Kotikatu tuntuu kotoisalta kun teiden varsille on ripustettu valoja valaisemaan syksyn hämärää ja käsityöpuodeissa tuoksuu tuore savi ja suitsukkeet. Surffaajat tulevat aamuvarhaisella vastaan märkäpuvuissaan paljasjaloin. Eilinen pikavisiitti Los Angelesin Downtownissa sai tajuamaan miten leppoisaa aluetta ranta oikeasti on. Onkohan wannabe suurkaupungin naisesta tulossa vapaamielinen viherpiipertäjä vai sittenkin vain mukavuudenhaluinen kun kukaan ei töni ruokakaupassa kyynärpäillä eikä aamukahvia tarvi jonottaa lähikahvilassa paria minuuttia pidempää. Perään kahvilassa saa vielä hyvän päivän toivotukset ja darling huudahduksen. Kaduilta saattaa löytyä myös kahdesta lumilaudasta tehty penkki, johon voi hetkeksi istahtaa.

Kauhistunut ilme valahti naamalle kuitenkin heti kun latasin koko painoni laudalle, joka oli hieman joustavampaa mallia. Ennakoitua laudan rusahdusta ei kuitenkaan kuulunut ja ponkaisin nopeasti ylös jatkaakseni matkaa muina miehinä. Oli se sitten istuttava ja kestävä penkki tai ei niin tälläiset pienet jutut tekevät kotikulmista viihtyisän. Tuli mieleen opiskeluaikoina naapurien raahaama sohva keskelle yliopistokampuksen tienjakajaa vappuna ja siinä sitä hengailtiin kylki myyryssä ja mietittiin, että paljonkohan painoa yksi sohva voi kestää. Miettiin myös, että missähän me ollaan muutaman vuoden jälkeen. Kestihän se sohva ja tässä sitä ollaan.