Tuntuu, että välillä on päiviä johon mahtuu koko viikko minikoossa. Näin tänään kaveriani koululla, joka aloitti kanssani samaan aikaan gradun tekemisen. Hänen valmistuminen oli enää kypsyysnäytteen, gradun painatuksen ja ohjaajan viimeisen siunauksen päässä. Muistelimme kahvitauolla kuinka gradun tekeminen on ollut  pelkkää vuoristorataa. Välillä sitä on ryvetty pohjamudissa kun läheitä ei löydy ja oma teksti on aivan hirveää kuraa sekä välillä ollaan taas riemuittu jostakin koodinpätkän onnistumisesta. En vieläkään voi uskoa miten voin kokea niin suuria riemuntunteita kun saan koodinpätkän ajettua ohjelmalla läpi. Melkeinpä pelottavaa.

Vielä pelottavampaa on, että tajusin juuri kuinka lähellä omakin valmistuminen on. En ole pitänyt mitään sen kummempia kiireitä graduni kanssa, mutta ensimmäistä kertaa havahduin, että tälle Tukholma-syndroomalle lähestyy  pian loppu. Ajattelin myöhemmin kirjoittaa siitä, miten kauan valmistumista on odotettu ja hehkutettu, mutta mitä se valmistuminen oikasti tarkoittaa. Olen miettinyt sitä tänään aika paljon.

Aamulla totesin, että kevättä ei ole vielä mailla halmeillakaan ja että ulkona on vielä reilusti pakkasta. Lisäksi koulun ovista ja ikkunoista vetää, joten laitoin suosiolla neuletta päälle.

Löysin talvella tämän statement-kaulakorun Zarasta ja pidän siitä kovin. Ainoa miinus on vaan se, että illalla niskat tuntee kantaneensa jotain painavampaa. 

Koulupäivän jälkeen päätin pyörähtää Kicks.ssä. Mikä siinä onkin, että kaikki meikit ja tilpehöörit loppuvat aina samaan aikaan. Hullaannuin Batisten hyllyllä kuivashamppoiden ihanista tuoksuista ja hauskoista pulloista. Valitsin taas sen hauskimmannäköisen tietty. Ajattelin, että kirsikan tuoksuinen kuivashamppoo ei välttämättä ole se kaikista freshein vaihtoehto, mutta itse tykästyin ainakin tuoksuun ja olen nuuhkinut hiuksiani aina silloin tällöin.

Kaipasin kevättä ja kesää varten vähän jotain raikkaampaa meikkipussiini ja näistä tuli heti mieleen geishamainos. Hyvin on Fazerin mainonta purrut.

Yleensä pähkäilemme pitkään, mitä kotona oikein syötäisiin ja kauppareissut saavat joskus tuskastuttavia käänteitä. P. ehdotti tänään, että tehtäisiin vuohenjuustokanaa. Minä ehdotin että tee vain;) Ihan perus simppeliä ruokaa, mutta niin hyvää. Juusto kuin juusto sopii mielestäni kaikkiin ruokiin. Odotan kauhulla sitä hetkeä kun huomaan olevani ihan kuin äitini, jolla on tapana hiipiä yöllä jääkaapille ja vuoleskella Oltermannista paksuja siivuja.

Naurattaa vieläkin, mitä keksin tänään työnhaun suhteen. Tein yrityksille muistutusviestin olemassaolostani ja askartelin kylkeen kivan pikku kollaasin. Voi elämä, että tähän pisteeseen sitä ollaan tultu. Mutta ajattelin, ettei minulla ole mitään hävittävää. Itseasiassa vinkki kollaasista oli tämänpäiväiseltä ystävältäni joka valoi minuun toivoa sekä valmistumisesta, että työnhausta. Toivoa on! Siitä kollaasista myöhemmin lisää.

Nyt kamppeet niskaan ja salille. Voisin hurjastella ja harkita vakavasti venyttelyä. Niin ainakin takareiteni ja niskani ilmoittavat.

Palataan!

-Sara