Kosinta

Välillä asioiden jakaminen on vaikeaa. On eri asia jakaa tapaslautanen pöytäseurueen kesken tai niksejä siitä kuinka saa pesussa kutistuneen paidan takaisin muotoonsa kuin paljastaa ajatuksia. Viime aikoina on tuntunut, että niin paljon asioita on tapahtunut pienessä ajassa.  Nyt on ollut pakko hiljentää hetkeksi vauhtia ja miettiä ajan kanssa itsekseen mitä kaikkea sitä onkaan tapahtunut. Viimeiset puoli vuotta on opettanut minulle enemmän päätöksenteosta ja omilla jaloilla seisomisesta kuin yksikään syventävä yliopistokurssi.  Viimeisin pysähtymisen arvoinen asia, jota olen jäänyt miettimään on kosinta. Viimeisenä yhteisenä iltana Santa Monicassa P. polvistui eteeni maailmanpyörässä ja kysyi kysymyksen. En kuulemma pidätellyt sekuntiakaan vastausta.

Saatoin ehkä hieman aavistella matkani aikana minkä takia P. oli niin hermostunut, mutta hän väitti aina, että työt ne vaan vähän strassasivat. Raukka olisi tarvinut loman jälkeen vielä toisen loman toipuakseen kosinnan aiheuttamasta jännityksestä. Kun P. halusi viedä minut auringonlaskun ja illallisen jälkeen maailmanpyörään vänkäsin kovasti vastaan haluavani vuoristorataan. Annoin vihdoin kuitenkin periksi ja hyppäsimme maailmanpyörän kyytiin. Lopulta maailmanpyörän pysähdyttyä paikoilleen ollessamme korkealla pauhuavan meren yläpuolella en tiedä kumpaa jännitti enemmän. Minulla on nimittäin korkean paikan kammo. Kun näin torilta ostetun lelusormuksen P.n kädessä tajusin lopulta mistä kaikessa oli kyse. 

Olen vähän huono pitämään salassa tälläisiä jännittäviä juttuja ja oli erittäin vaikea pitää tälläistä uutista salassa perheiltämme sekä ystäviltämme melkein kuukauden verran, mutta kerkesinpä ainakin itse rauhassa myhäilemään asiaa. Vaikka kosinta onkin henkilökohtainen asia, elämän parhaat uutiset on tehty iloittavaksi ja jaettavaksi. Perisuomalaista sanontaa, kel onni on sen kätkekööt, tuli noudatettua ensimmäisen kuukauden, mutta hitsivie on ollut kiva jakaa uutisia muiden kanssa. Kel onni on se riemuidioottihymyilkööt. Varsinkin kun viime aikoina lähipiirissä on ollut huolen ja murheen aiheita äkillisten huonojen uutisten takia hyvistä uutisista ei voi koskaan iloita liikaa.  

Itse kuulun siihen koulukuntaan, etten odottanut yltiöromanttisia eleitä, kyyhkysiä viulukonserttoa tai taikatemppuja, mutta kyllä tämä hetki tulee jäämään aina muistiini yhtenä merkittävimmistä kokemuksistani. Pieni romantikko se heräsi minussakin. Miten teitä on kosittu tai miten haluaisit sen tapahtuvan?