Löytöjä

 

Höpsönhauska Ruotsin miljonääriäiti Maria Montazami kertoi jossakin jaksossa, että hän ostaa kotiinsa tavaroita, jotta hänen lapsilleen jäisi kodista muistoja. Mariaa vaan huolestutti, että mahtaakohan lapsille kertyä vähän liika muistoja. Jos lainaa elämänfilosofiaa tai sisustusvinkkejä Maria Montazamilta, niin hömppätasolla ei voi ainakaan mennä pahasti pieleen. Olen samaa mieltä, että tietyistä tavaroista jää väkisinkin muistoja. Niin tässäkin tapauksessa kun olin käymässä pitkästä aikaa eräässä talossa, jossa on paljon ihania yksityiskohtia.

Muistan edelleen, mitkä parketin palaset narisevat jalkojen alla ja miten kaikilla palasilla on omanlaisensa narahdus. Kun tuo kettupatsas ilmestyi taloon, muistan miten kaikki naureskelivat sille kaikessa korniudessaan, mutta nykyään kettu kulkee nimellä Mr. Fox ja hän on tainut tulla jäädäkseen taloon.

Aikaisemmin talossa on kuulemma toiminut valokuvaamo ja sitä aikaisemmin hammaslääkäri. Vanha omistaja oli vannottanut talon uusille omistajille, että kattokoristeita (niille on varmasti joku oikea nimi) ei saa koskaan ottaa pois. Omistajat ovat myös säästäneet vanhan piian kellon. Jokaisessa huoneessa on soittokello ja keittiön numerotauluun ilmestyy numero, mistä huoneesta kaipaillaan. Toimisikohan meidän kaksiossa?

Kun ensimmäisen kerran näin, että vessassa oli ampiaistapetti ajattelin, että kuinka kahjoa ja mahtavaa yhtä aikaa. Yritin aina laskea montako ampiaista tapetilla on, mutta vielä ei ole laskupää riittänyt. Eikä siellä niin kauaa viihdykkään, koska lattiakaakelit ovat aina olleet hirmu kylmiä. Perheen koira tykkäsi loikoilla siellä aina kesäkuumalla.

Nojatuolissa on vieläkin jälkiä, kun perheen koira tapasi raapia tuolia ihan vaan ilmoittaakseen, että pitäisi päästä lenkille. 

Jännästi niitä muistoja jää mieleen ihan huomaamatta ja niitä on kiva löytää aina välillä uudestaan. Minulle itselleni on kertynyt muutama esine kotiini, mutta eniten hupaisia muistoja herättää varmaan Puman kauhtuneet kollarihousuni. Vuosia vanhat ja paljon nähneet. Eihän niistä raaski luopua vaikka jossain vaiheessa on varmaan pakko.

Viikonloppuna löysin pienestä lamppuliikkeestä lukuvalon, jota olen etsinyt jo pitkään. Kun kuulin, että lamppu oli poistomyynnissä ja hintaa naurettavan vähän, ostopäätös oli tehty. Lamppu hakee vielä paikkaansa vanhan Artekin senkin päältä, mutta niinhän teen minäkin. Pitää vain ensin rauhassa mallailla, että mihin mikäkin asettuu. Maria Montazami oli sittenkin oikeassa; yhtäläisyyksiä sisustuksen ja elämänfilosofian kanssa on sittenkin yllättävän paljon.

 

-Sara