1. kolmannes, väsyttäää!
Tarkoituksenani oli heti plussatestin jälkeen alkaa kirjoittamaan tätä blogia raskauden etenemisestä ja sen hetken fiiliksistä, mutta se vaan jäi. Lähinnä kai ihan valtavan väsymyksen takia. Ja juurikin väsymys on ollut koko ekan raskauskolmanneksen suurin ”oire”. Teen fyysisesti kevyttä toimistotyötä, kahdeksan tunnin työpäiviä. Silti olin ihan tolkuttoman väsynyt päästyäni kotiin. Muistan monena iltana katsoneeni tuskastuneena kelloa: vasta seitsemän! Ja mä haluaisin jo nukkumaan! Joinakin iltoina sitten annoin periksi ja menin kasilta (tai jopa kuudelta) petiin ja nukuin tyytyväisenä seuraavan aamun kellon soittoon eli jonnekin puoli kuuteen – kuuteen. Aamuisin heräsin pirteänä, mutta auta armias kun pääsi autoon istumaan (kuljemme miehen kanssa samalla kyydillä noin 20 km työmatkan, mies ajaa), olisin voinut nukahtaa. Töissä sama juttu, välissä vaan tuntui että jos laittaisin silmät kiinni, kolahtaisi otsa takuuvarmasti näppäimistöön.
Itselläni on ollut aina melko säännöllinen unirytmi: menen yhdeksän – kymmenen aikaan nukkumaan ja herään viiden ja seitsemän välillä ihan luonnostani, viikonloppuisinkin jos ei mitään erikoisempaa menoa ole ollut joka valvottaisi. Eli reippaat kahdeksan tunnin unet per yö. Ja nyt raskauden toisen kuukauden aikana saatoinkin sitten vetää kevyesti sen 12 tuntia sikeitä. Sen sijaan päiväunia en ole nukkunut koskaan, en kuulemma oikein lapsenakaan. Ja nyt, nyt on tullut muutamat päivätorkut otettua viikonloppuna… En käsitä 😀 Tai käsitän kun tiedän olevani raskaana.
Nyt ekan kolmanneksen ollessa lopuillaan tuo ihan ylitsepääsemätön väsy on siirtynyt ainakin hetkellisesti pois ja jaksan valvoa jopa yli kymmeneen. Tunnen kyllä muutenkin oloni hieman reippaammaksi ja pirteämmäksi. Ehkä väsymystä vielä lisäsi valoisuuden puute, tuo väsynein hetki kun iski marraskuussa-joulukuussa kun ei vielä ollut lunta ja kokoajan vaan satoi vettä. Nyt maata peittää edes pienoinen lumivaippa ja päivät alkavat pidentyä, joten uskon senkin lisäävän omalta osaltaan vähän elinvoimaa.
Ehkä väsymystä olisi voinut helpottaa, jos olisin vaan pakottanut itseni ulkoilemaan. Olin päässyt hyvään päivittäiseen reippaan kävelyn rytmiin ennen raskaaksi tulemista ja tunsin itseni varsin tehokkaaksi ja pirteäksi, mutta jotenkin väsymys alkoi tuntua niin ylivoimaiselta, etten jaksanut millään lähteä sateiseen ja pimeään säähän kävelylle. Olisi varmaan kannattanut, niin olisi oma pää saanut happea ja ehkä väsymyskään ei olisi tuntunut ihan niin ylivoimaiselta. No helppo tälleen jälkikäteen olla fiksu.
Vaikka väsymyksen taso on nyt hetkellisesti vähentynyt, lienee väsyä tarjolla myöhemmissäkin raskauden vaiheissa, puhumattakaan siitä vaiheesta kun Pepe on syntynyt. Palataan sen hetkisiin väsymyksen tunteisiin ja väsykiukkuihin sitten kun ne ovat ajankohtaisia ;)
ps. kuvat nyt ei sinällään liity tähän juttuun, mutta kai sitä saa haaveilla jo kesästä ja kukkaloistosta?