Kuohuvaa ja kutkuttavaa
Siskollani oli jemmassa muutama skumppalipuke ja sovimme treffit Stockan kellon alle, josta suuntasimme skumppabaariin. Pieni hengähdystauko gradun parista teki hyvää sillä en ole muutamaan viikkoon käynyt muualla kuin lähi-Siwassa ja R-Kioskilla hakemassa uuden passini.
Tarkoitus oli viipyä keskustassa vain hetken, mutta kuinkas kävikään. Jatkoimme vielä Teatteriin salaateille, Stockan konvehtivitriinille, parfyymiosastolle ihmettelemään ja tuoksuttelemaan aivan mielettömän upeita Giorgio Armanin tuoksuja, joista jotkut toivat aluksi mieleen violettitukkaisen mummelin, joka on Viipurista ostanut putelin Poisonia. Hetken tuoksuttelun jälkeen tuoksut muuttuivat kuitenkin todella koukuttaviksi ja luulenpa, että palaan vielä osastolle pian takaisin.
Takaraivossa jyskytti kuitenkin ajatus gradusta ja sen viimeistelystä (puuttuvista kappaleista), joten yhdeksän aikaan suuntasin kotiin jäälatten kera. Iltapalani ovat viimeaikoina olleet suht kofeiinipitoisia. Keskustassa pyörähtäminen piristi kuitenkin sen verta, että loppurutistus ei ällötä enää niin paljoa kun tietää, että maanantaina kaikki tämä hötkyily koulun kanssa on ohi ja saan elämäni takaisin. Heti ensi viikolla alkaakin tapahtumaan kivoja juttuja, joista olen ihan mielettömän innoissani. Voitte käydä kurkkaamassa Kampin sivuilta etukäteen aiheesta, josta tulen tänään illalla vielä täällä blogin puolella hihkumaan.
Terveisin,
Väsynyt mutta onnellinen.