Sisustukseen sopiva statement
Olen ollut surkea tekemään alelöytöjä vaikka minussa asuukin pieni sisäänrakennettu tarjoushaukka. Kaupoissa tuntui kuin olisi astunut trikoohelvettiin ja kaikista eniten ihmettelin miten Stockmannilla kalliita laukkuja ja asusteita oli heitetty muovikoreihin sikinsokin riepoteltaviksi. Ei ehkä kaikista parasta mainosta high-end brändeille, mutta olkoon. Ei lähdetä nyt spekuloimaan tätä asiaa sen enempää. Minulle kävi taas niinkuin aina, että aleista lähtee mukaan vain normaalihintaisia tuotteita.
Olin jo keväällä katsonut Cubuksen statement-korua, mutta en koskaan ostanut sitä vaikka se oli jäänyt tähän päivään asti kummittelemaan mieleen. Olen todennut, että vaatteet tarvitsevat kesällä jotain piristystä ja värikkäät statement-korut tuntuvat omimmilta.
Aloin mallailemaan korua ja totesin, että se sopii hieman prameampaan sekä arkisempaan ja yksinkertaiseen sisustuk..eikun asuun. Jotenkin tuo oranssi sopii hyvin mahonkiin tai konjakin sävyyn. Ok, koru sopii siis sisutukseen sekä asustukseen. Juuri tämän takia tykkään paljon isoista ja näyttävistä koruista koska niistä on moneksi. Vielä kun niiden olemassaolon muistaisi kiireaamuisin, kun kaapissa ei ole mitään päällepantavaa.
Kesälauantaita kaikille 🙂
-Sara