Hei Helsinki

Balin maisemista hetkeksi Helsingin hetkiin. Rakastan Helsingin rautatieasemaa koska minusta se on paikkana kaunis ja jännittävä. Mietin aina, että mistä ihmiset on tulossa ja minne menossa. Meinaako tuo poika oikeasti selvitä noin pienellä rinkalla ja tuo herra tuossa on ottanut ravintolavaunussa yhden liikaa.  Nuo tytöt ovat selvästi lähteneet Helsinkiin shoppailemaan. Väitän, että Helsingin näkee hiukan eri silmin, jos siellä ei asu. Toivottavasti kuitenkin tulevaisuudessa.

Montakohan ihmistä on vuosien saatossa kironnut tuon kellon viisareita myöhästyessä junasta tai toivonut kellon tikittävän nopeammin odotellessa seuraavaa. Montakohan paria on sen alla tavannut tai eronnut? 

Käväisin eräässä toimistossa Pohjoisesplanadilla ja huomasin nuo kaiteiden hauskat viritykset. 

En pistäisi pahakseni jos minunkin toimistossani joskus näyttäisi tältä. Nuo tuolit ovat olleet listallani jo kauan. Niin ja ne korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat.

Helsinki oli täynnä keltaisia muovikasseja ja koska minulla oli luppoaikaa päätin olla yllytyshullu ja uskaltautua hulluille päiville. Hullu mikä hullu. En osaa keskittyä sellaisessa ryysiksessä ja pakenin sisustusosastolle hipelöimään Missonin vilttejä ja tyynyjä. Lisätään listaan.

Päivästäni oli tulossa pitkä, mutta tarvitsin kuitenkin jotain siistiä päällepantavaa, joten turvauduin luottovaatteisiini. Lindexin jakku, COSn teeppari ja Zaran statement-kaulakoru. Aina kun puhutaan statement-kaulakoruista niin päässäni alkaa soimaan lause: I don’t need a statement necklace, I am a statement. En tiedä onko se jostain elämänohjekirjasta, jenkkihömppäsarjasta vai ihan omaa mieleni tuotosta.

Toivotaan, että sade lakkaisi iltapäiväksi, jotta pääsisin ulos juoksemaan. Toinen vaihtoehto on juoksumatto, mutta siinä kun ei maisema oikein vaihdu. Mikä siinä muuten on, että aina kun katson Suurinta pudottajaa niin syön ja jos olen juoksumatolla niin katson ruokaohjelmia. Hmmm…

Perjantai. No words needed.

 

-Sara