Sekaisin kuin Tokion metrokartta

Oikeastaan Tokion metrokartta ei ole sekaisin, se on vain monella mutkalla. Jokainen reitti vie eri kohteeseen ja matkan varrella on mahdollista hypätä pois kyydistä lukuisilla eri pysäkeillä. Jos oikein mielensä muuttaa, niin reittiä voi jopa vaihtaa kesken matkan vaikka vihreästä siniseen. Taisin sittenkin kuvailla tämänhetkistä olotilaani enkä Tokion metrokarttaa.

Minulla on kokoajan sellainen tunne, että työpaikkoja jaetaan joka päivä ilman, että kerkesin ilmoittaa itsestäni tai tehdä vaikutusta CV:lläni. Siksi päätin olla tänään reipas ja soittaa erääseen yritykseen, johon olen hakenut aikaisemmin. Puheluuni vastattiin ja minua kiiteltiin, että olin aktiivinen kun otin yhteyttä, koska hakemukseni oli uponnut muun postin sekaan. Olin innoissani ja kerroin itsestäni lisää. Viimeinen kysymys minulle oli: mikä sinua motivoi? Jäädyin. Urheilutermein  puristin mailaa liian kovaa.

Olen pakkomielteisesti keskittynyt löytämää  töitä, sillä pelkään epäonnistumista. Myönnän, että olen välillä liian kunnianhimoinen, josta johtuu myös ankaruus itseäni kohtaan. Hermostuneisuuttani ei ole auttanut se, että en ole aivan varma mikä minua ihan oikeasti kiinnostaisi. Markkinointi- viestintä- ja media-ala ovat laajoja käsitteitä. Kysymys motivaatiostani sai minut ajattelemaan ja päätin alkaa hölläämään otettani mailasta. Päätin alkaa lähestymään työnhakua rennoin ranneliikkein.

Jos mietitte, että mitä minä vastasin motivaatiokysymykseen, niin se meni apauttiarallaa näin. Minua motivoi halu kehittyä ja oppia uutta. Minulle on tärkeää, että pystyn etenemään työssäni. Tässä vaiheessa kuulostin niin kliseiseltä oman pääni sisällä vaikka jokainen sanani oli totta. Päätin sitten repäistä ja sanoin: haluan olla paras. Puhelimen toisessa päässä alkoi kuulua naurua ja vajosin henkisesti maanrakoon kun puhelumme loppui. Aloin miettimään mikä minua oikeasti motivoi.

Minua motivoi edelleenkin halu oppia ja kehittyä. Silloin pitää mielestäni olla nöyrä ja kuunnella.  Olen kuitenkin punniskellut, että kuinka perustelet tämän työnantajalle, joka odottaa, että tulet ovet paukkuen sisään ja sanot yrityksen tarvitsevan juuri minua.   

Minua motivoi se kun joku sanoo ei. Kun luen monennetta kertaa viestiä: valintamme ei juuri tällä kertaa kohdistunut sinuun….minä sisuunnun (oikeasti masennun ensin) ja päätän yrittää kahta kauheammin. Luultavasti tämän on johtanut mailan puristamiseen.

Minua motivoi se, että omilla valinnoilla voi vaikuttaa tiettyyn pisteeseen asti kuinka hyvin tässä elämässä pärjää. Työnhaku saattaa kuitenkin välillä riippua arpaonnesta. Olen päättänyt, että niin kovaa minäkään en pysty juoksemaan, että kerkeisin aina oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan. Haluan kovasti uskoa siihen, että meille kaikille löytyy paikkamme ja että asiat järjestyy.

Minua motivoi myös se, että työpaikka on ovi aivan uuteen maailmaan, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Parhaillaan pystyt tarjoamaan tietojasi ja taitojasi niille, jotka niitä tarvitsevat. Liian usein omia taitoja tulee vähäteltyä, mutta onneksi välillä tulee niitä ahaa-elämyksiä kun huomaa tietävänsä ja osaavansa.

Parhaimmillaan löydät syyn miksi olet kouluttauttunut ja osallistunut kaiken maailman kissanristiäisiin, jotta voisit verkostoutua ja täydentää CV:täsi. Olen aina tiennyt, että haluan lukioon, lukion jälkeen tiesin, että haluan yliopistoon ja yliopistossa tiesin, että markkinointi on minun juttuni. Nyt joudun ensimmäistä kertaa miettimään, mihin olen koulutuksellani halunnut pyrkiä. Miksei isäni voinut lyödä minulle pienenä tennismailaa käteen kuten Williamsin siskoksille? 

Meitä työnhakijoita on niin monta hyvää tyyppiä tälläkin hetkellä samalla viivalla.

Miten sinä erotut joukosta?

Valitettavasti se, että on blondi ei riitä. Blondius ei varmaan muutenkaan ole koskaan ollut työmarkkinoilla mikään ässä hihassa-temppu. Tulevaisuustutkija Ian Pearson on todennut, että ”mitä älykkämmäksi teknologia kehitetään, sitä enemmän työ vaatii ihmiseltä johtajuutta ja motivaatiota.” Tulevaisuustutkija Karen Moloneyn mielestä ”ihmiset tulevat jakaantumaan heihin, jotka ymmärtävät teknologiaa ja niihin jotka eivät ymmärrä.”  Olen kuitenkin pohtinut, että missä menee nykyään koulutetun ja ylikoulutetun raja?

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että se ensimmäisen työpaikan löytäminen on se suurin ponnistus. Nykyään on harvinaista, että löydetään työpaikka, jossa halutaan olla hamaan loppuun asti. Olen valmistautunut siihen, että tarvitaan useita kokemuksia ja koitoksia, ennenkuin ”se oikea” työpaikka löytyy. Jotkut sanovat, että sitä ei löydy koskaan. 

Minun tapauksessani, yleensä niihin kauniimpin ja kiinostavimpiinpaikkoihin joutuu kävelemään pitkän matkan tai sitten niihin eksyy vahingossa. Kumpikaan tapa ei ole väärin. Olen silti hieman kateellinen ystävilleni, jotka ovat aina tienneet, että heistä tulee opettajia tai lääkäreitä yms.

 Huomenna  olen ainakin valmiimpi jos minulta kysytään, että mikä minua motivoi. 

Mikä muuten sinua motivoi?

Kuvat on otettu Tokion reissultani pari vuotta sitten.

Loppukevennykseksi marsu-kuva Tokiosta, koska ei tämä työnhaku loppupeleissä niin vakavaa ole. Meillä on tälläinen hassu perinne ottaa marsu-kuva joka reissusta. Puoli vuotta auringossa vaalentuneet (palaneet) hiukset, rusketus (pinttynyt lika) ja 173 cm (oikeasti 171,8cm) pituutta herättivät hilpeyttä Japanilaisissa.

-Sara