Ihana yksinkertaisuus

Screen Shot 2013-07-25 at 8.59.22 AM.png

Kiireen keskellä huomaan palaavani aina perusasioihin. Pieni kansantaloustieteilijä se kai nostaa päätään ja muistuttaa, että minimoi turhuus ja maksimoi hyöty. Silti tuntuu, ettei kiireen tarjonta ja ajan kysyntä kohtaa koskaan. On hetkiä, jolloin ei tapahdu mitään ja aikaa on yllin kyllin. Sitten tulee näitä hetkiä kun tuntuu, ettei aika riitä mihinkään. Yhden kurssin kansantaloustieteitä suorittaneena en osaa vieläkään vastata, milloin kysynnän ja tarjonnan tasapainon tulisi kohdata.

Screen Shot 2013-07-25 at 8.58.58 AM.png

Toivottavasti pääsen pian kertomaan teillekin, mistä kyseinen kiire johtuu. Koska vihjailu on ärsyttävää, mutta tein sen silti, vaihdan aiheen takaisin perusasioihin. Huomasin, että tällä viikolla olen ajan puutteessa nauttinut niistä yksinkertaisimmista asioista, jotka välillä unohtuu monien kommervenkkien alle:

  • Aamukahvi pelkällä maidolla -ei frappucappumochalatteja
  • Suihkun raikkaus iholla -vartin torkku aamuisin on arvokkaampaa kuin luomivärin levittely
  • Ruisleipää pelkällä voilla -yksinkertaisen hyvää
  • Hymy -ihminen käyttää hymyilyyn vähemmän kasvolihaksia kuin mutrsiteluun. Mutristelu tuo lisää ryppyjä
  • Iltalenkit -kävely ei maksa mitään
  • Raejuusto on nopea, ravitseva ja maukas välipala
  • Teksti TV -kaikki mitä tarvii tietää löytyy saman katon alta
  • Raitapaidat -toimii aina farkkujen kanssa päivästä päivään ja tilaisuudesta tilaisuuteen
  • Kiitos -yksi sana tekee lyhyestäkin lauseesta arvokkaan
  • Instagram kuvat -mikä tahansa näyttää hyvältä ja artsylta valkoista taustaa vasten

Loppuun tekisi vielä lisätä listaan, että miehet 😀 Ei varmaan kannata jatkaa lausetta sanomalla, että yksinkertaisista asioista nauttii eniten…

-Sara

 

 

Muoti Oma elämä Päivän tyyli Trendit

YSL Arty

sam_5309.jpg

Olen hihkunut täällä aikaisemmin Net-a-Porterin tilauksestani, joka sisälsi Micheal Korsin kellon sekä kyseisen Yves Saint Laurentin Arty -sormuksen. Ennen materialistista hehkutusta haluaisin hehkuttaa myös NAP:n palvelua. Sivuilla oli hyvät kuvat, jotka täsmäsivät täysin tilaamiini tuotteisiin, toimitus tapahtui n. 5 työpäivässä lupauksien mukaan, seurantakoodin avulla tilausta pystyi seuraamaan tilannekohtaisesti ja DHL:n postimies toi paketin aina kotiovelle asti. Koska olin töissä kun pakettia oli yritetty toimittaa minulle pystyin noutamaan tilaukseni helposti lähipostistani. Lisäksi ei tulleja tai alveja, koska kauppa sijaitsee UK:ssa, EU:n alueella.

sam_5310.jpg

sam_5312.jpg

sam_5314.jpg

Kummatkin ostokseni voitaisiin mieltää erilaisiksi statussymboleiksi. Tosin hieman erilaisessa merkityksessä. Minulle nämä korut symboloivat erittäin paljonkin; onnistumista, pitkäaikaisten tavoitteiden saavuttamista ja kovan työn palkitsemista. Olen oppinut sen, että elämän iloja on revittävä pienistäkin asioista ja onnistumisia saa tuulettaa. Muuten voisi olla aika kurjaa. Muuten Olen kertonut aikaisemminkin, että hieman kalliimmat hankintani on tehty harkiten ja yleensä palkintona henkilökohtaisesta menestyksestä. Okei, jokunen hankinta on tehty myös äärimmäisessä ketutuspäissään kun elämä potkii ja juuri joku tietty hankinta helpoitti silloin oloa hetkellisesti, mutta niitä on suht harvassa.   

SAM_5315.JPG

SAM_5316.JPG

Arvoin tovin, että mikä koko olisi minulle oikea ja hetken googlettelun jälkeen koin, että sopivin koko itselleni on sormen ympärysmitta senteissä. Tilasin siis sormuksen kokoa 7. Otin sen riskin, että sormus olisi mielummin liian suuri kuin pieni, jolloin sormusta voisi käyttää myös keskisormessa nimettömän sijaan. Net-a-Porterin taulukon mukaan tilaukseni olisi saattanut mennä hieman pieleen, joten opin, että googlettelu kannattaa aina. Väriksi valitsin kauniin tummansinisen kultahipuilla koristeltuna. 

Sormus saa itse puhua yksin puolestaan.

-Sara 

Muoti Opiskelu Trendit