Tyyntä vai myrskyä?
Telkkarissa näytetään kuvia Euroopassa riehuvasta myrskystä ja samaan aikaan täällä on kummallisen tyyntä. Aurinko paistoi aamulla ensimmäistä kertaa viikkoon sillä sankka sumuverho on ollut tuttu näky sälekaihtimien takaa joka aamu. Tänään oli ensimmäinen lomapäiväni, mutta päätin viettää sen töissä, jotta voisin loppuviikon lomailla rauhassa. Hieman kolmen jälkeen nakkasin henkilökorttini syvälle auton hanskalokeroon ja lähdin kohti kotia. Mieli oli hieman levoton ja päässä pyörivät yhä tulevan viikon työasiat, mutta aurinko paistoi edelleen. Kotiin tullessani P. tunnisti heti ilmeestäni, että minulla on nälkä ja lähdimme hakemaan rannalta täytetyt patongit (spoiler: Subwaysta) ja kiipesimme tyhjään vartiotorniin kengät täynnä hiekkaa.
Jostain alkoi kertyä yhtäkkiä tummanpuhuvia pilviä ja ensimmäistä kertaa taivas näytti siltä kuin olisi alkanut satamaan. Oikeastaan nautin jännästä myrskyä enteilevästä ilmasta, joka muistutti minua Suomen syysmyrskyistä. Söin suurella innolla subia eikä minua harmittanut, että meksikolainen huonon englannin omaava patongintekijä oli soveltanut omiaan tehdessään patonkiani. Elämä on. Rannalla meditoivan miehen selkää tuijottaessani tajusin, että nyt on tyyntä myrskyn edellä. Väitän, että on ihmisiä, jotka hakeutuvat tietosesti myrskyihin sillä silloin tuuli ottaa lujempaa purjeisiin ja elämässä menee kovaa. Jotkut taas tykkäävät leppoisen tasaisesta tuulenvireestä. Olen itse tuuliviiri ja tykkään tyynestä ja myrskystä vuorotellen. Jos kuluneita kuukausia miettii taaksepäin niin taidan olla myrskyn silmässä, jossa on pläkkityyntä.
Olen yllättynyt siitä kuinka tyynesti olen ottanut muutamat asiat, kuten se, että seuraavat 4-5 viikkoa tulen viettämään ulkomailla yksin itseni kanssa puhellen. Helsingistä pitäisi löytää pian asunto koska sellaista minulla ei tällä hetkellä ole. Etäsuhde tulee jatkumaan taas määrittelemättömän ajanjakson ajan ja siihen asti ravaaminen kolmen paikkakunnan välillä saa luvan jatkua. Työt ovat oma lukunsa. Olen yleensä suht kova stressaamaan asioista ja minulla pitää olla tulevaisuuden suunnitelmat selvillä ainakin seuraavaksi puoleksi vuodeksi, muuten olen levoton. Nyt laiskottaa.
Olen kuitenkin todennut, että nuo huolet ja murheet ovat kuin hintalappu kengänpohjassa, joka muuttaa kulumalla muotoaan, muttei lähde hetkeen pois. Aina löytyy jokin aihe, josta pystyy murehtimaan, mutta yleensä riemun aiheita on paljon enemmän kuin murheenkryynejä. Voisi ajatella myös niin, että hintalappu kengänpohjassa on merkki siitä, että on ostanut uudet kengät.
Paita-J.Crew/ farkut-Lindex/ huivi-Cotton On/ arskat-RayBan/ kengät-Sam Edelman
Vitsit, ne missit ovat aina oikeassa kun he hokevat motokseen Carpe Diem. Tämän viikon meinaan nauttia vielä P.n seurasta, lomasta, auringosta, tyynestä ilmasta ja uudesta kenkäparista vaikka pohjasta irvistää hintalappu. Mahtuu se siinä olemaan.
Lomaterveisin,
Sara