Joko lähdetään?

Päätimme P.n kanssa lähteä extempore reissulle Hämeenlinnaan ystäviemme luokse. Pienen flunssailun jälkeen sohvalta ylöskampeaminen tuntui hieman ylitsepääsemättömältä ajatukselta, mutta kun saimme tavaramme pakattua autoon ja ensimmäiset eväät avattua heti ensimmäisessä risteyksessä, olin aivan innoissani roadtripistämme. Kuvittelin että olimme lähdössä pidemmällekin reissulle. Aurinko paistoi koko ajomatkan.

Olen erittäin huono pakkaamaan, mutta tällä kertaa yritin ottaa vaatteita mukaan fiksusti ja levitin puolet garderoobista lattialle. Eihän se mitään auttanut, mutta päivän vaatteet löytyi ainakin ja innostuin hieman taiteilemaan. 

Halusin päälle jotain mukavaa ja lämmintä.

 

Aamulla ennen matkalle lähtöä keitin itselleni ison kupin teetä ja tartuin Coco Chanelin elämänkertaan. Olen aina ihaillut vahvoja naisia, jotka uskaltavat erottua joukosta ja pitää oman päänsä kun muut epäilevät. Paljon on minullakin vielä opittavaa. Ehkä juuri siksi olen aina pitänyt omaelämänkerroista. Yhdessä vaiheessa yritin etsiä jotain tiettyä kaavaa, miten ihmiset ovat löytäneet oman polkunsa ja päätyneet tekemääm asioita, joista he todella nauttivat ja kaiken lisäksi ovat alansa huippuja. Olen tullut siihen tulokseen, että mitään tiettyä kaavaa tai oikopolkua ei ole olemassa. On vain usko omaan itseensä. 

Hyvä esimerkki tästä on Anthony Bourdainin elämänkerta. Mies, joka on tehnyt New Yorkin kuppiloissa ruokaa huumehöyryissä vuosia ilman lomaa ei välttämättä ole se kaikista tavoiteltavin päämäärä, mutta sen minkä Anthony on tehnyt, niin se on tehty intohimosta ammattiin.  

Tällä hetkellä matkakassi makaa vielä purkamattomana eteisen lattialla ja veikkaan, että se nököttää samalla paikalla vielä huomennakin.  Mutta kerkeäähän sitä huomennakin, koska sunnuntaina asiat eivät ole niin justiinsa. Maanantaina sitten. 

-Sara