Ensimmäinen blogipostaus
Tämä hetki tuntui todella kaukaiselta vielä ihan muutama päivä sitten, mutta lopulta rohkeus vei voiton. Oon nyt jo aika pitkään pohtinut, että olisi ihanaa alkaa kirjoittamaan jonkinlaista blogia, mutta toteutus on aina jäänyt lähinnä ajatuksen tasolle. Murheet milloin mistäkin, esimerkiksi liian myöhään aloittamisesta, ovat aina vallanneet mielen ja juttu on tyssännyt siihen. Nyt päätin kuitenkin vihdoin lopettaa iänikuisen jahkailuni ja antaa tälle mahdollisuuden, joten täällä ollaan!
Idea blogista lähti alun perin liikkeelle halusta luoda itselle jotain pysyvää, mitä voisi sitten myöhemmin palata muistelemaan lämmöllä! Ajatusta myös vahvisti oma kiinnostus ja into kirjoittamista kohtaan. Aloittaminen tuntui siinä mielessä sopivalta juuri tämänhetkisessä elämänvaiheessa, sillä alkukesän valmistumisen myötä aikaa on jäänyt muullekin kuin jatkuvalle kouluasioiden hoitamiselle. Lukio on siis takanapäin ja tämän 18-vuotiaan tytön elämässä on kääntynyt kokonaan uusi sivu! Blogin suhteen en ole asettanut oikeastaan minkäänlaisia tavoitteita, sillä haluan nimenomaan kirjoittaa rennolla otteella ja omaksi iloksi. Näen kuitenkin, että täällä voisi olla esim. ajatuksia mielenkiintoisista aiheista, arkirutiineja, tallennettuja hetkiä, hyvinvointia, sekä mahdollisesti myös ruokaan ja muotiin liittyviä tekstejä.
Katsotaan mihin tämä uusi alku johtaa, tällä hetkellä fiilikset ovat inspiroituneet ja onnelliset! Ainakin voin sitten vuosien päästä hymyillä sille ajatukselle, että edes yritin. Tervetuloa seuraamaan, jos joskus löydät tänne lueskelemaan mun kirjoituksia <3!
– Sara