Syksyn parhaat!
Vaate: Tikkitakki! Halusin tänä vuonna ostaa uuden takin syksyksi, sillä suurin osa vanhoista oli jo tosi kulahtaneita tai pieniä. Mulla oli mielessä muutama eri vaihtoehto (tällainen, lyhyt kangastakki tai jokin liivi..) ja kestikin aika pitkään, ennen kuin sain vihdoin valittua niistä yhden. Pitkän etsiskelyn ja pohdintojen jälkeen päädyin kuitenkin lopulta tällaiseen aika perus mustaan tikkitakkiin, joka oli mun mielestä kaikessa yksinkertaisuudessaan silti tosi ihana!
Tuote: Tuoksukynttilät. Mä rakastan kaikenlaisia ihania tuoksuja aina ihorasvoista hajuvesiin ja viime vuosina oon tykästynyt myös tuoksukynttilöihin. Oon kuitenkin aika valikoiva ja usein kaupoissa pyöriessäni kynttilät jäävätkin lopulta hyllyyn. Tänä syksynä oon bongannut muutamia hyviä tuoksuja (yleensä olen ostanut vain vaniljaa) ja niistä ehdottomasti parhaat ovat olleet nämä grilled peach -tuoksuiset! Makeat tuoksut, kuten tämä, ovat mun mielestä kaikista ihanimpia. Löysin kyseiset kynttilät itse asiassa ihan sattumalta ja vieläpä lähimarketista. Ihastuin niihin lopulta niin kovasti, etten mitenkään voinut olla ostamatta. Toiset kynttilät tuoksuivat puolestaan ihanan mansikkaisilta ja vaikka jätinkin ne silloin kaupan hyllylle, niin käyn kyllä varmasti vielä kipaisemassa ne itselleni, kunhan olen saanut nämä edelliset poltettua!
Musiikki: Tuntuu, että tänä syksynä on tullut niin monia hyviä biisejä ja oon jatkuvasti huomannut päivitteleväni kaikkia mun listoja Spotifyssä. New Music Friday on ollut kovassa kuuntelussa ja on aina ihan parasta, kun joku biisi vaan osuu ja uppoaa! Mitään tiettyä kappaletta on sinänsä hankala valita, mutta kaikki, mistä tulee juurikin sellaiset rennot ja syksyiset vibat ovat olleet viime aikoina mun mieleen.
Hetki: Tänä syksynä on tapahtunut niin monia kivoja juttuja, että on vaikeaa edes sanoa vain yhtä (miten ihanaa huomata tämäkin), mutta mun ja poikaystävän syyskuussa tehty Helsinki-reissu oli ainakin yksi mieleenpainuvimmista! Ehkä se kaikki odotus, onnellisuus ja ilo, mitä noihin päiviin mahtui, teki siitä lopulta niin erityisen. Tein tuosta kyseisestä reissusta myös pienen blogipostauksen ja se löytyy täältä <3.
Ruoka: Mulperimarjat. Muistan jo vuosia sitten törmänneeni johonkin postaukseen, jossa kehuttiin näitä pieniä, toffeenmakuisia marjoja, eikä ihme. Nämä ovat nimittäin ihan älyttömän hyviä! Tänä syksynä muistin uudelleen näiden marjojen olemassaolon ja olen näihin taas aivan koukussa. Makeutensa ansiosta marjat toimivat erityisen hyvin herkkuhimoon, mutta tykkään välillä laittaa näitä myös esimerkiksi jogurtin sekaan. Ovat melko hintavia, mutta tällainen pussi kestää ainakin mulla suhteellisen kauan, kun ei tule ihan joka päivä, eikä kourallisia kerrallaan syötyä!
Rutiini: Venyttelyhetket kynttilänvalossa. Oon yrittänyt lähiaikoina panostaa yhä enemmän sellaisiin pieniin itselle pyhitettyihin hetkiin. Edellä mainittu on ollut sellainen, minkä toteutus on super helppoa ja jälkikäteen fiilis on aina niin rento ja hyvä. Mukavat vaatteet, joku kiva kynttilä, mahdollinen rauhoittava taustamusiikki ja ihan vaan vaikka viisi minuuttia silloin tällöin riittää!