Rela-ela-ela

sam_1349.jpg

Eilen aamulla keittiön kaapissa oli näkkileivän lisäksi värjättyä kierrepastaa, jonka olen tuonut n. kymmenen vuotta sitten Stockan herkusta tuliaisiksi äidilleni Helsingistä. Olemme siis viettäneet loppuloman vanhempieni luona. Laivan ja hotellin buffetaamiaisen jälkeen oman aamupalan tekeminen tuntui aivan liian ylivoimaiselta. Lomamoodi on tainnut jäädä ehkä hieman päälle. Päätimme P.n kanssa lähteä käymään Kotkassa aamupalalla ja kävelemään kantasatamassa. Kieltäydyin laittamasta takkia päälle ja puin mummin tekemän villapaidan päälleni. Hyvin tarkeni.

sam_1343.jpg

Viikonlopun aikana saatu valohoito on ollut aika jees. Kyllä huomaa, että tummat silmänaluset ovat alkaneet häipyä ja niskat ovat laskeutuneet korvien tasolta hieman alemmas. Oloa voisi kuvailla jopa rentoutuneeksi.

sam_1350.jpg

Terveisiä niile herrasmiehille Jyväskylään, jotka päättivät liityä seuraamme toriterassilla.Epäilen kyllä kovasti, että te ette tätä blogia lue, mutta  toivottavasti löysitte takaisin junaan ja oman hyvinvointinne vuoksi toivon, että laitoitte viidennen päivän kohdalla korkin kiinni. Toivottavasti vaimonnekin leppyi. 

sam_1353.jpg

Tänään päätimme koukata mökin kautta ajomatkallamme kotiin. Mökillä oli käynyt pääsiäispupu! Kyllä vain, meidän pääsiäispupu munii. Eihän enää tässä iässä pääsiäispupun tarvitsisi meillä käydä, mutta olisin salaa pettynyt jos jonakin vuona pupu ei meillä kävisikään. 

sam_1361.jpg

Saunan, uuden sisustuslehden ja kaiken sen pääsiäissuklaan jälkeen tämä loma alkaa olemaan paketissa. Huomenna takaisin sorvin ääreen.

Pehmeää arkeenpaluuta kaikille 🙂

-Sara

 

 

Muoti Oma elämä Mieli Päivän tyyli

Kevad on kohal

sam_1227.jpg

Rytmiryhmä on kotiutunut Tallinnan reissulta ja vaikka meillä oli aivan mielettömän hauska reissu niin kyllä oli kiva tulla kotiinkin. Aika pitkälti mentiin suunnitellun kaavan mukaisesti eli hyvää ruokaa, juomaa, kiertelyä kaupoissa ja vanhassa kaupungissa ilman aikataulua. Tuntuipa hyvältä kävellä asfaltti jalkojen alla.

sam_1205.jpg

sam_1206.jpg

sam_1330.jpg

Kevad on kohal.

sam_1216.jpg

Päätettiin avata terassikausi koko perheen voimin ja istuttiin alas ottamaan yhdet sekä hampparit. Naureskeltiin meitä Suomalaisia, joille riittää, että aurinko paistaa hintsusti, jotta terassikausi voi alkaa. Vaikka ulkona tuuli niin viltit lämmittivät kivasti. Heti kuitenkin kun aurinko meni varjoon niin karvalakillakaan ei olisi tarennut. Seurasimme samalla tulishowta ja sillä kaverilla ei taatusti ollut kylmä.

sam_1214.jpg

sam_1334.jpg

sam_1211.jpg

sam_1238.jpg

Illaksi olimme varanneet näppärästi table onlinen kautta pöydän intialaisesta ravintolasta, Elevantista, joka sijaitsee aivan vanhan kaupungin ytimessä. Menomatkalla luin ihan sattumalta Hesarista, että Elevant on ensimmäisiä ravintoloita Tallinnassa, joka tarjosi kasvisruokaa jo 15 vuotta sitten. Paikka tuntui olevan sen verran suosittu, että ympärillä kävi aikamoinen hälinä  ja  varsinkin pääsiäisen aikana ihmisiä oli paljon liikenteessä. Suosittelenkin varaamaan pöydän etukäteen. 

sam_1263.jpg

sam_1243.jpg

sam_1256.jpg

Ruoka ja annoskoot olivat maineensa veroisia sekä  tunnelma oli rennon kotoisa ja viihtyisiä. Meitä oli kuusi henkeä ja neljä annosta riitti meille kaikille hyvin jaettavaksi. Alkupaloja tilasimme alkuun. Suosittelen.

sam_1318.jpg

534655_10150638660057307_1054480699_n.jpg

539995_10150638663242307_1988986365_n.jpg

Kaksi ylempää kuvaa ovat siskoni poikaystävän ottamia.

sam_1340.jpg

Vaikka Tallinnassa on tullut käytyä muutamia kertoja niin joka kerta löytyy paljon ihasteltavaa ja ihmeteltävää. Varsinkin vanhassa kaupungissa on ihan oma fiiliksensä, jota kaipaisin myös tänne Suomen kamaralle. Jotenkin sellainen taiteellisempi, esteettisempi ja tunnelmallisempi… Vaikea selittää.

Tein muuten myös muutaman löydön kierrellessäni kauppoja ja ajattelin vielä vinkata eräästä putiikista, joka myy nuorien Eestiläisten designereiden tuotteita. Juuri silloin kun ei etsi mitään niin vastaan tulee juttuja joita just tarvitsee tai ei tiennyt tarvitsevansa. Asia erikseen jos jotain lähtee varta vasten etsimään.

Rentoa sunnuntaita kaikille ja hurraa-huuto huomiselle vapaapäivälle!

– Sara

Muoti Ystävät ja perhe Matkat Päivän tyyli