Neljän vuoden aikana olen ollut kolmessa eri työpaikassa. Muistan kuinka kovasti jännitin ensimmäisiä työpäiviä. En millään kerralla pystynyt rauhoittumaan, vaan koitin pitää itseäni kiireisenä koko päivän ajan. Siivosin kunnes ahdistuin siivoamisesta, minkä jälkeen lähdin lenkille. Kesken juoksun minun vatsassani alkoi kouristamaan niin kovasti, että palasin takaisin kotiin sohvan ääreen. Katsoin televisiota, ja pian jännitys sai minusta jälleen vallan.

Rakkaani huomasi minun jännityksen. Joka kerta. Hän nappasi minut syliinsä, pussasi otsaa ja sanoi kaiken menevän hyvin. Hän muistutti minua siitä, kuinka ihana ihminen olen, ja että joka ikisessä työpaikassa minut on otettu avosylein vastaan, ja kuinka minua on yritetty pitää töissä kertoessani vaihtavani työpaikkaa. Rakkaani sai minut rauhoittumaan sohvalle samalla kun hän silitti minun hiuksiani.

Sitä luksusta minulla ei ollut nyt. Istuin asuntoni edessä olevalla puistopenkillä, koska en kyennyt olemaan enää sisällä sohvalla. Stressi sai minut voimaan pahoin, ja tarvitsin raitista ilmaa.
Koitin pohtia, mitä Rakkaani sanoisi minulle nyt. Miten hän rauhoittelisi minua ja kuinka minulla olisi heti parempi olo. Nyt joudun selviämään tästä ilman häntä.

-Eikö sinua jännitä koskaan? Muistan kysyneeni Rakkaaltani sinä aamuna, kun hänellä oli iso esitelmä firmassaan. Jopa minä olin täysin hermona hänen puolestaan, mutta Rakkaani vain selasi puhelintaan kylmän rauhallisesti.
– Jännittää tietenkin, mutta minä olen tottunut siihen. Hyvin se menee kuitenkin, ja siihen asti minä koitan viedä ajatukseni muualle, hän vastasi kohottaen puhelintaan.
– Mikä se on?
– Sudoku, hän vastasi naurahtaen.

Otin puhelimeni ja latasin Sudoku-sovelluksen itselleni. Aloin ratkoa helppoja sudokuja, vähitellen siirryin keskivaikeisiin. Jännitys alkoi haihtua vähitellen. Edelleen tunsin pientä puristusta rintakehässä, mutta en enää niin pahasti, mitä aikaisemmin.

Rakkaani oli hyvä puoliso. Ei loistava, ei huono, vaan hyvä.
Voisinpa puhua hänelle nyt.

-E