Viime aikojen suosikit

Erilaisten suositusten ja vinkkien lukeminen on aina ollut mun mielestä tosi inspiroivaa, koska niistä voi parhaimmillaan löytää itsellekin uusia lemppari juttuja! Tässä siis muutama sellainen viime ajoilta:

 

 

Tekeminen: ulkotreenit. Oon nyt kesän aikana tykästynyt käymään lähistöllä sijaitsevalla ulkosalilla, joka on ollut erityisesti aurinkoisten päivien hitti. Ajeltiin poikaystävän kanssa joku ilta sattumoisin paikan ohi ja seuraavana aamuna oltiinkin molemmat treenikamojen kanssa liikenteessä. Päivät lähtee jotenkin ihan eri tavalla käyntiin, kun on saanut nauttia valosta ja liikunnan jälkeisestä fiiliksestä jo aamun ensimmäisinä tunteina!

 

 

Ruoka: tortillat. Mulla oli vähän aikaa sitten sellainen vaihe, että en laittanut ruokaa lähes ollenkaan ja esimerkiksi kaupan valmiskeitot tulivat tuona aikana erittäin tutuiksi. Päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja loppukesästä aloin taas viettämään hieman enemmän aikaa keittiön ja ruoanlaiton parissa. Olin jo melkein unohtanut, kuinka paljon iloa kokkailu mulle tuokaan! Arjen suosikiksi on noussut niinkin yksinkertainen ruoka kuin tortillat, sillä niihin saa helposti vaihtelevuutta, eikä valmistusaikakaan päätä huimaa.

 

 

Sarja: Gossip Girl. Muistan itse asiassa aloittaneeni katsomaan tätä kyseistä sarjaa joskus vuosia sitten, mutta lopulta en päässyt edes ensimmäistä jaksoa pidemmälle. Yhtenä kertana Netflixiä selaillessani sarja tuli kuitenkin uudelleen vastaan ja nyt toisen mahdollisuuden myötä oon jäänyt aivan koukkuun!

 

 

Vaate: Pellavahousut. Haaveilin pitkään kuvanmukaisista rennoista kesähousuista, mutta sopivien löytäminen osoittautuikin vaikeammaksi, mitä olin ajatellut. Lopulta olin aivan myyty, kun vihdoin tuli vastaan nämä, jotka istuivat lähes täydellisesti ja olivat muutenkin sellaiset kuin toivoin. Kyseiset housut ovatkin epäilemättä olleet mun kesän käytetyimpiä vaatteita. Elämän pieniä iloja.

 

 


Kirja
: Tuulisen saaren kirjakauppias
. Lukiossa mun kirjainto pääsi vähän lopahtamaan, koska luettavaa tuli kokeiden ja muiden tehtävien myötä jo enemmän kuin tarpeeksi. Kotona ei usein enää vaan jaksanut lukea mitään ylimääräistä, vaikka välillä olisi tehnytkin mieli. Nyt valmistumisen jälkeen kirjat ovat tulleet taas osaksi arkea, mikä on ollut ihanaa. Tämän kirjan kohdalla mulla kesti hetken päästä vauhtiin, mutta onneksi en lopettanut, koska nyt oon alkanut tykätä yllättävän paljon. Hyvän mielen luettavaa, mutta ajoittain myös todella koskettavaa. Syksyn pimenevät illat jotenkin oikein vahvistaa halua käpertyä peiton alle lämpimän juoman ja hyvän kirjan kera, eikä vauhtiin päästyä malttaisi millään lopettaa.

 

 


Rutiini: 
Curly girl -metodi. Taisi olla jo varmaan 5. luokalla, kun ryhdyin ensimmäisiä kertoja suoristamaan mun hiuksia ja siitä se sitten lähtikin. Hiustenpesupäivän jälkeinen aamu oli = suoristusrauta esille. Myöhemmin aloin myös kihartamaan hiuksia aika säännöllisesti, joten ei siis mikään ihme, että ne kärsivät vuosien mittaan ihan toden teolla. Suoristaminen oli mulle niin pitkään kaikki kaikessa, että luonnollisesta kiharasta huolehtiminen tuntui lähinnä kaukaiselta haaveelta. Kuulin kiharametodista jo aika kauan sitten, mutta satunnaisia kokeiluja lukuun ottamatta en oikeastaan koskaan perehtynyt siihen sen kummemmin. Tämä vuonna kuitenkin innostuin (kuten näköjään aika monesta asiasta) kokeilemaan erilaisia kiharalle hiukselle tarkoitettuja tuotteita ja joka viikkoinen suoristelu on nykyisin historiaa. En suorita metodia mitenkään pilkuntarkasti, pesupäivien kanssa on vielä hakemista, ja huonoja hiuspäiviäkin tulee, mutta kehitys aikaisempaan nähden on silti huomattava, eikä voi muuta kuin olla tyytyväinen!

 

Toivottavasti teidänkin viikkoihin on mahtunut paljon onnellisia ja ilontäyteisiä hetkiä!

Puheenaiheet Oma elämä Suosittelen