Suunniteltu suunnittelemattomuus
Suunnittelen, pähkin, mietin ja puhkin paljon asioita, jotka ovat vielä pitkän matkan päässä tästä hetkestä. Kuitenkaan en osaa pakata suunnitelmallisesti viikonloppureissuja varten, käydä säännöllisin välein hammaslääkärissä tai päättää mitä minun tekisi huomenna mieli syödä saatika sitten pukea päälle.
Olen tullut siihen tulokseen, että tulevaisuutta on turha suunnitella liian tarkasti, sillä elämä heittelee kuitenkin kuin härän pylly. Suunnitelmat yllättävissä käänteissä auttavat yleensä vain siinä vaiheessa jos sinulla on helkkarin hyvä plan B. Suunnittelu on vähän kakspiippunen juttu. Liika suunnitelmallisuus tappaa spontaanisuuden, mutta suunnittelemattomuus ajaa taas tekemättömien töiden partaalle. Kultainen keskitie taitaa olla tässäkin asiassa se paras vaihtoehto.
Viime aikoina olen suunnitellut päiväni aika tarkasti, jotta ehtisin tekemään kaikki koulujutut ja työnhakuun liittyvät asiat pois alta sekä samalla ylläpitää sosiaalista elämää. Rakastan rutiineja ja ne tuovat tietynlaista turvaa. Olemme käyneet ystävien kanssa koulussa lounaalla melkein joka päivä tasan klo 11:15, sodexon kahvin vahvaan makuun on jo tottunut ja tiistain spinningi alkaa aina klo 18.00. Sitten on vielä se epämääräisin rutiinini eli Viidakon tähtöset torstaina klo 21:00…
Minussa asuu myös pieni spontaani ääni, joka käskee välillä tekemään jotain jännää tai uutta. Jalkatatuointini vaihdoin toiseen vain pari päivää ennen tatuointiaikaa, Naisten kympille ilmottautumispäätös tapahtui siinä samalla sekunnilla, ensimmäinen laitesukellukseni tapahtui hylyllä oppaan kädestä kiinni pitäen ja viimeisin vähempi spontaani teko taisi olla jugurttimerkin vaihtaminen uuteen.
Tänään päätettiin P.n kanssa repäistä ja käytiin vuorokeskustelu siitä, että kumpi saisi painaa varausnappia vai painetaanko yhdessä. Hetken kuluttua ruutuun ilmestyi varausvahvistus ja pyörähdin pienen voitontanssin.
Sitten jälkikäteen se toinen ääni päässäni iski ja kyseli, että: voinko mä oikeesti, onkohan se nyt järkevää, jääköhän tilille vielä rahaa ja jääkö tänne nyt liikaa tekemättömiä asioita? Tyhmin kysymys minkä keksin oli, että olenkohan mä nyt edes ansainnut tätä?
No todellakin olen koska päätin niin juuri. Sitähän se spontanisuuskin on, eikö?
Ensiviikon keskiviikkona käännän hetkeksi selkäni kalenterille ja hyppäämme P.n kanssa Finskin koneeseen kohti Samoksen saarta. Nämä hetket alkaa olemaan viimeisiä mahdollisuuksia lähteä yhdessä lomalle taas vähään aikaan. Jos tämän päivän alkuperäinen suunnitelma olisi toteutunut niin lähtisimme matkaan jo huomenna, mutta hyvä vain, että tässä on vielä viikko aikaa valmistella ja suunnitella reissua.
Hups, en tainutkaan olla ihan niin spontaani, mitä luulin.
Toiseksi parasta reissuun lähtemisessä on reissun fiilistely ja parasta on tietysti itse reissu. Viikon päästä päivittelenkin sitten kokemuksia Samosin auringon alla Vathin kylässä. Suunittelin, etten meinaa suunnitella reissun ajaksi yhtikäs mitään.
Olen vain.
Farkkuliivi-Only/ mekko-Zara/kengät-Converse
-Sara
Saaran hiukset oli ihanasti värjätty sateenkaaren eri väreillä ja neiti oli helppo bongata tuhansien juoksijoiden joukosta. Kuten näette niin maaliviivalla oli aikamoinen tungos ja letka alkoi rakoilemaan kunnolla vasta muutaman kilometrin kuluttua. Letkassa oli kuitenkin miellyttävää juosta koska oma vauhti löytyi nopeasti ja aina löytyi joku, jonka kanssa vauhdit menivät yksiin. Reitti oli mielestäni ihan nappivalinta, sillä reitti sisälsi niin city-osuuden, rantatiepätkän, Pikkuhuopalahden puistopätkän, jaxuhalipätkän, metsätiepätkän ja loppukiihdytyksen kisapuiston ja stadikan nostalgisella suoralla. Ihmisiä oli saapunut paljon kannustamaan sekä tsemppaamaan ja minun oli pakko käydä heittämässä yläfemmat jaxuhaleja jakavien tyyppien kanssa.