I’m alive

IMG_3198.jpg

IMG_3209.jpg

IMG_3214.jpg

IMG_3219.JPG

IMG_3226.jpg

IMG_3239.JPG

IMG_3232.jpg

IMG_3234.jpg

takki, kengät ja paita-Lindex/ farkut-Levis/ laukku-H&M/ kaulakoru-äidiltä lainattu/ kello-MK

Elossa ollaan! Adrenaliinitärinä alkaa vihdoin hellittämään hieman vaikka kaverit eivät meinaneetkaan uskoa, että olin vesilinjalla kun baarissa nähtiin. Voi myös johtua siitä, että järjestin ilmaisia ”turistibussikiertueita” baarissa ja esittelin paikallisen seurahuoneen nähtävyyksiä. Hah, kaikkea sitä tekeekin pienessä väsymyksessä, mutta hauskaa oli. Niin juu, tosiaan lauantai-iltana kun olin paiskinut koko päivän viimeistelyjä graduuni niin päätin lähteä käymään lähikuppilassa ja seurahuoneella, että kerkeisin näkemään ystäviäni, ennenkuin syksy lennättää meidät kaikki taas erilleen omien hommiensa pariin.

Kuvat ovat otettu seuraavana päivänä, sunnuntaina, mutta vaatteet ovat vielä eilisen baarireissun jäljiltä. Tyydyin lisäilemään perusvaatteisiin hieman kimalletta, jotta arkivaatteet saivat hieman nostetta. Kotipaikkakuntani baareissa on se hyvä puoli, että roiskeläppähameita ja liian kireitä tuubitoppeja on harvakseltaan. Metsurinhousut taisin nähdä kyllä useammatkin ja yhdet turvakengät, mutta minun makuuni parempi niin päin. Turvakengät tanssilattialla ei olisi yhtään pöllömpi idea! 

Aurinkoista viikonalkua! 

Muoti Oma elämä Päivän tyyli Trendit

Sara’s Stripes stailaajana Kampin Onlyssa

Kampin ostoskeskuksessa juhlitaan ensi viikon lauantaina 31.8. Kampin syksyn avaus – tapahtumaa  ja näissä pirskeissä Lilyn ihanat bloggarileidit ovat edustettuina stailaustehtävien merkeissä jokaiselle nimetyissä liikkeissä. Ilokseni minulta kysyttiin josko olisin halukas osallistumaan tapahtumaan stailaajan roolissa Kampin Onlyn liikkeessä. Empimättä halusin lähteä yhteistyöhön mukaan sillä usean työskentelyvuoden jälkeen Bestsellerillä Vero Modassa ja Onlyssa on mieleni tehnyt takaisin höpötelemään asiakkaiden kanssa ja muodostelemaan heille uusia asukokonaisuuksia. 

Stailaukset toteutetan Onlyssa Lauantaina 31.8. klo 12-17 ja mukaan mahtuu viisi nopeinta stailauskandidaattia. Jokaiselle stailattavalle on varattu aikaa yksi tunti, jonka aikana on tarkoitus etsiä jokaiselle sopiva lookki omaan tyyliin ja tarpeisiin. Koska aikoja on rajoitetusti niin on suositeltavaa soittaa suoraan Onlyn liikeeseen ja varata aika numerosta: 040 481 8997

Päivän aikana stailattavista otetaan kuvia, jotka pääsevät tänne blogiin sekä Kampin digitaalisille screeneille, jossa pyörii päivän aikana otettuja kuvia ns. virtuaalisena muotinäytöksenä. Jos sinulla on vaatedilemma, haluat uuden lookin tai tulla tutustumaan syksyn uutuuksiin niin tämä tapahtuma on sinua varten. Ota mukaan iloista mieltä ja kuumin poseerauksesi!

Kävin kaupunkikierroksellani kiertelemässä Onlyn liikkessä ja keräilin hieman Onlyn omilta sivuilta syksyn trendejä sekä uutuuksia, jotka voisin ottaa oitis käyttöön omaan tyyliini. Rento mutta huoliteltu tyyli särmällä se vaan toimii joka kerta.  

only.jpg

only2.jpg

only1.jpg

 

Lisätietoja tapahtumasta sekä muiden tietoja muiden bloggareiden myymälöistä löytyvät Kampin nettisivuilta.

Toivottavasti törmätään ensi lauantaina 🙂

-Sara

Muoti Suosittelen Trendit