Kuka olen?

Moikka!

Tervetuloa ensimmäisen postaukseni pariin.

Olen jo pitkään halunnut aloittaa blogin ja nyt tein sen.

Mutta kuka olen?

Olen nuori nainen keskisuomesta ja opiskelen sairaanhoito alaa. Olen kiinnostunut mielenterveyshäiriöistä ja niiden hoidosta, osittain siksi että minulle on diagnosoitu vakava masennus sekä ahdistus. Nuorempana näin ja kuulin ”harhoja”, mutta ne luokiteltiin dissosiatiivisiksi, eli äkillisen trauman aiheuttamiksi todellisuuden hetkelliseksi heikentymiseksi. Olin myös itsetuhoinen. Minulla on ollut uniongelmia vauvasta asti. Nykyän syön päivittäin unilääkkeitä, jotka ovat toistaiseksi toimineet.

Aloin käymään psykiatrilla neljätoista vuotiaana. Kontakti on pysynyt tähän päivään saakka ja olen siitä todella kiitollinen.

Isäni on väkivaltainen jonka takia biologiset vanhempani erosivat kun olin alle vuoden ikäinen. Muutin äitini kanssa keski-suomeen äitini uuden miehen luo. Uusi mies oli täydellinen. Hän on yhä tänäkin päivänä minulle isä.

Myös biologinen isäni löysi uuden vaimon. En koskaan tullut hänen kanssaan toimeen. He saivat lapsia, mutta en tunne heitä juuri yhtään.

En nähnyt biologista isääni kuudennen luokan jälkeen ja katkaisin välini isääni ollessani kolmetoista vuotias. Se oli paras päätös minkä tein. Samana vuonna minua yritettiin hyväksikäyttää, mutta poliisitutkinta ei edennyt syyttäjälle. Tapaus jätti minulle ikuisen trauman ja luottamusongelmat, jotka näkyvät yhä tänäkin päiväänä.

Äitini ja isäpuoleni erosivat minun lähestyessä täysi-ikäisyyttä. Äidilläni oli toinen mies. Se oli rankkaa. Ainoa asia joka piti minut pinnalla oli poikaystäväni. Hän sai minut lopettamaan viiltelyn, enkä enää miettinyt itsemurhaa. Olimme seurustelleet jo jonkin aikaa ja olimme umpi rakastuneita, kunnes muutin yli kahdensadan kilometrin päähän hänestä. Se koetteli suhdettamme todella paljon. Aina kun olimme sopineet näkevämme, aikataulumme menivät ristiin. Poikaystäväni alkoi vakavasti harkita eroa.

Silloin vajosin pohjalle. Aloin taas viiltelemään ja itsemurha ajatukset palasivat. En tiennyt miten päästä pois siitä tuskasta. Olisin halunnut yrittää vielä kerran pitää suhteemme kasassa, mutta poikaystäväni oli jo menettänyt toivonsa.

-L