Kerroin, että kävin päivä ennen Samoksen reissua työhaastattelussa, jonka sovin hastattelua edeltävänä päivänä. Kyseessä oli Advertising Campaign Traineen paikka Roviolla, johon olin hakenut hetken mielijohteesta, mutta tosissani. Jollen väärin muista niin taisin kertoa työhakemuksessani kuinka Nintendoni myytiin naapurin tytölle kun olin pieni. Traumat. Koin, että minulla ei ollut mitään hävittävää ja lähetin sellaisen hakemuksen, joka kertoi millainen olen: vähän kokemusta, mutta sitäkin enemmän intoa päästä tositoimiin.

Lomakkeen lähettämisen jälkeen minuun otettiin yhteyttä Roviolta vasten kaikkia odotuksiani ja ennakkokäsityksiäni suuria organisaatioita kohtaan. Saavuin haastatteluun hyvissä ajoin, joten päätin mennä hetkeksi istuskelemaan Keilaniemen rantaan Rovion pääkonttorin takapihalle. Sillä hetkellä minua ei jännittänyt tai pelottanut. Lähinnä mietin vain, että mitä kaikkea olin unohtanut kotiin ennen seuraavan päivän reissua. Edellisissä työhaastatteluissa ravaaminen oli opettanut sen, että menisin haastatteluun omana itsenäni ja rentona. Jätin kaiken haastatelija päätettäväksi -hän kyllä näkisi heti olisinko sopiva työhön vai en. Ilokseni huomasin, että minua oli vastassa iloinen ja värikäs tuleva esimieheni, ja hujauksessa haastattelu oli ohi. En ole koskaan ymmärtänyt mitä hiillostamisella tai hyvä-paha-poliisi asetelmalla voi saavuttaa työhaastatteluissa. Vaikka haastattelusta jäi minulle mukava fiilis niin silti olin varma, että haastattelu jäisi taas yhdeksi kokemukseksi tulevaisuutta varten.

Seuraavassa hetkessä huomasin, että lupasin Samoksen rannalla jäädä Helsinki-Vantaalla pois kyydistä ja tulla heti töihin kun pääsisin takaisin Suomeen. Kaikki tapahtui niin nopeasti ja tänään tajusin ensimmäistä kertaa, että ensimmäinen työviikkoni alkaa olla taputeltu. 

En uskaltanut kertoa täällä töistä vielä tarkemmin, sillä halusin varmistaa, että olen oikeasti töissä, minulla on oikeasti paikka Roviolla ja pääsin oikeasti ihan ihkaoikeisiin töihin. Kun työnhaku on ollut käynnissä talvesta asti ja olen kouluttautunut ensimmäistä työpaikkaa varten Olympialaisiin verrattavan ajan niin olo oli epätodellinen. En kuitenkaan voisi olla tyytyväisempi. Tiimimme jengi koostuu uskomattomista tehomimmeistä, jotka pitävät mainonnan rattaita pyörimässä globaalisti. Tällä hetkellä yritän pystyä perässä ja seurata silmä tarkkana how the magic happens.

Alan pikkuhiljaa ymmärtämään miksi töissäkäyvät ihmiset juovat niin paljon kahvia. Onneksi meillä näyttää olevan asia hoidossa ja töissä keittiöstämme löytyy viisi (5) kahvinkeitintä!!! Angry Birds -kahvia tietty myöskin.

Yksi syy tämän blogin aloittamiseen oli se, että työttömänä gradun tekijänä en tuntenut eteneväni mihinkään. Mietin, etten varmasti ollut yksin ja oli ihana huomata kuinka sain teiltä tsemppauksia ja lohdutuksen sanoja tämän sivun kautta, ja että lukijat olivat aivan samassa tilanteessa kuin minä. Töiden rinnalla blogin jatkaminen tuntuu hieman haastavalta, mutta yritän parhaani mukaan löytää aikaa vielä blogillekin, sillä tästä sivustosta on ollut paljon iloa ja helpotusta, enemmän kuin arvaattekaan. 

Olen viikon aikana tavannut uskomattomia tyyppejä eri maan kolkista ja sovimme tänään trainee-porukan kanssa, että kokoonnumme torstaisin kattoterassille yhteisille  tee- ja kahvihetkille. Rankka työ vaatii kevyet huvit. Kyseessä on siis harjoittelin pesti, joten sen aikaa kun se kestää niin siitä on otettava kaikki irti.

Ajattelin, että voisin myöhemmin avata hieman työnhakuprosessia ja millaiseksi minun ansioluetteloni sekä hakukirjeeni vajaassa puolessa vuodessa muokkaantui. Voin kertoa, että kyllähän se muokkaantui monen yrityksen, erehdyksen ja muutaman positiivisen palautteen kautta. 

Työviikko alkaa olemaan pulkassa ja juhannuksen alkuun on vain muutama hassu toimistotunti. Revin muuten eilen niin paljon riemua ensimmäisestä after workistani, jolloin pystyy nauttimaan lonkeroa keskellä viikkoa luvan kanssa. Muussa tapauksessa se olisi gonahtamista.

-Sara