Parisuhteessa vai ”parisuhteessa”?

Ensimmäinen syvällisempi postaus luvassa.

Halusin kirjoittaa omia ajatuksiani nykypäivän parisuhteista ja niiden mahdollisista syistä. En tietenkään ole jokaisen parisuhteen asiantuntija, joten pyrin kirjoittamaan yleisesti. Älkää myöskään ottako itseenne mahdollisista yleistyksistä, sillä kuten sanoin en ole tutustunut kaikkiin maailman parisuhteisiin, joten poikkeuksia varmasti on.

Psykologian kurssilla teimme tutkimusesittelyjä ja valitsin omaksi aiheekseni erään Usa:ssa tehdyn tutkimuksen, joka perehtyy sitoutumistyyppeihin pitkissä parisuhteissa. Mielestäni tutkimusta voi hyödyntää myös nuorien lyhyemmissä parisuhteissa, eikä se ole sidottu pelkästään avioliittoihin. Halukkaat voivat lukea kyseisen tutkimuksen (http://www.psyk.fi/node/187#.VXSexWD2BE4).

Tutkimuksen mukaan suurin ero parisuhteisiin sitoutumisessa on ajatus siitä sitoutuuko siihen hetkeen kun parisuhteessa menee hyvin ajatellen ”Haluan pitää kiinni tästä parisuhteesta, koska tämä on mukavaa” ja toivoen, että vastoinkäymisiä ei juuri tule, sillä niiden sumpliminen on varsin tukalaa. Toinen vaihtoehto on yksinkertaisesti sitoutua parisuhteeseen – eli koko helahoitoon. Ei vain niihin mukavuuden ja hyvänolon tunteisiin. Parisuhde käsittää ylä- ja alamäkiä lyhyissäkin mittakaavoissa. Myös suhteen alussa koetaan hyvä ja huonoja hetkiä, toki siihen yhdistetään mielikuva vaaleanpunaisista laseista, jonka läpi toista tuijotellaan. Silti se arki jymähtää jokaiseen parisuhteeseen jossain vaiheessa ja siksi olisi hyvä jo suhteen alkutaipaleella miettiä omaa suhtautumistaan sitoutumiseen. Oletko sitoutunut suhteeseen, koska siinä on kiva olla? Vai kenties siihen, että parisuhde on yksi parhaista asioista elämässäsi, mutta tiedostat myös sen, että se vaatii työtä ja kompromissejä pysyäkseen sellaisena…

 

Tutkimuksessa seurattiin 11 vuoden aikana lähes 200 pariskuntaa, ja se osoitti kuinka sitoutumisen laatu vaikuttaa parisuhteen kestoon vuosien saatossa. Lopussa huomattiin kuinka edellä mainituista suhtautumistavoista suhteeseen kokonaisuutena (myös molemmat osapuolet) sitoutuneet pariskunnat olivat todennäköisemmin yhdessä. Voidaanko ajatella, että tämä on se mysteerinen avain kestävään parisuhteeseen? Se voi olla osa ratkaisua, mutta tuskin oman sitoutumisen tiedostaminen suhteita pelastaa, jos henkilö ei ole oikea. 

Nykypäivänä (toki myös ennen) moni ryhtyy parisuhteeseen yksinkertaisesti siitä syystä, että se on hyvän elämän statusmerkki. ”Olen parisuhteessa” on usein lause, joka herättää kanssaeläjissä katkeria ajatuksia, varsinkin jos lähipiirissä on ikisinkkuja, jotka omaa prinssi/prinsessarohkeaansa etsivät. Ihminen on sosiaalinen olento ja suurin osa meistä tarvitsee sosiaalista kanssakäymistä pysyäkseen järjissään ja mieleltään terveenä. Kanssakäyminen voi tapahtua niin netissä, harrastuksissa, ystävien kesken tai siinä tavoitellussa parisuhteessa.

En väitä etteikö ihminen voisi olla onnellinen sinkkuna(jokaisen olisi hyvä osata), mutta suurin osa meistä tarvitsee parisuhteen jossain elämänsä vaiheessa – toiset aikaisemmin tai myöhemmin kuin muut. Silti ihmiseen sitoutumine pelkästään sen takia että ”täytyy” löytää joku on suurimmilta osilta ajan hukkaa. Jos syynä eivät olekaan ne massiiviset rakkauden tunteet, vaan (kärjistetysti) facebookin suhdestatus ”parisuhteessa”, voivat kokemukset olla enemmänkin hajoittavia kuin toivottuja. Siksi jokaisen tulisi osata olla myös yksin elämänsä aikana. Olla etsimällä etsimättä ja antaa ajan kulua. Tutustua ihmisiin, mutta vain sen takia, että se on mukavaa, eikä tulevan kumppanin toivossa. Suhde pysyy kasassa jos molemmat osapuolet ovat siinä täysillä mukana, muuten seurauksina voi olla kaikenlaista vispilänkauppaa seläntakana, ignooraamista, riitelyä ja toisen vähättelyä suhteen edetessä arkeen.

Tuntuu, että varsinkin nuorilla on paineita olla joutua olemaan se viimeinen sinkku porukassa, mutta viimekädessä ajateltuna se ei ehkä olekaan niin kamalaa verrattuna suhteeseen, jossa kumpikaan ei ole 100% mukana, koska teot voivat silti satuttaa. Pahinta on jos toinen osapuoli on suhteessa vain koska tarvitsee sellaisen. 

Toinen syy jonka takia tuntuu, että suhteisiin kiirehditään on yksin olemisen pelko. Halutaan siihen vierelle joku jonka kanssa jakaa asioita, käydä elokuvissa ja josta kertoa kavereille. Ensin vannotaan sen oikean löytyneen, mutta kun paljastuukin ettei yhteisiä asioita juurikaan ole, vaihdetaan seuraavaan kokelaaseen lennosta tai sitten tunnustellaan niitä samaan aikaan.

Jokaiselle tekee hyvää olla välillä yksin elämässään ja määritellä minkälaisen ihmisen kanssa haluaa oikeasti jakaa arkensa ja ehkä tulevaisuudenkin. Ei toki tarvitse kirjoittaa listaa vaatimuksista ja lähteä se mukanaan kaupungille etsimään sitä kultamussukkaa. Parisuhteessa kaksi yksilöä täydentää toisiaan, ja siksi on tärkeää tuntea itsensä ensin ennen kuin voi tietää millainen vastakappale pitäsi löytää. Pitää tuntea oma arvonsa ja vaatia sen mukaista kohtelua sellaiselta ihmiseltä, joka sen pystyy antamaan. Ei kannata jäädä suhteeseen, joka osoittautuukin päinvastaiseksi kuin sopimuksessa luki, vain sen takia ettei ehkä heti löydä uutta suhdetta johon turvautua. 

Ehkä tärkein neuvo joka jokaisen ihmisen olisi hyvä pitää mielessään on: Kuuntele sydäntäsi, mutta myös aivojasi. Ja muista, SINÄ OLET ARVOKAS sekä ansaitset parasta, myös muilta ihmisiltä, joten ole valmis vaatimaan sitä äläkä tyydy ”odotellessasi” johonkin vähempään. 

<3 Pinja