Kaunis päivä

Tänään oli kaunis päivä ja pala sacher-kakkua teki siitä vielä himpun verran paremman. Ystäväni oli käymässä keskustassa ja soitti josko olisin halunnut lähteä hänen kanssaan kahville. No tottamaar halusin. Nyt minua harmittaa, etten ottanut enemmän kuvia itse kahvilasta ja sen ihanasta sisustuksesta. Keskityin vaan kakkupalaani ja ystävääni. 

Ennen lähtöä onnistuin kiireessä sotkemaan paitani. Siinä ei ole mitään uutta. Vaatteet menivät siis vaihtoon ennen lähtöä. Siinäkään ei ole mitään uutta.

Päätin pitäytyä edelleen pastelleissa. Onhan jo kevät?

Olen aina pitänyt pastelleista melkein yhtä paljon kuin raitapaidoistakin. En tiedä johtuuko se sitten siitä, että äitini puki minut aina pienenä pastelleihin ja raitapaitoihin. 

Innostuin hieman kuvailemaan reittiäni meiltä kotoa keskustaan. 

Olen tehnyt sopimuksen itseni kanssa, että joskus vielä asun vanhassa talossa, jossa on korkeat huoneet, leveät ikkunalaudat ja erkkereitä ainakin yksi.

Olen kasvanut meren äärellä. En voisi kuvitella asuvani paikkakunnalla, jossa ei olisi vettä lähettyvillä.

Ja tässä on the kakku. Kermavaahdolla tietty. Kakkupala oli hävinnyt viidessä minuutissa, mutta kahvilassa meillä vierähti äkkiä tunti. Siinä sitten vaihdettiin juorut ja tasoittelin hieman äklöoloani. Ei pitäisi hotkia vaan nautiskella.

Koska ulkona oli niin ihana ilma, innostuin vielä kotiin palattua fiilistelemään keväistä satamaa. Ketä minä huijjaa. Ulkona oli himputin kylmä!

Onko kenelläkään muulla jäänyt lapsuuden aikojen pukeutumisesta päähänpinttymiä tai traumoja? Muistan vieläkin sen sinivalkoraidallisen merimiesmekon ja siihen yhteensopivan knallihatun, jossa meni kiristävä kuminauha leuan alta. Traumathan siitä jäi, mutta äitini oli lapsestaan ylpeä.

-Sara