Thanks for the memory

SAM_5376.JPG

SAM_5363.jpg

SAM_5360.JPG

SAM_5372.jpg

SAM_5369.jpg

 

 

SAM_5365.jpg

Shortsit-Zara/ paita-Vero Moda/ kengät-Reebok/ kengät ja laukku-Michael Kors

Lauantain lepäilyt maalla vaihtui kavereiden kanssa Kotkan meripäivien viettoon. Jokaisen meripäivän jälkeen vannomme kavereiden kanssa, ettemme enää eksy ruuhkaisiin viinitelttoihin, bajamajan vessajonoihin, höyrylaivan kannelle irvistelemään fisuille tai jäätäviin taksijonoihin, mutta silti tiedämme, että tapaamme taas vuoden päästä samassa paikassa samaan aikaan Kotkan meripäivillä. Myöhään yöllä päätimme tällä kertaa välttää taksijonot ja ehtiä viimeiseen yöbussiin, jonka tajusimme lähtevän aivan niillä minuuteilla. Olimme kaupungin toisella laidalla ja bussiasema kaupungin toisella laidalla. Matka ei ollut huima, mutta hidasteena olivat korkkarit. Hetken mielijohteesta tempasimme ystäväni kanssa korkkarit jalasta kantoon ja lähdimme juoksemaan tuhatta ja sataa Kotkan Sibeliuspuiston läpi sekä monet mukulakivetykset, jotka ovat vieläkin hyvin päkiämuistissa.

Olimme pysäkillä tasan siihen aikaan kun bussin olisi pitänyt lähteä. Harmi vain, että bussi oli 20 minuuttia myöhässä ja olisimme kerenneet hyvin asemalle vaikka kontaten. Saimme myös kuulla ihmetyksen määrää kanssamatkustajilta, miten leideiltä on unohtunut kengät kotiin. Kuinka ihanalta tuntuikaan laittaa seuraavana päivänä tennarit jalkaan. Hyvä reissu, mutta tulipahan taas tehtyä 🙂

 

Muoti Oma elämä Päivän tyyli Trendit

Sommitelmia maalla ja kaupungissa

SAM_5324.JPG

SAM_5323.JPG

Kaikki lähti tästä paidasta. Olen jo pitkään haaveillut Zoe Karssenin Creme de la Creme -paidan perään, mutta en ole onnistunut sellaista itselleni aleista nappaamaan ja olen tullut siihen tulokseen, että hinta pelkästä trikoosta on tällä hetkellä hieman liian suolainen minulle. Tällä viikolla löysin kuitenkin oikein passelin halpisversion paidasta Gina Tricosta. Jotenkin kaikki mustavalkoinen on alkanut taas miellyttämään silmääni. En tiedä pistäisikö tämän perus pessimistisyyden piikkiin, että kesähän on kohta jo loppu ja syksyn synkistelyt alkakoot vai siitä, että mustavalkoisen yhdistelmä on mielestäni aina tyylikäs. Oli miten oli, tämän viikon viimeisen työpäivän aamuna huomasin, että kaikki ylläni tai mukanani oli mustavalkoista. Minulla oli aikaa keretä aamulla bussin 15 minuuttia ja mitä minä päätän tehdä? No ottaa tietysti kuvakollaasia kaikesta kivasta mustavalkoisesta vaikka minun pitäisi olla jo matkalla pysäkille. Kun juoksin Bussiasemalle hiki päässä kaikki viikonlopun kamat levällään repsottaen viikonloppukassista mietin, että monetkohan kalsarit tippui matkan varrelle ja olisiko bussista myöhästyminen kannattanut kuvakollaasin vuoksi. No olisi.

SAM_5330.jpg

SAM_5333.JPG

Tällä hetkellä löhöilen kesäpaikallamme ja ajattelin ottaa vielä muutaman kuvakollaasin, koska kuvaaminen jäi hieman siinä aamuhötäkässä puolitiehen. Maalla on ihanan leppoisaa ja tällä kertaa uuden paidan asusteeksi pääsi vanha majakkalyhty. Silloin kun tapahtuu niin tapahtuu ja silloin kun päättän jotain tehdä niin senhän teen. Tarkoitti se sitten aamuista kuvaussessiota silläkin uhalla, että kalsarini majailevat tällä hetkellä Maunulan tienposkessa tai sitä, että isäni ihmettelee vierestä kun kanniskelen mukanani majakkalyhtyä.

Nyt kiire on poissa ja lähden käymään läheisessä kylässä kyläkaupassa.

Rentoa viikonloppua kaikille 🙂

-Sara

 

Muoti Sisustus Päivän tyyli Trendit