Ei se määränpää vaan se matka
Ajatelin, että ensimmäiset kuulumiseni Santa Monicasta sisältäisivät paljon kivoja lentokenttäfiilistelykuvia, mutta väritetään tämä postaus nyt kuitenkin viime viikonlopun asukuvilla, koska… Tällä hetkellä olo on hieman epätodellinen. Kello täällä Santa Monicassa on noin kymmenen illalla ja heräsin juuri äsken siihen, että respasta soitettiin ja kerrottiin, että matkatavarani olivat tulleet nyt perille. Laukkuni eivät siis kerenneet jatkolennolle. Kun sain äsken tavarani nin ensimmäiseksi kaivoin laukustani kaikki tarvittavat, jotta pääsen suihkuun hikisen vuorokauden matkustamisen jälkeen. Jouduimme työkaverini kanssa nimittäin harppomaan Frankfurtin kentän halki kauden ennätysajassa, sillä huomasimme, että jatkolennon vaihtoon oli 20 minuuttia aikaa. Luonnollisesti porttimme oli Z69 eli kirjaimien, numeroiden ja terminaalien viimeinen. Nyt todellakin manasin liukuhihnalla tukkeena kävelevät löntystelijät sekä lentokentän työntekijät, jotka eivät ottaneet meitä menopeliensä kyytiin vaikka kuinka nätisti pyysin. Ehdimme kuitenkin lennolle ja istahdin koneessa hiestä märkänä saksalaismiehen viereen, joka loppulennosta nukkui vahingossa olkapäätäni vasten sekä hänen leffamakunsa koostui koko perheen piirretyistä. Toisella puolella istui erittäin vanha kiinalainen mummeli kuulolaitteineen joka tuijjotti koko 11 tuntia näytön lentokarttaa. Maisema ei paljon hänellä vaihtunut.
11 tuntia kului yllättävän nopeasti Luft Hansan koneessa ja turvatarkastukset menivät jouhevasti. Pian meille tultiinkin jo kertomaan, että matkatavaramme eivät kerenneet lennolle, jota en kyllä ihmettele sillä mekään emme meinanneet keretä. Virkailija ilmoitti ystävällisesti, että matkatavarat tuotaisiin samana iltana hotellillemme ja niin kävi. Seuraavaksi lähdimme etsimään Hertzin autovuokraamoa, jossa meitä piti odottaa auto. Erinäisten ongelmien jälkeen jouduimme selvittelemään autoasiaa pari tuntia, ennenkuin vihdoin saimme kaikki paperit kuntoon ja lähdimme etsimään meidän omaa hopeanuolta, Nissan Altimaa. Pakko myöntää, että ajaminen hieman jännitti LAX:n kentältä hotellillemme, mutta onneksi tiet oli leveitä ja opasteita joka nurkassa. Jos gps:stä olisi katsonut reittiämme niin olisihan sinne tullut aika monta koukeroa ja lenkkiä, mutta hyvin löysimme kuitenkin perille. Kävimme heittämässä vielä kunniakierroksen Santa Monican rantatiellä. Ei se määränpää vaan se matka. Vaikka matkamme ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa niin ei se missään nimessä mikään katastrofi ollut. Lähinnä vaan naureskelimme väsyneinä kommelluksillemme ja mietin, että hyvinhän tässä kuitenkin on asiat.
nilkkurit-Zara/ paita-Seppälä/karvaliivi-French Connection/ housut-Dr. Denim/ lompakko-DKNY
Huomenna koittaa jo ensimmäinen työpäivä, joten yritän pian saada unta. Tällä hetkellä tuntuu, ettei se tule olemaan ongelma eli jet lagin ei pitäisi vaivata huomenna juurikaan. Palataan pian siihen miten työnteko täällä jenkeissä lähtee rullaamaan sekä aiheeseen nimeltä gradu, josta kirjoittelin lentomatkallani.
Terkut Santa Monicasta
-Sara