Saariston lapset

Teimme perheen kanssa äsken viimeisen veneretken tänä kesänä lähisaaristoon. Kesätraditioihimme kuuluu käydä ainakin kerran vuodessa Pisin saarella kiertämässä saari jalan ympäri. Joka kerta käydään sama tarina läpi kuinka suomalaiset tulenjohtoryhmän sotilaat nukahtivat 1941 vartiossa sodan aikana tällä samaisella saarella ja kalpaten kävi.  Aina muistetaan myös näyttää ilmansuunta missä mummini ja vaarini kävivät kalassa. Kerrotaan ehkä myös tarinaa kuinka ennen vanhaan hiihdettiin joka aamu suksilla kouluun, kesälläkin! 

Pienenä jäljittelin sormella seuraten Ruotsin kuningas Kustaa III nimikirjaimia. Siinä ne ovat olleet 1777 vuodesta lähtien. Yritin myös pienenä kaivertaa kallioon silloisen tarhaihastukseni nimikirjaimet, mutta ne ovat pyyhkiytyneet pois jo aikoja sitten.

Syyskuun ensimmäisinä päivinä lämmin kallio ja aurinko tuntui vieläkin paremmalta kuin mitä se olisi jonain kesäpäivänä tuntunut. Mökkiviikonloppu on ollut kaikkea sitä mitä tarvitsin ennen reissuun lähtöä. Unta, ruokaa, ystävien ja perheen seuraa. Kuulostaa, että olisin lähdössä pidemmällekin reissulle vaikka viivyn poissa vain muutaman kuukauden. Pieni hengähdystauko viikonlopun aikana on tehnyt muutenkin hyvää hektisen kesän jälkeen, jonka aikana tapahtui enemmän kuin olisin osannut kuvitella. Olen myös alkanut valmistautumaan huomisen aikaiseen aamulentoon mielikuvaharjoituksella, jossa minulla on Starbucksin aamukahvi, Times ja kasa hömppälehtiä kourassa. P. lähtee heittämään minut kentälle, joten siitäkään ei tarvitse sen enempiä stressata. Jes, nyt olen valmis matkaan! Tai siis heti sen jälkeen kun olen pakannut. Pitäisi varmaan kohta aloittaa…

Laters!

-Sara