Matkapäiväkirja Kroatiasta – odottamaton käänne matkustamisessa

Moikka!

Kuten otsikostakin näkee, niin mä oon ollut lomalla! En oo avannut konetta viime postauksen julkaisemisen jälkeen ja tuntuu, että siitä on ikuisuus. Kieltämättä vähän jopa outoa kirjoitella näin pitkästä aikaa, mutta tästä se taas lähtee. Monia kivoja juttuja on ehtinyt tapahtua ja viimeisimpänä tietysti kyseinen Kroatian reissu, josta kotiuduttiin poikaystävän kanssa itse asiassa jo muutama viikko sitten. Päivittelin Instagramin puolelle melko aktiivisesti kaikkia matkakuvia, joten sieltä voi käydä katsomassa lisää, jos kiinnostaa. Ajattelin kuitenkin, että olisi kiva jakaa tänne bloginkin puolelle joku pieni postaus! Aloin aluksi kirjottamaan siitä, miten meidän matka sai alkunsa ja tekstiä tuli lopulta niin paljon, että päätin säästää alkuperäisen suunnitelman ”matkavinkeistä ja kohokohdista” toiseen kertaan ja tehdä niistä ihan oman postauksen. Tämä tarina on mun mielestä aika hauska, joten avasin sen nyt kuitenkin ihan kunnolla, sillä olisi ihanaa itsekin joskus palata muistelemaan näitä tapahtumia!

 

 

Meidän matka alkoi aikaisella herätyksellä ja automatkalla Helsinkiin. Saavuttiin kentälle hyvissä ajoin, jätettiin auto talteen ja suunnattiin odottamaan lentoa, joka lähti iltapäivän aikoihin. Fiilikset oli niin hyvät, sillä oltiin odotettu tätä matkaa vaikka ja kuinka. Meillä oli varattuna suorat lennot, eikä lentoaikakaan ollut muutamaa tuntia pidempi. Tai ainakaan ei pitänyt olla… Meille kävi nimittäin huono säkä ja Dubrovnikiin oli luvattu juuri meidän menopäivälle kauheaa myrskysäätä, joka lopulta viivästytti kaiken. Muistan lennolta niin elävästi sen, kuinka kapteeni kuulutteli kerta toisensa jälkeen mahdollisesta ”töyssyisestä matkasta”. Laskeutumisen aikana tapahtui kuitenkin jotain niin käänteentekevää, että se pisti lopulta meidän kaikkien matkustajien alkuperäiset suunnitelmat uusiksi. Meidän koneeseen nimittäin iski salama.

Tiedän, ettei tilanne ole mitenkään erityisen harvinainen ja suurempia vahinkoja ei onneksi sattunutkaan, mutta oli se kieltämättä vähän hurjaa nähdä ikkunapaikalta, kun salama välähti suoraan siipeen ja vieläpä kahdesti. Kaikki tapahtui oikeastaan tosi äkkiä, mutta tuntui, että oltaisiin oltu siinä heilutuksessa ja laskeutumistilanteessa ikuisuuden! Koneen vihdoin laskeuduttua ajattelin, että ”huh, Kroatiassa ollaan!”, mutta itse asiassa toisin kävi. Kapteeni nimittäin heti kuulutti, että Kroatiassa on tällä hetkellä niin huono sää, että jouduimme tekemään turvallisuussyistä päätöksen laskeutua Barille. Tajusin sillä samalla sekunnilla, mistä oli kyse. Me olimme Italiassa!

Sen jälkeen koneessa alkoi lievä kaaos ja kuhina, sillä kukaan ei tietenkään ollut osannut varautua tällaiseen tapahtumaan. Meidät neuvottiin istumaan rauhassa paikoillaan ja odottamaan jatko-ohjeita. Tovin kuluttua saimme vielä varsinaisen vahvistuksen salaman osumisesta koneeseen ja tiedon myös siitä, että kone pitäisi varmuuden vuoksi tarkistuttaa, ennen kuin voisimme jatkaa lentoa. Myös säätilannetta piti jäädä seurailemaan. Lopulta kävi kuitenkin ilmi, että vaadittavia tarkastajia ei ollut Italiassa sillä hetkellä paikalla, joten pitäisi odottaa, että sellainen saataisiin paikalle. Ongelma oli kuitenkin siinä, että tarkastaja pitäisi saada paikalle Norjasta tai Ruotsista… Säätilanne ei myöskään näyttänyt hellittävän yhtään koko iltana. Moni hoksasikin jo tässä vaiheessa, mitä seuraavaksi tapahtui. Emme siis päässeet lentämään Dubrovnikiin kyseisenä iltana ja jouduimme jäämään yöksi Barille. Siitä kaikki hässäkkä sitten alkoikin.

 

 

 

Meitä oli nyt siis koneellinen matkustajia keskellä tyhjää lentokenttää ja vailla tietoa siitä, mitä seuraavaksi tehtäisiin. Tuntui, että olimme odottaneet koneessa tunteja, ennen kuin lentokenttäbussi lopulta haki meidät sisätiloihin ja henkilökunta ryhtyi selvittämään tilannetta paremmin. Olin tässä vaiheessa tietysti jo ottanut yhteyttä meidän majoituspaikkaan ja kuljetuksiin, kuten kaikki muutkin, ja vaikka tilanne ehkä kuulostaa tässä selitettynä yksinkertaiselta, niin kyllä siinä hetkessä vähän huoletti. Ehkä eniten kaikki se epävarmuus, jonka keskelle oltiin yhtäkkiä jouduttu. Onneksi kaikki kanssamatkustajat oli kuitenkin tosi avuliaita ja ihania, enkä ollut reissussa yksin, koska muuten olisi varmasti ollut kaiken kaikkiaan paljon ahdistavampi kokemus.

Jonkun aikaa lentokentällä odoteltuamme tajuttiin, ettei oltu syöty tai juotu oikeastaan mitään sitten lounaan, joten onneksi pieni kauppa vieressä oli auki. Ensimmäinen asia, mitä maistoin Italiassa oli hillolla täytetty kroissantti ja voin sanoa, että se oli yksi parhaista asioista, mitä olen ikinä syönyt! Se oli vaan niin uskomattoman hyvää. Vitsailtiin jälkikäteen äidin kanssa, että tämä oli jokin kohtalo, että olin päätynyt Italiaan, sillä ennen Kroatian matkan varaamista etsin kuumeisesti lentoja juurikin tänne. Oltiin varauksen kanssa kuitenkin sen verran myöhään liikkeellä, että lippujen hinnat olivat tosi kalliita, joten päätettiin lopulta säästää ja valita toinen kohde, mutta täällä sitä sitten yhtäkkiä oltiinkin! Voitte kuvitella, miten käsittämättömältä kaikki tuntui.

En oikeastaan enää muista, kauanko jouduimme lopulta kentällä seisoskelemaan, mutta jossain vaiheessa huomasin, että jono, jossa olimme odottaneet alkoi liikkumaan eteenpäin. Meille annettiin tiskiltä laput, joissa oli jonkin hotellin nimi ja sen jälkeen ohjeistettiin ulos odottamaan kuljetusta. Tämän enempää tilannetta miettimättä lähdimme yhtenä suurena virtana kohti ohjeistettua paikkaa. Siinä vaiheessa vaihdoimme myös vähän fiiliksiä kanssamatkaajien kanssa. Busseja saapui lopulta kaksi ja huomasimme, että osa majoittui eri paikassa. Näytimme kuljettajalle lappujamme, jonka jälkeen meidät kuljetettiin hotelliin, jonka olemassaolosta emme olleet vielä muutamaa tuntia sitten edes tietoisia.

 

 

 

Hotelli sijaitsi vain noin viidentoista minuutin päästä lentokentältä, aikalailla keskellä ei mitään, mutta se oli oikeasti todella hieno. Me jopa vähän yllätyttiin, miten hyvä majoitus meille oltiin saatu järjestettyä niin lyhyellä varoitusajalla. Vastaanottotiskillä tilanne eteni ripeästi ja saimme tietää, että aulaan tuli saapua kahdeksan aikoihin, jolloin tarjoiltaisiin illallinen. Tämä oli myös todella positiivinen juttu, sillä kenelläkään meistä ei ollut mitään tietoa, milloin saisimme seuraavaksi syötyä jotakin. Matkustajat tulivat aika nopeasti suhteellisen tutuiksi ja matkalla huoneelle kävimme jo vähän keskustelua toisen pariskunnan kanssa. Voin rehellisesti sanoa, että kaikki, joiden kanssa majoituimme olivat tosi ystävällisiä, mukavia ja hyviä tyyppejä! Huoneeseen päästyämme ja pienen pikafreesauksen jälkeen olikin sitten aika suunnatta alakertaan ja kohti illallista.

Me oltiin asennoiduttu niin, että oltaisiin oltu todella kiitollisia vaikka pelkästä leivästä ja vedestä, jolla oli varmasti iso vaikutus siihen, kuinka epätodelliselta seuraava hetki tuntui. Uskon silti, että varmaan kaikki olivat yhtälailla yllättyneitä, kun löysimme lopulta perille illallistilaan. Kyseessä ei ollut nimittäin mikä tahansa tavallinen iltapala, vaan neljän ruokalajin illallismenu, joka tarjoiltiin meille 10 hengen pöytiin. Siinä sitten väsyneenä ja matkan uuvuttamina istuuduimme ventovieraiden kanssa syömään ja saimme vihdoin vähän huokaista helpotuksesta. Tuntuu, että kaikessa, mitä noiden päivien aikana tapahtui, on vieläkin vähän prosessoitavaa. Olimme pöytäseurueessa kaikki yhtä mieltä siitä, että koko tilanne oli ihan kuin jostain elokuvan käsikirjoituksesta.

Vatsat täynnä alkupaloja, salaattia, pastaa ja pizzaa suuntasimme lopulta nukkumaan kaikkien ihanien ruokapöytäkeskustelujen, uusien tuttavien muodostamisen ja naurujen jälkeen. Päivän aikana mielessä pyöri jatkuvasti vain loputon epätodellisuuden tunne ja valojen koristamaa merenrantaa pitkin kävellessä ei voinut muuta kuin hymyillä. Enää matkaan tullut mutka ei tuntunut huonolta jutulta vaan päinvastoin. Reissusta oli sen yhden pienen käänteen takia muodostunut ikimuistoinen kokemus, joka ei varmasti ihan helpolla unohtuisi. Siinä hetkessä olin vaan niin kiitollinen elämästä, mahdollisuuksista, ja kaikista niistä yllätyksistä, jotka olivat lopulta tuoneet meidät tuohon hetkeen.

 

 

 

Seuraava aamu alkoi varhain ja edessä häämötti enää yksi lyhyt lento, jonka jälkeen olisimme Kroatiassa. Aamupalan suhteen tilanne oli ollut alusta alkaen epävarma, sillä meidän lentokenttäbussi lähti niin aikaisin, ettei tiedetty, ehtisimmekö syömään ennen lähtöä. Juuri ennen huoneesta poistumista meidän ihana naapuripariskunta kuitenkin koputti oveemme ja ilmoitti, että he olivat saaneet kuulla alakerrasta parhaillaan tarjoiltavasta aamupalasta. Tuli niin hyvä mieli, että he hyvää hyvyyttään kertoivat meille ja noinkin pieni juttu sai mut tuntemaan niin suurta kiitollisuutta. Ehdittiin lopulta syömään kaikessa rauhassa kattava, italialainen aamupala ja ruoka oli jälleen yhtä täydellistä kuin edellisilläkin kerroilla. Syömisen jälkeen suuntasimme matkatavaroiden kanssa ulos ja hetken päästä bussi tuli hakemaan meitä takaisin lentokentälle.

Loppumatka Italiasta Kroatiaan tuntui niin helpolta kaiken sen eilisen säätämisten jälkeen ja tällä kertaa oikeasti lyhyt lento tuntui jopa luksukselta, haha! Ilma oli kirkastunut, tuuli oli laantunut ja pääsimme lentämään täydessä auringonpaisteessa. Laskeutumisen jälkeen oli vihdoin aika suunnata kohti varsinaista määränpäätä eli Dubrovnikia! Näin jälkeenpäin ajateltuna oli oikeastaan onni onnettomuudessa, ettemme päätyneet ensimmäisenä päivänä kohteeseemme, sillä eihän siellä myrskyssä olisi paljon mitään edes tehnytkään. Kohteeseen päästyä fiilis oli vielä entistäkin ihanampi, sillä kaikkien niiden käänteiden jälkeen tuntui niin palkitsevalta päästä sinne, minne pitikin! Uskon, että koko Kroatiassa oloa osasi lopulta arvostaakin ihan eri tavalla.

Tällainen matka siis tällä kertaa! Kaikki tuntuu vieläkin aika uskomattomalta, mutta en olisi kyllä vaihtanut hetkeäkään. Nähtiin suurinta osaa meidän ”Suomiporukasta” vielä paluulennolla ja oli hauskaa vaihtaa muutaman kanssa kuulumisia, sillä niinä parina ensimmäisenä päivänä tuntui, että oltaisiin oikeasti oltu vähän kuin yhtä suurta perhettä! Jos joku matkalla olleista joskus päätyy lukemaan tätä ja tunnistaa itsensä, niin tosi paljon terkkuja sinne! Vaikka ei sen suuremmin koskaan tutustuttukaan, niin en olisi kyllä voinut parempaa yllätysmatkaseuraa toivoa. Kiitos myös, jos jaksoit lukea tänne asti. Nyt ajattelin lähteä tekemään lounasta ja ulkoilemaan tuonne talvisiin maisemiin, mutta vielä hetken oli ihana muistella tuota unohtumatonta Etelä-Euroopan kesää <3.

 

 

 

Sara