin kuin aikaisemmin jo sanoin, tämän talven teemana on nauttia kaikista pienistä hetkistä. Mä oon pyrkinyt sunnuntaisin ottamaan itselle omaa aikaa ja mikäs sen parempaa kuin self care kynttilän valossa. Lasi kylmää vettä, kynttilät palamaan, kasvonaamio/kuorinta ja rauhallista musiikkia taustalle. Jostain syystä en ole ennen pitänyt tällaisia hetkiä kovinkaan tärkeinä, mutta nykyään ne on yksi viikon kohokohdista! Suosittelen ihan jokaista kokeilemaan ainakin kerran.
Tuote: Lumene kirkastava puhdistusvoide sekä NYX fat oil lip drip -huulikiilto. En ole koskaan ollut mikään meikkien tai ylipäätään kosmetiikan suurkuluttaja, kuten joskus jossain postauksessani mainitsinkin. Tällä hetkellä en taida omistaa edes meikkivoidetta ja ostan uusia tuotteita vasta vanhojen kuluttua loppuun. Olin kuitenkin himoinnut edellä mainittua huulikiiltoa jo pitkään, sillä vanha alkoi todella vetämään viimeisiään. Yleensä en viitsi tuhlata paljoakaan rahaa meikkeihin, sillä en niitä juurikaan edes käytä, mutta tähän ostokseen olen kyllä hyvin tyytyväinen. Huulikiillossa on kaunis väri, joka ei ole kuitenkaan liian hyökkäävä (mulla käytössä missed call), koostumus on hyvä ja tuote pysyy huulilla ainakin paremmin kuin vanhani. Jää kyllä varmasti luottotuotteeksi.
Lumenen puhdistusvoide puolestaan tuli vähän enemmän tarpeeseen. Mulla on ollut vuosikaudet käytössä Garnierin aloe veraa sisältävä kasvojenpuhdistusaine, mikä on nyt ilmeisesti lopetettu tai ainakaan ei ole hyllyillä enää näkynyt. Olin tästä vähän harmissani, sillä se on toiminut mun iholle super hyvin ja en ole sen takia muita tuotteita oikeastaan halunnut kokeillakaan. Ostin nyt kuitenkin sitten testiin pari uutta putsaria ja niistä tämä Lumenen oli toinen. En sanoisi, että vetää täysin vertoja edeltäjälleen, (olen ehkä vähän tapoihini kangistunut tässä haha) mutta silti sellainnen hyvä perustuote!
Tekeminen: Värityskirjat. Näin muutama viikko sitten Instagramissa postauksen, missä joku hehkutti löytäneensä värittämisen ilon uudestaan ja siitä inspiroituneena päätin itsekin kaivaa vanhat välineet esille. En olisi kuitenkaan uskonut, että jään siihen näin koukkuun! Mä oon tällä hetkellä sellaisessa elämäntilanteessa, että välillä vapaa aikaa on aika paljonkin, eikä aina meinaa tekemistä keksiä. Olen myös yrittänyt vähentää puhelimen käyttöä reilusti (ajattelin ehkä tehdä aiheesta jossain vaiheessa postauksenkin?), joten värittäminen on ollut senkin kannalta tosi ihana tekeminen. Myös aika menee värittäessä yllättävän nopeasti ja usein huomaan, että jopa tunti on saattanut vierähtää ihan tuosta vain. Mulla on käytössä Johanna Basfordin Lumottu metsä -värityskirja, koska se sattui löytymään kaapista, mutta olen nähnyt myös monia muita ihania aikuisten värityskirjoja kaupoissa!
Hetki: Talven ensimmäinen luistelukerta <3. Me suunnattiin viime viikon torstaina poikaystävän kanssa ensimmäistä kertaa tekojäälle luistelemaan ja se oli kyllä yksi parhaista marraskuisista päivistä. Ilma oli tosi kylmä, mutta ulkona oli niin kaunista ja loppua kohden myös lunta alkoi hiljalleen leijailemaan. Me käytiin yhtenä vuotena luistelemassa niin usein, ettei meinannut pysyä enää laskuissakaan perässä. Se on varmasti osasyynä siihen, miksi rakastan luistelua niin paljon. Aina nousee niin pajon hyviä muistoja mieleen. Ensi kerralla pitää ottaa vielä kaakaota termariin mukaan!
Sarja: Nyt kipeänä tuli pitkästä aikaa avattua Netflix ja sen myötä myös alotettua uusi sarja nimeltään Locke&Key. Sarjahan ei itsessään ole mikään uusi ja katsoin, että se julkaistiinkin jo monta vuotta sitten, mutta mä en ollut sitä koskaan ennen katsonut. Jaksoissa seurataan Locken perhettä, joka muuttaa heidän isänsä kuoltua Keyhouse -nimiseen taloon. Tunnelma on alusta asti hyvin salaperäinen sekä koukuttava ja mun mielestä jännitys säilyy läpi kausien. Sen verran täytyy kuitenkin sanoa, että tässä on jonkin verran yliluonnollisuutta mukana, mistä en itse yleensä niinkään välitä. Tämän kohdalla jäin kuitenkin tosi nopeasti koukkuun ja nyt olenkin kohta jo viimeisen kauden lopussa!
Toivottavasti teidän joulukuu on lähtenyt käyntiin hyvissä merkeissä! Itse olen ainakin jo täydessä joulufiiliksessä, vaikka en ole paljoa täältä sängyn pohjalta päässytkään vielä tekemään. Ihanaa ja rauhaisaa joulunodotusta itse kullekin <3.
Sara