Melkein perun edellisenä päivänä, koska kirjoittelu on jotenkin niin hankalan tuntuista. Mies vaikuttaa myös tylsähköltä, mutta päätän kuitenkin mennä ja antaa aidon mahdollisuuden kohtaamiselle. Vien jopa suklaata tuliaisiksi.

Mies restauroi työkseen museorakennusta ulkosalla ja tapaamme siellä hänen työvuoronsa aikana, minun ehdotuksestani. Petyn heti ulkonäköön, mutta sen voisi vielä kompensoida. Mutta hän puhuu työstään. Ja puhuu. Ja puhuu. Kiinnostukseni on nolla. Varmasti mukava ihminen.

Pääsen hänen suhteillaan katselemaan museon näyttelyitä yksikseni, mikä on kivaa. Siellä ollessani mietin, voisinko kuitenkin tavata miehen uudestaan. Kun palaan takaisin kertomaan näkemästäni ja hän aloittaa saman paasauksen, tajuan etten voi. Toivon, ettei hän jatkossa ehdota mitään.

Ekat treffit vuoteen. Tai siis ainakin tapaan miehen sovitusti kahdestaan töiden jälkeen baarissa. Meinasin jo eilen perua, mutta päätin, että nyt täytyy uskaltaa. Siivosin kämpän ja sheivasinkin varmuudeksi. Jännittää. Olen nähnyt miehen joitakin kertoja, mutten ikinä ennen kahdestaan.

Saavun paikalle, hän on jo siellä. Ensin hän valittaa exästään tunnin ja mietin, mitäköhän tästä tulee. Sitten meillä on aika hauskaa, nauretaan paljon ja rupatellaan mukavia, alkoholilla on osuutta asiaan. ”Tämä on mun viikon kohokohta”, hän sanoo. Tuntuu hyvältä.

Exä tulee hakemaan hänet luokseen. Exä on mukava, ehkä he palaavat yhteen. Salaa toivon, että mies huomaisi miten ihana olen ja ihastuisi minuun.