Monet tyttökaverini ovat heti hihkaisseet, että näytä nyt se kihlasormus!

Vaikka kuinka ihana ensimmäinen sormus oli, jonka P. oli ostanut katukojusta h-hetkeä varten, ei kaksi kokoa liian suuri ”timantti” ollut ihan se käytännöllisin sormus, mutta tunnearvoa sillä on sitäkin enemmän. Kun saavuin Suomeen ensimmäiseksi halusin löytää itselleni sormuksen. Minulla oli ollut kuukausi aikaa miettiä itsekseni millaisen sormuksen voisin haluta, mutta päätin, että sen näkisi sitten mikä sormus istuisi ja olisi mieleinen kun sovitan sormuksia oikeasti sormeeni. Minulla oli sormukselle muutama kriteeri; sormuksen tulisi olla valkokultaa, kestää aikaa ja olla helposti yhdistettävä vihkisormukseen.

Tiesin heti mistä etsisin sormusta ensimmäiseksi. Melkein viiden vuoden Lappeenrannassa asumisen aikana kerkesimme P.n kanssa lenkkeillä monesti keskustan kävelykadun läpi ja pysähdyimme aina katsomaan Sunisen kultakaupan näyteikkunaa vaikka väitinkin vain katselevani lähinnä naisten kelloja. Joskus arvuuttelimme, että minkä sormuksen tästä ikkunasta ottaisit. Niin monta kertaa olimme näyteikkunan ohi kulkeneet, että päätin marssia liikkeeseen sisään äitini kanssa, joka oli käymässä Lappeenrannassa. Makumme menevät pääasiassa yks yhteen. Ei tosin aina, mutta melkein. Myyjä saattoi hieman ihmetellä kun kaksi kiillon hullua harakkaa rätkättivät toisilleen ja arvostelivat sormuksia yhteen ääneen. Hauska muisto sekin. Olin 10 minuutissa kahlannut kaikki sormukset läpi, mutta pettymykseksi mikään ei oikein tuntunut puhuttelevan. Ihan viimeiseksi sovitin vielä yhtä sormusta, jota en ollut aikaisemmin huomannut. Siinä se oli. Äitikin nyökkäsi ja laitoin sormuksen varaukseen. Mietin, että farkkujen etsimiseen menee yleensä tunnista kuukausiin ja nyt olin tehnyt päätökseni vartissa. Myöhemmin illalla varttia ennen kaupan sulkemisaikaa haimme sormuksen P.n kanssa yhdessä.

Sormukseni on valkokultaa rivitimanteilla ja mielestäni sormuksen yksinkertaisuus, sirous ja ajattomuus olivat juuri sitä mitä olin ajatellutkin. Olin ihan oikeassa, että kyllä sen sitten näkee mikä istuu omaan sormeen. Muutaman ensimmäisen päivän ajan tuntui ihan hassulta pitää sormusta vasemmassa nimettömässä ja P. sanoi ihan samaa. Hän jopa kysyi, että pitääkö sormus ottaa nukkuessa aina pois. Vilkaisin häntä hieman kysyvästi ja nauroin, että kyllä se on nyt siinä jäädäkseen.

-Sara