Onko blogisi salaisuus?

Olen pyöritellyt tätä kysymystä siitä asti mielessäni kun aloitin blogini, eli kohta puoli vuotta. En ole kertonut juuri kenellekään blogistani, sillä ainakin aluksi en halunnut kenenkään tutun lukevan juttujani. Aika ristiriitaista, sillä päivän höpinäni olivat ja ovat edelleen kaikkien nähtävänä. Ajattelin, ettei ketään välttämättä kiinnostaisi juttuni; mitä söin aamupalaksi ja mitä minulla oli tänään päällä -se on ihan se ja sama. Pääasia, että blogin aloittamisen myötä sain vihdoin jotain omaa ja itselleni tärkeää aikaiseksi. Päälimmäisenä tunteena tunsin kuitenkin, että minua nolotti kertoa kenellekään blogistani ja tälläkin hetkellä vain kourallinen läheisistäni tietää palstastani. Jokainen kerta kun kuulen, että blogini on löydetty, mietin mitäköhän muut nyt ajattelevat ja onko juttuni ihan noloja. Tiedän, ettei täällä blogin puolella sen kummallisempia juttuja esiinny kuin muuallakaan, joita olisi syytä hävetä. Viimeaikoina olen alkanut tulla siihen tulokseen, että pois se minusta. Kuitenkin vieläkin mietin miksi omasta blogista on niin vaikea kertoa muille ja olenko ainoa joka näin ajattelee? 

Syitä blogin ”salailuun” en ole vieläkään keksinyt. Sen kuitenkin tiedän, että olen aina ollut kiinnostunut muodista ja kaikesta kauniista, joista olen tänne halunnut kirjoittaa. Nuorempana ystäväpiirini muodostui suurimmaksi osaksi urheilijoista, joiden joukossa muoti oli hömppää eikä niin tärkeää ja teininä tärkeintä oli tietysti olla niinkuin muut. Pienen kaupungin kasvattina kiinnostus muotiin saatettiin leimata snobbailuksi ja huomiota herättävästi pukeutuminen aiheutti supinaa ja kuiskuttelua. Ajattelenko vieläkin osin kuin pikkukaupungin tyttö? Hömppä on turhaa ja itseään esiintuominen on vieläkin turhempaa. Nyt ei kuitenkaan olla enää yläasteen koulun pihalla ja nykyään kuitenkin yhdellä jos toisella on blogi eikä bloggaaja ole enää kasvoton harvinaisuus.

Kaikista eniten minua kiinnostaisi tietää, onko oman blogin pitäminen muille ihan normaali pöytäkeskustelun aihe ja kaivatteko järkkärinne laukuistanne keskellä ruuhkaista risteystä, että päivän hetki tallentuu muistiin? Epäileekö kukaan omia postauksiaan pöhköiksi tai lojuuko kansioissanne vieläkin vanhoja postauksia, joita ette ole viitsineet julkaista syystä tai toisesta? Kuuluuko epäilys luonnollisesti osaksi blogin pitämiseen vai tykitättekö fiilistellen päivästä toiseen postauksia ja painatte empimmättä julkaise-nappia? Eihän tämä kuitenkaan ole niin vakavaa ja kirjoittelu tapahtuu täysin omilla ehdoilla.

Epäilen, että minulle on iskenyt puolen vuoden kriisi. Olen huomannut tilastoista, että kävijöitä on yhä enemmän päivästä toiseen ja elämässäni tulee tapahtumaan pian muutoksia, joita olisi kiva jakaa myös tutuille blogini kautta. Olen sitä mieltä, että tietyn tason itsekriittisyys ja henkilökohtaisten asioiden suodattaminen on hyvästä, mutta millon pitää lopettaa oman päänsisäinen vastavirtaan uiminen ja hypätä virran mukana bittimaailmaan. Kehitystä on ainakin tapahtunut sen suhteen, että sydän ei enää tykytä tuhatta ja sataa kun uusi postaus menee liveksi ja kaiken kiireen keskellä olisi kiva panostaa yhä enemmän blogin ylläpitämiseen.

Ihan niinkuin murrosikäinen nuori olisi kirjoittanut Suosikin palstalle ja kysynyt ammattilaiselta, että olenko täysin normaali. Luultavasti nauran blogini salailuilleni ja tälle kirjoitukselle tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä minusta tuntui tältä. 

Ps. Jos tulevaisuudessa luen tätä niin toivon, että olen siihen mennessä oppinut vähemmän itsekriittiseksi sekä olla lähtemättä julkisilla aina väärään suuntaan. Ei muuta.

Terv,

Tämän hetken Sara